Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Kirja-arvio: Yksityinen suru kasvaa yleiseksi Inka Nousiaisen Mustarastas-romaanissa

Inka Nousiainen kirjoitti romaanin näyttelijä Eeva Soivion pitkästä kaipauksesta. Kuva: Otto Virtanen

Inka Nousiainen

Mustarastas

WSOY 2019. 149 s.

Voiko surusta kertoa niin, että se tuntuu samanaikaisesti yksityiseltä sekä yleiseltä? Että aivan kuin kurkistaisi jonkun henkilökohtaiseen suruun, mutta samalla siinä olisi jotain kovin tuttua?

Kyllä, juuri näin tekee Inka Nousiaisen romaani Mustarastas. Se pohjautuu näyttelijä Eeva Soivion elämäntarinaan ja Kom-teatterissa esitettyyn monologiin Mustarastas, kadonnut veli.

On vuosi 1989, Juha on 17-vuotias. Auto odottelee valmiina ajokortin ajamista, ollaan lähtökuopissa aikuisuuteen. Tulee laivareissu kavereiden kanssa, eikä Juha enää palaa kotiin. Koskaan.

Kirja on syväluotaus suruun, tarina menetyksen jäljistä ja mielen liikkeistä, mutta se on myös tarina toivosta ja selviytymisestä.

Minäkertoja juttelee kolmekymmentä vuotta sitten kadonneelle veljelleen, pui muistojaan, järjestelee todellisuutta. Mitä oikein tapahtui? Miksi ja miten?

Veljen katoaminen kaivertaa aukon, täyttää sisuskalut kivillä, heittää varjoja kaikkialle. ”Sillä kun joku on poissa, ei mikään kohta maisemassa ole enää kuten ennen.” Kuinka yhtäkkiä tajuaa, ettei kuule enää isoveljen ääniä kodissa, ei askelia, murojen kaatamista kuppiin.

Kuva: WSOY

Vieressä äiti ohenee ohenemistaan, on kuin ”hahmo jään alla”, istuu ilta toisensa jälkeen odottamassa puhelua, joka antaisi edes jotain vastauksia.

Olet olemassa, jos sinut muistetaan

Oma elämä kulkee eteenpäin, ja sen rinnalle heijastuu veljen elämätön elämä; kaikki se mitä olisi voinut olla. Kirjan aihe on rankka, mutta ote ei ole synkkä. Arkiset huomiot ja kaiken vääjäämätön kiertokulku tuovat valoa, ja kokonaisuudesta kasvaa herkkä ja eheä.

Myös äitiys on läsnä monella tapaa, täynnä oivalluksia.

”Siitä hetkestä kun tänne tullaan, me aletaan opetella kahta asiaa, ottamaan vastaan ja päästämään irti, ennemmin tai myöhemmin.”

Kerronta on riipaisevaa ja visuaalista; se houkuttelee pysähtelemään. Itse nautin tarkoista havainnoista ja yksityiskohdista. Niiden ansiosta henkilöhahmoista piirtyy elävä kuva, lapsuuden lakanoiden, vahakankaan ja rinkelin tuoksun avulla.

Muistamisen ja tarinoiden merkitys nousee lopulta ytimeksi:

”Sillä niin kauan kuin susta kerrotaan sä olet täällä.”

Johanna Suominen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi