Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Teatteriarvio: Q-teatterin Asennot etsii uusia ilmaisukeinoja parodian avulla

Minttu Muskallio, Elena Leeve ja Eero Ritala ottavat Asentoja Q-teatterin näytelmässä. Kuva: Pate Pesonius

Q-teatteri

Asennot

Kantaesitys 19.9.

Maineikkaiden teattereiden avautuminen kokeellisen teatterin suuntaan on tervetullut ilmiö. Kansallisteatterissa menee luontodokumenttia jäljittelevä Homo Sapiens, Q-teatterissa samaa varman päälle pelaamisen välttämistä jatkaa Anna-Mari Karvosen ohjaama Asennot.

Esitys kietoutuu kolmen tanssijan harjoitusprosessin ympärille. Kujeilu lähtee jo tanssijoiden nimistä. Elena Leaven (Elena Leeve), Erno Ritolan (Eero Ritala) ja Miina Mustarinnan (Minttu Mustakallion) ilmestyessä lavalle katsoja saa itse päättää, onko tämä totta vai ei.

Ensimmäinen kohtaus, “kolme minuuttia ensi-illan päättymisen jälkeen”, on pakottomuudessaan suorastaan vangitseva. Tanssijat ovat, siinä kaikki. Kuka missäkin ja mitenkin, kaikkensa antaneessa tunnelmassa. Seuraavissa kohtauksissa kelataan harjoitusprosessia taaksepäin.

Hämmentävää parodiaa

Varsin mittavassa osassa esitystä on Lavita-nimisen äänitaiteilijan luento. Minttu Mustakallion esittämä olkatopattu, huolellisella englannilla esitelmöivä hahmo saa yleisön ulvomaan naurusta, samoin Lavitan avustajana hääräävä Markku (Eero Ritala). Pitkältä – joskin loistavalta – sketsiltä tuntuva kohtaus herättää kysymyksiä.

Esitys itsessään hakee uudenlaista muotoa tehdä teatteria, mutta tekee sen laittamalla yleisön nauramaan niille, jotka jo tekevät marginaalista taidetta. Parodioiminen ei tietenkään ole kiellettyä, mutta silti tuntuu hämmentävältä, että erilaista näyttämöolemista etsivä teos hohottaa taidehiipparoinnille.

Esityksen viesti hämärtyy. Loppukohtaus, jossa kuunnellaan ääninauhalta näyttelijöitä suolla “suostumassa suon ehdotuksiin”, ei sitä selvennä.

Ohut, hutera – ja rohkea

Asioiden avaaminen näyttämöllä poistaisi ulkopuolisuuden tunnetta, jota teos ikävä kyllä paikoin aiheutti.

Käsiohjelmassa tekijätiimi taustoittaa teosta kiinnostavasti. Ryhmän taiteellinen neuvonantaja Emilia Kokko kuvaa toisin katsomista ja normien unohtamista seuraavasti: “Unohtaisi katsoa Eiffel-tornia ja jäisi kolmeksi tunniksi katsomaan hiekanhippusta parkkipaikan kulmalla. Siinä se nyt on, mitättömänä ja täydellisenä.” Omanlaisensa hiekanhippunen on tämä esityskin, ohut ja hutera, mutta tekona anarkistinen ja rohkea.

Lue myös: Minne menet, ihminen? kysyvät galleria Uuden Kipinän taiteilijat Lahdessa
Anu Puska
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi