Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Orimattilalainen Petri Koivisto palkittiin Kuusamon luontokuvakilpailussa - näin upeita kuvia kisan voittajat ottivat

Orimattilalaisen Petri Koiviston kuvaama otos menestyi Kuusamon Nature Photo -luontokuvakilpailussa.

Koiviston mustavalkoinen kuva Sieni kuoriutuu peltomunasta voitti kilpailun B-sarjan, jonka teemana oli luonnon taide.

Tuomaristoa miellytti iskevä ja teknisesti täydellinen toteutus. Tuomarien mukaan luonnon ja ihmisen luoma todellisuus osuu kuvassa hauskasti yhteen.

Päijät-Hämeestä kisassa pärjäsi myös heinolalainen Roberto Barilani kuvalla Kävelevä lady. Kuva sijoittui kilpailun A-sarjan neljänneksi. Tuomariston mukaan kuva on rohkea pelkistys, johon ei kannata lisätä mitään ja josta ei voi ottaa enää mitään pois. Jäljellä on oleellisimmat: liike ja muoto.

Kilpailun A-sarjan voittajaksi nousi oululaisen Jorma Myllyn muotokuva munkkikorppikotkasta. Tuomaristo kuvailee Normipäivä-kuvaa upeatunnelmaiseksi muotokuvaksi, jossa on hienosti tavoitettu katse. A-sarjan palkinto on 2 500 euroa.

Kilpailuun osallistui yhteensä noin 2 000 kuvaa. Linnut ja nisäkkäät olivat tuttuun tapaan vahvimmin edustettuina.

Kilpailun B-sarjan, Luonnon taidetta, voitti orimattilalainen Petri Koivisto kuvallaan Sieni kuoriutuu peltomunasta. Kuva: Petri Koivisto
Heinolalaisen Roberto Barilanin kuva Kävelevä lady sijoittui A-sarjan neljänneksi. Kuva: Roberto Barilani
Oululaisen Jorma Myllyn muotokuva munkkikorppikotkasta sai tuomaristolta kiitosta vahvasta tunnelmasta. Kuva: Jorma Mylly
Ilkka Niskasen Pimeä Metsä nousi A-sarjan toiselle sijalle. Kuva: Ilkka Niskanen
Yleisöäänestyksessä lasten ja nuorten sarjan ykköseksi nousi lappeenrantalaisen Emilia Inkisen Ketunpentu. Kuva: Emilia Inkinen
Lasten ja nuorten sarjan eli C-sarjan voitti Lasse Kurkelan kuva Metson tervehdys. Tuomaristo kehui uutta kuvakulmaa paljon kuvattuun aiheeseen: hyvä, vauhdikas kuva, jossa onnistunut valon käyttö. Kuva: Lasse Kurkela
Oululainen Sami Säily voitti Instagram #luonnonkoordinaatit -D-sarjan kuvallaan Valtavaara. Kuva tarjoaa täysin uudenlaisen kuvakulman Valtavaaran ja Konttaisen kauniiseen vaarajonoon sekä Valtavaaranlampeen, tuomaristo kiittää. Kuva: Sami Säily
Lasten ja nuorten sarjassa -kisanneen Onni Rantasen Aamun säteet -kuvaan on vangittu aamun raukeus ja tunnelma. Kuva: Onni Rantanen
Millamari Uotila
millamari.uotila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Paikallismediat

Lue seuraavaksi