Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Levyarvio: Matti Johannes Koivun musiikki on kuin palaisi toistuvasti hylkäämään lapsuudenkodin

Matti Johannes Koivun yhdeksäs levy ei tarjoa yllätyksiä, mutta ei myöskän miehen vahvinta materiaalia. Kuva: x

Matti Johannes Koivu
Luonnos
M.dulor

Tähdet: 2/5

Matti Johannes Koivua kiinnostaa historia. Hän on tehnyt Ylelle viime vuosina kolme historiaa käsittelevää radiodokumenttisarjaa. Myös musiikissaan Koivu on aina katsonut taaksepäin. Hän on tulkinnut historiaa sovittamalla sitä nykykontekstiin kuin yrittäen etsiä maailmanselitystä tietäen, ettei sellaista löydy.

Vuonna 2008 Koivu versioi Irwin Goodmanin lauluja. Se mikä vielä menneinä vuosikymmeninä kuulosti rillumareiltä, pojat on poikii, viinaa pöytään ja rapatessa roiskuu, oli Koivun käsissä traagista. Koivu vuoli Irwin Goodmanin ruumiista liuskoja hennolla mutta terävällä kuorimaveitsellä, turhaa kiirettä pitämättä, ja kuuntelija sai seurata vierestä tuskallisen tarkkaa työtä. Lopputulos oli erinomainen: samaan aikaan nättiä ja ei-nättiä.

Koivu ikään kuin kirjoitti historian uudelleen tai vähintään tarjosi uuden näkökulman, jota kautta sitä tulkita.

Pieni hymyn pilkahdus ei tekisi pahaa.

Luonnos on Koivun yhdeksäs studioalbumi. Sillä on Koivulle tuttua tarinankerrontaa ja suomalaista maalaisromantiikkaa. Peltomaisemaa, halkovajoja ja saunaa. Mukana on aiempaa enemmän sävyjä kansanmusiikista, mutta valitettavasti myös enemmän suomilovea.

Koivun laulut ovat kuin musiikkia niille, jotka haluavat kelata uudestaan ja uudestaan niitä hetkiä, kun myy lapsuuden kotinsa eteenpäin ja käyskentelee viimeiset kerrat talon pihalla ennen kuin kääntää selkänsä. Paitsi Koivu ei käännä, vaan palaa toistuvasti katsomaan taloa. Kipeintä tässä ajassa on omistaminen ja omistajuudesta luopuminen.

Vilpitön lipsuu banaaliksi

Koivun akustista kitaraa Luonnoksella tukevat lähinnä kontrabasso ja heleät jousi- ja torvisovitukset. Savesta ja tulesta -laulussa hän vetää falsetissa ja fraseeraa kuin James Blake tai Justin Vernon. Se on levyn vahvinta antia: juustoista, saksofonilla vahvistettua nykyamericanaa suomalaisittain. Myös Katrilli vie komeasti Kaustisen kansanmusiikkijuhlien heinäkuiseen iltahämärään.

Vilpittömyys ei ole lauluntekijälle missään nimessä pahe, mutta Koivun imelä melodramaattisuus on niin vakavaa ja paksua, että se lipsuu helposti banaalin puolelle. Kontrastia tai variaatiota ei ole, vaan Koivu opettaa jatkuvasti lintuja lentämään ja miettii aurinkoa ja tuulta.

On toki ihailtavaa, että Koivu suhtautuu musiikin tekemiseen näin vakavasti, mutta pieni hymyn pilkahdus ei tekisi pahaa. Luonnos on kynttilän valoon ja valkoisten pöytäliinojen päälle tehtyä hartausmusiikkia. Tämäkään ei olisi varsinaisesti huono asia, ellei levyltä uupuisi Koivun taitamia, iskeviä katkeransuloisia nykyfolk-melodioita.

Arttu Seppänen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi