Usein on niin, että kun kuvataiteilijalla on erityisen raskasta asiaa, hän kaivaa ilmaisuvalikoimastaan esiin kallot. Näin on tehnyt myös Pasi Vainionpää, jonka Ihmisen mieli -näyttely on parhaillaan esillä galleria Uudessa Kipinässä.
Vainionpään teokset ovat keramiikkaa. Kallojen ohella hänen veistoksissaan esiintyy usein ihmishahmo silmät kiinni. Erään tällaisen hahmon suusta tunkee esiin inhottavan realistisen näköisiä matoja, mikä tuntuu alleviivaavan taiteilijan sanomaa kaiken katoavaisuudesta.
– Etsin erilaisia näkökulmia ihmiseen psykologisena olentona, Vainionpää luonnehtii.
Porissa asuva Vainionpää on tehnyt keramiikkaa toistakymmentä vuotta. Saven muotoilu viehättää, sillä siinä jää kuvanveistoon usein liittyvä "muottisähläys" pois.
Vaikka joistakin hänen teoksistaan voi lukea kannanottoja, yleisvaikutelma ei ole alleviivaava tai julistava vaan pikemminkin lämmin, humoristinen tai jopa luottavainen. Esimerkiksi Ihmisen mieli -teoksessa pieni ihmishahmo kiipeää yhä korkeammalle, vaikka tikkaat näyttävät päättyvän keskelle ei-mitään.
– Ihminen yrittää aina ylöspäin, Vainionpää vahvistaa.
Yhdessä yksinäiset koostuu lokeroihin sijoitetuista ihmispäistä. Toiset näyttävät tyytyväisiltä osaansa, toiset synkistelevät. Pienet murheet asettelee puolestaan suomalaiset omaan lokeroonsa – siinä ihmishahmon päätä painaa pieni punnus.
– Globaalisti ajateltuna Suomessa asiat ovat kuitenkin aika hyvin. Vaikka ei se tietysti niitä paljon lämmitä, joilla on esimerkiksi terveyshuolia, Vainionpää myöntää.
Ihmisyyden ohella Kipinän taiteilijat liikkuvat kierrätyksen ja luontosuhteen parissa.
Hanna Peräkylän Kuri-näyttelyn työt yhdistelevät kierrätettyä kumia ja tekstiiliä. Peräkylän taiteen tekeminen alkaa usein piipahduksella korjaamolle, josta hän metsästää esimerkiksi traktorin sisäkumeja. Kulutuskriittinen kokonaisuus on kuitenkin sen verran abstrakti ja monitulkintainen, että syytöstä siitä ei löydy.
– En halua huutaa. Pikemminkin mua kiinnostaa materiaalien olemus itsessään, Peräkylä sanoo.
Lahden Muotoiluinstituutissa opiskeleva Henri Airo nostaa valokuvissaan esiin Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin. Puolen vuoden opiskelijavaihto Israelissa sai Airon miettimään sitä, miten monenlaisia merkityksiä ihmiset liittävät maahan.
– Esimerkiksi beduiineilla on ihan erilainen suhde maahan kuin vaikkapa kristityillä pyhiinvaeltajilla, Airo miettii.
Myös Mari Hallapuron tummasävyiset grafiikat ovat tavallaan kiinni maassa – tai pikemminkin metsässä. Hallapuro asuu nykyisin Keravalla, mutta hänen sielunmaisemansa on Pohjanmaan syvissä metsissä. Ne näyttävät siltä, että pienet taruolennot saattavat ilmestyä kuvaan hetkenä minä hyvänsä.
– Mystinen metsä viehättää eniten. Se on ehtymätön luonnonvara ja lapsuudesta tuttu, Hallapuro sanoo.
Näyttelyt ovat esillä 6.10 asti.
