Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Maalaamalla voi työstää työvuosien kolhuja, sanoo Lahden Taideyhdistyksen Leena Kaartinen – kuvataideharrastajat avasivat juhlanäyttelyn syntymäpäivän kunniaksi

Lahden Taideyhdistyksen huippuvuosina jäseniä oli yli 400.

Museokioskissa nähdään teoksia muun muassa Sisko Karisalmelta, Anja Hiltuselta ja Leena Kaartiselta. Kuva: Sami Kuusivirta

Lahden Museokioskissa juhlitaan syyskuussa Lahden Taideyhdistystä. Kuvataideharrastajien yhteisö täyttää tänä vuonna 85 vuotta, ja sen kunniaksi esillä on juhlanäyttely. Vaikka Museokioski ei ole suuren suuri, tilaan on saatu mahtumaan liki 40 teosta.

– Olisi me saatu täytettyä taidemuseokin, jos sinne (Vesijärvenkadulle) olisi päästy, yhdistyksen jäsen Anja Hiltunen sanoo ja nauraa.

Museokioskiin on ripustettu kattaus Taideyhdistyksen jäsenten teoksia viime vuosilta. Näyttelyyn valikoiduissa töissä ammennetaan varsinkin luonnosta, vuodenaikojen väriloistosta, eläimistä, linnuista ja kasveista. Joukossa on öljymaalauksia, pastelliteoksia, akryylimaalauksia ja akvarelleja.

Näyttelyn on kuratoinut kuvataiteilija Anni Henriksson, joka myös ohjaa yhdistyksen maanantaisia maalausiltoja.

Monessa maalauksessa virittäydytään syksyyn. Näyttelyssä on esillä kaikkiaan nelisenkymmentä teosta. Kuva: Sami Kuusivirta

Jäseniä oli enimmillään yli 400

Kun Lahden Taideyhdistys perustettiin vuonna 1934, sen tehtäväksi asetettiin kaupungin taide-elämän tukeminen. Yhdistys alkoi järjestää taide-opetusta, tapahtumia ja luentoja. Näyttelyitä ryyditettiin sellaisilla vetonauloilla kuin Eero Nelimarkka ja Akseli Gallen-Kallela.

Sisko Karisalmen Malva ja Lilja ovat pastelliteoksia puulle. Karisalmi on Lahden Taideyhdistyksen puheenjohtaja. Kuva: Sami Kuusivirta

1950-luvun alku oli yhdistyksen kulta-aikaa, sanoo puheenjohtaja Sisko Karisalmi. Toiminta oli vilkasta ja jäseniä yli 400. Pian jäsenmäärä kääntyi kuitenkin laskuun ja uusia yhdistyksiä irtaantui emoyhdistyksestä.

Toiminta on kuitenkin jatkunut muutoksista huolimatta.

Nykyisin Lahden Taideyhdistykseen kuuluu 50 jäsentä, aktiivisia maalareita on toista kymmentä. Yhdistyksen tehtäväksi on tänä päivänä muotoutunut hyvinvoinnin ylläpitäminen kulttuurin ja taiteen harrastamisen avulla.

– Ikähaarukka on laaja. Vanhimmat maalarit ovat liki 80-vuotiaita ja nuorimmat yli 30-vuotiaita, Karisalmi sanoo.

Toive on sama kuin monella muullakin yhdistyksellä: nuoria jäseniä kaivattaisiin lisää.

Maalausilta kokoaa jäsenet yhteen

Lahden Taideyhdistys on toiminut historiansa aikana monessa osoitteessa, ja uusien tilojen löytäminen on ollut välillä työlästäkin. Nykyisin yhdistyksellä on Paletti 4 -niminen tila Karjalankadulla Paavolassa. Sinne yhdistys muutti kymmenen vuotta sitten, kun se joutui lähtemään Taidepanimolta remontin vuoksi.

Leena Kaartisen maalauksen aihe on peräisin Afganistanista, missä hän teki työuransa lääkärinä. Kuva: Sami Kuusivirta

Yhdistys järjestää Paavolassa näyttelyitä ja maalausiltoja. Kokoontuminen yhteen on monelle jäsenelle tärkeää.

– On tärkeää saada vertaistukea, sanoo yhdistyksen varapuheenjohtaja Leena Kaartinen.

Häneltä nähdään näyttelyssä muun muassa pikkutyttöä kuvaava Kaksi nukkea -maalaus. Idea siihen syntyi Afganistanissa, missä Kaartinen työskenteli lääkärinä vuosikymmenien ajan.

Kaartiselle taiteen tekeminen on ollut keino purkaa sodan ja järkyttävien ihmiskohtaloiden tuomaa ahdistusta, ”työstää työvuosien kolhuja”, kuten hän kirjoittaa Taideyhdistyksen tuoreessa julkaisussa.

Toisaalta maalaaminen on myös viipymistä muistoissa, kuten suloisten, suurisilmäisten lasten kohtaamisissa.

Lahden Taideyhdistyksen Juhlanäyttely 29.9. asti Lahden Museokioskissa, Aleksanterinkatu 10.

Millamari Uotila
millamari.uotila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi