Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Levyarvio: Lana Del Reyn uutuus on on viiden tähden poptaidetta

Lana Del Rey on vakiinnuttanut asemansa seitsemässä vuodessa. Kuva: z

Lana Del Rey

Norman Fucking Rockwell!

Universal

5 / 5 tähteä

Lana Del Rey on konkreettinen esimerkki siitä, miten paljon on muuttunut viimeisen seitsemän vuoden aikana. Del Rey joutui seitsemisen vuotta sitten pilkan ja spekuloinnin kohteeksi. Häntä epäiltiin levy-yhtiön luomaksi tuotteeksi. Leikelty nukkehahmo täytehuulineen ja mitä ikinä. Hänen epävireistä esiintymistään televisiossa pilkattiin.

Naisiin ja miehiin sovellettiin musiikkijournalismissa aiemmin eri standardeja. Sittemmin feminismistä on tullut julkisen keskustelun ja kulttuurijournalismin valtavirtaa. Esimerkiksi naisartisteja koskeva “ihan hyvä naiseksi” -puhe ei menisi enää tänä päivänä läpi.

Tuo aika tuntuu nyt suorastaan kiusaannuttavalta, ja Del Reyn pilkkaajat ovat joutuneet itse naurunalaisiksi. Kuka muka on joskus syyttänyt miestä levy-yhtiön tuotteeksi?

Lana Del Rey ei juuri ole muuttanut tyyliään seitsemässä vuodessa. Kuva: z

Del Rey muovasi oman estetiikkansa

Lana Del Reyn debyytti Born to Die (2012) oli rappioromanttinen ajelu Hollywoodin läpi avoauton kyydissä. Ihmiset eivät oikein ymmärtäneet, mistä Lana Del Rey yhtäkkiä tuli, miksi kaikki yhtäkkiä puhuivat hänestä – ja ennen kaikkea kuka hän on.

Nämä asiat eivät varsinaisesti ole selvinneet vieläkään, eikä välttämättä tarvitsekaan. Del Rey voi aivan hyvin olla performanssi, ja mitä sitten. Taiteilija on aina enemmän kuin yksilö.

Del Rey ei juuri ole muuttanut tyyliään seitsemässä vuodessa. Hän on tehnyt lakonisesta sad girl -estetiikasta omansa ja vakiinnuttanut asemansa nykylauluntekijöiden kärjessä. Jos tästä estetiikasta ei ole pitänyt alun perin, tuskin pitää siitä vieläkään.

Orgaanista sointia

”You took my sadness out of context”, hän laulaa Mariners Apartment Complexissa kuin osoittaisi sanansa pilkkaajilleen ja jatkaa, “I ain’t no candle in the wind”.

Del Rey on kirjoittanut Norman Fucking Rockwellille toistaiseksi parhaimmat onelinerinsa, kuten “24/7 Sylvia Plath” kappaleessa Hope is a Dangerous Thing for a Woman like Me to Have – but I Have It.

Tuottaja Jack Antonoff ei varasta huomiota kikkailulla vaan antaa huomion Del Reyn laulunkirjoittamiselle. Nykypopmusiikille tyypilliset trap-soundit on jätetty pois ja orgaaninen sointi on eniten velkaa 1960 ja 1970 -lukujen folk popille, psykedeeliselle rockille, americanalle ja lauluntekijä-estetiikalle. Eniten psykedeelisissä vesissä uiskentelee liki 10-minuuttinen Venice Bitch.

Norman Rockwell oli yhdysvaltalainen taidemaalari sekä kuvittaja, ja levyn sarjakuvamaisessa kannessa Del Reyn kanssa poseeraa näyttelijä Jack Nicholsonin pojanpoika Duke Nicholson. Norman Fucking Rockwell! on alleviivatusti poptaidetta lukuisine helposti tunnistettavine referensseineen. Viiden tähden poptaidetta.

Lue myös: Kerttu-Kaarina Suosalmesta piti tulla suuri suomalainen klassikko, nyt häntä ei muista juuri kukaan edes Lahdessa
Arttu Seppänen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi