Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Elokuva-arvio:Jim Jarmusch jää zombi-komedialla kauas parhaistaan

Jarmuschin uusin teos The Dead Don’t Die vilisee kuolleita miehiä, naisia ja lapsia. Koska kyseessä on Jarmusch, jonka elokuvat ovat parhaimmillaan zeniläistä filosofiaa, voisi odottaa, että matka näiden elävien kuolleiden seurassa olisi merkittäväkin metaforinen vaellus henkisyyden rajamailla.

Tilda Swinton tarttuu samuraimiekkaan, kun zombit nousevat haudoistaan. Kuva: Fox Searchlight

The Dead Don’t Die
Tähtiä 2/5
 

Jim Jarmuschin lännenelokuva Dead Man (1995) alkaa ranskalaisen kirjailijan Henri Michaux’n sitaatilla: ”On viisainta olla matkustamatta kuolleen miehen seurassa.”

Jarmuschin uusin teos The Dead Don’t Die vilisee kuolleita miehiä, naisia ja lapsia. Koska kyseessä on Jarmusch, jonka elokuvat ovat parhaimmillaan zeniläistä filosofiaa, voisi odottaa, että matka näiden elävien kuolleiden seurassa olisi merkittäväkin metaforinen vaellus henkisyyden rajamailla.

Odotukset ovat korkealla siksikin, että Jarmuschin edellinen fiktioelokuva Paterson (2016) oli vastarintaan kulkevan indie-ohjaajan uran parhaita töitä. Hienovireinen draama runoudelle omistautuneen bussikuskin arjesta kehkeytyi yllättäväksi kurinalaisen ja puhtaan elämäntavan ylistykseksi.

Näsäviisasta ironiaa

Dead Don’t Die on zombi-komedia amerikkalaisesta pikkukylästä, jonka tasaisen harmaan arjen sekoittaa epämääräinen, vuorokausirytmin sekoittava luonnonmullistus. Ilmastonmuutokseen vihjaavaa omituista sääilmiötä seuraa kalmainen käänne, kun kuolleet nousevat haudoistaan.

Pääosissa Bill Murray, Adam Driver ja Chloe Sevigny esittävät poliiseja, joiden epäkiitollinen tehtävä on seurata sivusta kyläläisten teurastusta ja yrittää parhaansa mukaan posautella zombeja hengiltä. Tilda Swinton näyttelee hautaustoimiston mystistä työntekijää, joka tarttuu samuraimiekkaan.

Adam Driver ja Bill Murray ovat tarinan poliiseja, jotka joutuvat ylivoimaisen vihollisen eteen. Kuva: Frederick Elmes

Jarmuschin tuotannon voi jakaa karkeasti kahdenlaisiin elokuviin: arkisiin draamakomedioihin (Paterson, Broken Flowers, Muukalaisten paratiisi, Night on Earth), ja runollisiin genre-elokuviin (Dead Man, Ghost Dog, Only Lovers Left Alive).

Parhaimmillaan Jarmusch on kääntänyt hienosti ylösalaisin lajityyppien konventiot käsitellessään yleviä teemojaan kuten transkendenssiä, kuolevaisuutta ja muukalaisuutta.

Dead Don’t Die jää valovuoden päähän Jarmuschin parhaista töistä. Se on raakileeksi jäänyt outo trippi, jossa juuri mitään ei voi ottaa vakavasti. Samalla sen hauskuuskin on pääosin näsäviisasta ironiaa.

Loppuivatko ideat kesken?

Jarmusch vie ironiansa niin pitkälle, että laittaa Driverin esittämän poliisin kommentoimaan elokuvan tapahtumia, ohjaajaa ja käsikirjoitusta.

Hahmot lohkovat myös mielipiteitään Sturgill Simpsonin kantri-kappaleesta Dead Don’t Die, tietäen että se on elokuvan tunnuskappale. Mihin tällä ja kaikella muullakin kikkailulla pyritään, jää hämäräksi.

Ehkä Jarmusch haluaa kertoa, että hänenkin elokuvansa on vain tuote muiden joukossa, osa sitä samaa kulutuskulttuuria, jonka orjuudesta nämä elävät kuolleet saapuvat meitä eläviä varoittamaan.

Tai sitten Jarmuschilta vain loppuivat hyvät ideat kesken. Siihen viittaa muun muassa se, miten väsyneesti Jarmuch viskelee kivikasvoiset päähenkilönsä pitkin peltoja siinä vaiheessa, kun pitäisi kyhätä edes säällinen loppuratkaisu kahden eri todellisuuden törmäämiselle.

Tyylilaji: kauhukomedia. K-16.

Jarno Lindemark
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi