Kansallisteatteri
Lokki
Ensi-ilta 18.9. pienellä näyttämöllä
Ensimmäisessä, paljon puhuvassa näyttämökuvassa ihmiset ojentavat käsiään toisiaan kohti, mutta kukaan ei tartu kiinni. Edetessään julmaksi komediaksi määritelty esitys osoittaa, että mitättömyyden tunne mätkäyttää ihmisen maihin kuin alasammutun lokin konsanaan.
Ohjaaja Anne Rautiainen on luonut yhteistyössä muiden suunnittelijoiden kanssa Tshehovin klassikkoon synkän kauniin visuaalisen ilmeen. Vinot tuolit, laituri ja minnekään johtamattomat köysitikkaat ohjaavat tunnelmaa melankolian suuntaan.
Sorinin kartanon tiluksilla ei siellä lorvivien ihmisten ylevästä käytöksestä huolimatta vietetä loiston päiviä vaan ollaan unelmien raunioilla.
Sietämätön tyytymättömyys
Menestynyt näyttelijätär Irina Arkadina (Maria Kuusiluoma) väheksyy kirjailijuudesta haaveilevan poikansa Kostjan (Miro Lopperi) yrityksiä luoda uusia taiteen muotoja.
Irinan rakastajan, kuuluisan kirjailijan Trigorinin (Jussi Lehtonen) mielestä kaikille riittää tilaa, eikä kenenkään tarvitse sysiä toistaan pois. Yhtä kaikki, Kostja kokee Trigorinin kilpailijakseen.
Trigorinia puolestaan riivaa sietämätön tyytymättömyys omaan tuotantoonsa. Hänen valonsa synkkyydessä on palavasti näyttelijäksi haluava maalaistyttö Nina (Aksa Korttila), joka voitelee kirjailijaa avoimella palvomisellaan. Väärää ihmistä itselleen haluavien jonoa jatkavat Ninasta unelmoiva Kostja ja Kostjaan rakastunut Masha (Emmi Parviainen).
Emmi Parviainen säväyttää
Näyttelijät suoriutuvat tunnekylläisistä rooleistaan kiitettävästi, joskin pateettisuuden uhka leijuu aika ajoin ilmassa.
Kuusiluoman tulkinta Arkadinasta on vahva mutta paikoin pingottuneen oloinen. Lopperin avohaavainen Kostja on tarkasti muotoiltu hahmo, samoin kuin Lehtosen eksistentiaalisissa ongelmissa piehtaroiva kirjailija Trigorin. Aksa Korttilan Nina muuttuu tytönhupakosta Trigorinin syvästi haavoittamaksi uhriksi.
Emmi Parviainen tekee vaikuttavan roolityön Kostjaa kohti tuntemaansa rakkautta ”juuriaan myöten irti nyhtävänä” Mashana. Parviaisella on taito olla tyhjentämättä koko tunnepajatsoa yhdellä kerralla. Tällä taidollaan hän luo Mashasta erittäin vivahteikkaan ja jännitteisen, koko näytelmän kiinnostavimman hahmon.
Pysähtynyt tunnelma
Taitavan ohjauksen, antaumuksellisen näyttelijäntyön ja näkemyksellisten visu-puolen ansiosta esitys saavuttaa sen näennäisen pysähtyneen tunnelman, jota Tshehovin näytelmältä uskaltaa odottaakin.
Verannalla huokailu on tietenkin vain pintaa. Se kätkee alleen esimerkiksi sen, kuinka armottomat seuraukset ihmisten arvostamatta jättämisellä voi olla.
