Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Ellinoora haluaa olla paljon muutakin kuin pelkkä voimalaulujen tekijä

Suomen albumilistan valloittanut artisti säveltää biisit yhdessä puolisonsa kanssa. Tekeminen ei ole aina pelkkää hauskanpitoa.

Ellinooran Vaaleanpunainen vallankumous meni suoraan Suomen albumilistan kärkeen syyskuun alussa. Kuva Jyväskylästä viime kesältä. Kuva: Venla Tirkkonen

Anni Ellinoora Leikas alias Ellinoora sai syyskuun ensimmäisellä viikolla ensimmäisen listaykkösensä, kun Vaaleanpunainen vallankumous meni suoraan Suomen albumilistan kärkeen. Se ei ollut mikään yllätys, sillä kiinnostusta artistin musiikkia kohtaan on riittänyt kolmen vuoden takaista Villi lapsi -debyyttialbumia edeltäneistä hittisingleistä lähtien.

Leikas kertoo laulaneensa ensimmäiselle levylleen ne tarinat, jotka syntymänsä ja levynteon välillä tuntuivat merkityksellisiltä. Vaaleanpunaisella vallankumouksella tarinoiden aikaikkuna on väkisinkin ahtaampi. Levy on tekijänsä mukaan eheämpi, väkevämpi ja vakavampi kokonaisuus kuin esikoinen.

– En halua tehdä ihan samoja juttuja uudelleen. Rakastan isoa popmusiikkia ja isosti tuntuvia melodioita ja tekstejä. Se ei ole muuttunut, mutta ehkä sinne on tullut vähän lisäsävyjä. Kaikki ei mene enää ison, melodisen ja surumielisen popmusiikin alle, Leikas, 25, sanoo.

Hän sanoo toisen albumin tekemisen olleen helpompaa kuin ensimmäisen, jota tehtiin kuin Pietarissa kirkkoa.

– Enää ei tarvinnut etsimällä etsiä omaa ääntä. Sapluuna on löytynyt ja mun tehtävä on laajentaa ja venyttää sitä. Haluan olla paljon muutakin kuin voimalaulujen tekijä.

"Musiikin tekeminen ei ole aina hauskaa"

Leikas on tehnyt levyn kappaleet puolisonsa Samuli Sirviön kanssa.

– Musiikin tekeminen on ajatuksissa jollain tapaa 24/7 läsnä. Jos musaa ei tehdä, siitä puhutaan. Sävellykset teemme yhdessä ja sanoitukset ovat kokonaan mun.

Hyvät ideat pannaan talteen ja työstetään valmiiksi yhdessä – jos työstetään.

Lue myös: Levyarvio: Ellinooran suosio on nyt sinetöity
 

– Mulla saattaa olla puhelimen sanelimessa joku soittelupätkä, soinnut, melodia ja ajatus siitä, mistä biisi voisi kertoa. Samuli on ensimmäinen, joka kertoo, onko se sävelkielellisesti niin mielenkiintoinen, että kannattaa jatkaa.

Kaksikko on tehnyt yhteistyötä vuodesta 2013. Yhteistyönä syntyi myös suurin osa Villi lapsi -levyn materiaalista.

– Samulin kanssa olen ymmärtänyt sen, että musiikin tekeminen ei ole aina hauskaa, kun sitä ammattimaisesti duunaa ja ruuvaa, mutta perusidean luominen on hauskanpitoa. Toivon, etten koskaan menettäisi sitä hauskuuden tunnetta.

Musiikkia lapsesta lähtien

Ellinooran musiikki solahtaa vaivatta osaksi kotimaisen popmusiikin virtaa. Tuotannosta löytyy viittauksia vanhempiin tekijöihin kuten Pelle Miljoonaan ja Leevi and the Leavingsiin. Leikas kertookin kuunnelleensa kotimaista musiikkia pienestä pitäen.

– Nostan hattua vanhemmilleni. Meillä soi aina musa ja suomirock on ensimmäinen musatyyli, jonka muistan. Eppu Normaali on varmaan kaikista pyhin, mutta on kuunneltu Don Huonoja, Sielun veljiä ja Ismo Alankoa. Maija Vilkkumaan Pitkä ihana leikki -levyn biisejä muistan edelleen ulkoa, vaikka lapsuuden mökkimatkoilla mulla ei ollut hajuakaan, mistä laulut kertovat. Myöhemmin olen ymmärtänyt, miksi ne koukuttivat.

Kotona musiikin pariin rohkaistiin, mutta ei pakotettu.

– Opin, että musiikki on taiteenlaji, oli se kaupallista tai ei. Vietiin muskareihin ja pianotunneille. Porukat tiesivät mun haaveet, mutta ei mua paineistettu osallistumaan lasten laulukilpailuihin tai piiskattu treenaamaan enemmän.

Paras kotoa tullut oppi kuulemma oli, että helposti ei anneta periksi.

– Olen oppinut, että hyvien asioiden saavuttaminen vie aikaa ja reittejä perille voi olla monia. Pitää tehdä paljon töitä sen eteen, mitä haluaa, mutta menestyminen ei ole sittenkään itsestäänselvyys. Onnea pitää olla myös matkassa ja oikea ajoitus, hän sanoo.

Ellinoora Möysän Musaklubilla perjantaina 20.9. kello 21.30.

Janne Urpunen
janne.urpunen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi