Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

"Tunnen aggressiota vieläkin" – lahtelaistaiteilija Kosti Ahosen tuotantoa menee roppakaupalla vasaran alle Helsingissä torstaina

Lahtelainen Kosti Ahonen kuoli vuonna 2003. Tämän jälkeen hänen talostaan tehtiin residenssi Lahden Taideinstituutista valmistuneille taiteilijoille. Residenssi tuli tiensä päähän viimeisen, mahdottoman vuokralaisen myötä.

Kosti Ahonen kuoli 2003. Kuva: Markus Henttonen

Tunnen aggressiota vieläkin, vaikka olen hyvin rauhallinen ihminen, sanoo taidemesenaatti Liisa Joronen.

Puhe on lahtelaistaiteilija Kosti Ahosen perinnön säilyttämisestä.

SOL-yhtiön omistajana tunnettu Joronen tunsi taiteilija Ahosen hyvin ja omisti tämän kotitalon miehensä kanssa lähes kaksikymmentä vuotta. Kiveriössä sijainnut omakotitalo oli taideteos itsessään pihan veistospuistoa myöten.

Ahosen elämäntyön säilyttämiseen tähdänneet talokaupat tehtiin Jorosen mukaan 1990-luvun lopulla.

– Kun Ahonen soitti, että he eivät enää jaksa pitää taloa yllä, ostimme talon irtaimistoineen. Hän sai käydä edelleen talossa ja kävikin ainakin kolmen vuoden ajan joka ikinen päivä. Hän ajoi kaupungista pyörällä sinne, maalasi ja veisti.

Taiteilijan kuoltua Liisa Joronen ja Reijo Joronen päättivät tehdä talosta residenssin, jossa Lahden Taideinstituutista valmistuneet taiteilijat saisivat tehdä taidetta ja asua vuodesta kolmeen.

Sopimukseen kuului, ettei vuokraa tarvitse maksaa, mutta paikat on pidettävä kunnossa.

– Kaikki meni todella hyvin. Asukkaat alkoivat kunnostaa taloa ja ympäristöä säilyttäen kaiken alkuperäisen. Kunnostuksesta maksoimme kohtuullisen palkan. Meillä oli kolme oikein hyvää vuokralaista ennen tätä viimeistä, katastrofia.

Uutta omistajaa taide ei kiinnostanut

Liisa Jorosen mukaan neljäs vuokralainen ei pitänyt kiinni sovitusta, eikä suostunut lähtemään talosta hyvällä.

– Sitä pitkään veivattiin kunnes päätettiin, että nyt loppuu. Juristimme mielestä kaikkein helpoin ja selkein keino saada perhe ulos oli myydä talo.

Jorosen mukaan talon myynnistä on noin kaksi vuotta.

Lue myös: Lahtelaislähtöinen KEliel sylki naudan verta ensimmäisessä performanssissaan 10-vuotiaana ja halusi kirjoittaa väitöskirjan protestina
 

– Meidän suureksi pettymykseksi uusi omistaja sanoi, että hän ei ole kiinnostunut taiteesta ja aikoo kunnostaa talon omalla tavallaan. Otimme talosta kymmenkunta huonekalua ja 20–30 mielestämme parasta taulua. Sinne jäi valtava määrä Ahosen taidetta ja muilta taiteilijoita saatua grafiikkaa, esineitä ja muuta. Ei meillä ollut paikkaa mihin panna sitä kaikkea.

Joronen sanoo tulleensa residenssitoiminnan päättymisestä niin surulliseksi, ettei ole halunnut nähdä taloa kaupan jälkeen.

– Ei minulla ole mitään nykyistä omistajaa vastaan. On oltu iloisia meidän muista residensseistä ja tämä on jäänyt unholaan. Emme tiedä yhtään, mitä siellä on meidän jälkeen tehty.

Veistopuisto "mädäntyi pystyyn"

Torstaina Huutokauppa Helander kauppaa 62 Kosti Ahosen teosta, maalauksia, veistoksia ja huonekaluja, jotka jäivät Kiveriöön talokaupan jälkeen.

– Teokset on pelastettu huonokuntoisesta rakennuksesta Lahdesta noin kaksi vuotta sitten saneerauksen tieltä. En tiedä, kuka rakennusta on ylläpitänyt ennen saneerausta, mutta teoksia oli säilytetty mielestäni hitusen huolimattomasti ja suurin osa oli huonossa kunnossa. Ulkona olleen veistospuiston veistokset olivat mädäntyneet pystyyn, kertoo teosten myyjä, joka haluaa pysyä tuntemattomana.

Liisa Joronen kuulee asiasta Etelä-Suomen Sanomilta.

– Veistokset ovat mädäntyneet viimeisten vuosien aikana. Ensimmäiset vuokralaiset Sami Leutola ja Riikka Mäkinen kunnostivat veistokset kokonaan ja kaksi seuraavaa pitivät niistä huolta, hän toteaa.

Joronen kertoo, että talossa taidetta ei säilytetty parhaimmalla mahdollisella tavalla edes taiteilijan siellä asuessa.

– Osa teoksista oli ahdettu kapeaan yläkerran käytävätilaan ihan sikin sokin. Samin ja Riikan kanssa valittiin sieltä taloon sopivat taulut ja loput jätettiin samaan tilaan. Aina kun talossa käytiin, vietiin pari taulua mukanamme. Ihan kaikkea ei käyty läpi. Niitä oli niin valtavasti. Ehkä kolmasosa niistä oli huonossa kunnossa.

Helanderin taidehuutokauppa käynnistyy torstaina kello 13. Live-huutokauppaan voi osallistua tietokoneella tai älypuhelimella reaaliajassa.

Kuka?

Kosti Ahonen

Lahtelainen kuvanveistäjä ja taidemaalari.

Syntyi Lahdessa 12.8.1920. Kuoli Lahdessa 12.11.2003.

Kävi Lahden Taideyhdistyksen piirustuskoulun 1949–1954.

Tuotteliaan taiteilijan teoksia oli ensimmäisen kerran esillä vuonna 1950.

Teosten keskeisin aihepiiri oli maisema ja tuotannon pohja naturalistinen kubistisin vivahtein. Informalistinen kausi osui 1960-luvulle.

Asuinympäristö Kiveriössä oli tuttu aihe hänen teoksissaan. Ikuisti myös kadonneen Puu-Paavolan talot.

Loi kodistaan kokonaistaideteoksen. Talo oli täynnä maalauksia ja veistoksia. Pihalla oli veistospuisto.

Maalasi matkoillaan näkymiä ulkomailta. Maalauksia on ollut esillä useissa Euroopan maissa sekä Australiassa.

Kuului Lahden taiteilijaseuraan ja Taidemaalariliittoon.

Teoksia on muun muassa Lahden kaupungin taidekokoelmassa.

Päijät-Häme-wiki.
Janne Urpunen
janne.urpunen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi