Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Abstrakti taide haastaa tekijänsä, mutta käykö se kaupaksi?

Neljän kuvataiteilijan työt etsivät taiteen totuutta Nastolan Taarastissa.

Reijo Liimu: Kitaransoittaja (öljy kankaalle, 2019) Kuva: Ilkka Kuosmanen

Nastolan taidekeskus Taarastin elokuun näyttely on saanut nimekseen hieman provosoivasti Vaihtoehtoisia totuuksia.

Toisin kuin ehkä voisi kuvitella, neljän taiteilijan yhteisesiintyminen ei ota kantaa kansainväliseen päivänpolitiikkaan tai sosiaaliseen mediaan vaan lähestyy totuuden käsitettä hienovaraisemmin tarpomalla abstraktin ja esittävän rajalinjaa. Kyse on siis siitä, miten taiteilijan sisäinen totuus kohtaa katsojan kokemuksen.

Mukana on kolme maalaria ja kuvanveistäjä Marjatta Järvinen. Varsinkin Järvisen pienissä veistoksissa tulee hyvin esiin se, että kuvataiteessa esittävyys on aina läsnä. Vaikka itse teos olisi muotokieleltään täysin abstrakti, katsomiskokemus on harvoin vapaa tulkinnasta.

Marjatta Järvinen: Seireenit Itämerellä (pronssi & kivi) Kuva: -

Jo 1970-luvulla aloittanut Järvinen työstää esimerkiksi savea, betonia, kipsiä ja lasia.

– En yleensä paljon selittele töitäni. Kukin näkee niissä mitä tykkää, Järvinen kuittaa.

Pitkän uran lääkäreinä tehneet Olli Korkala ja Martti Soiva ovat esitelleet töitään aiemmin yhdessä Lahden Alex Grafix -galleriassa. Kahden vuoden takaisiin maisemakuviin verrattuna kaksikon töihin on ilmestynyt selvästi kokeilevampi ote.

Soiva paljastaa käyneensä abstraktin ilmaisun kurssilla, josta tarttui mukaan selvästi rohkeampi ilmaisu.

– Ennen tein kauniita maisemia hempeillä pastelliväreillä. Nyt tärkeämmiltä tuntuvat mielen sisäiset ekspressiot ja värien voima, Soiva kuvaa.

Martti Soiva: Passion (akryyli kankaalle, 2019) Kuva: Ilkka Kuosmanen

Soiva kertoo maalaavansa nykyisin hyvin intensiivisesti, jopa 10 tuntia putkeen. Hän sai muutamassa kuukaudessa valmiiksi lähes 20 työtä.

– Työ vie mennessään! Pyrin siihen, että en juurikaan luonnostele tai korjaile teoksiani, Soiva kertoo.

Olli Korkala nimittää omia töitään mind flow -maisemiksi. Teoksissa korostuvat selvästi erottuvat muodot, sarjamuotoisuus ja rohkeat väriyhdistelmät.

Olli Korkala: Colored emotions no1 (gesso & öljy vanerille) Kuva: Ilkka Kuosmanen

– Yritän löytää tasapainon värien ja muotojen välillä, Korkala selittää.

Nelikosta esittävän taiteen asialla on selviten Reijo Liimu. Liimu on eläköitynyt verhoilija. Hän aloitti taiteen tekemisen kuitenkin jo 1970-luvulla.

Pitkä perspektiivi on antanut realistisen kuvan siitä, millaiset kuvat yleensä käyvät kaupaksi.

– Suomalainen taiteenostaja on aika maanläheinen. Abstraktilla taiteella ostava yleisö on paljon kapeampi kuin esittävällä. En toisaalta pidä ihan valokuvamaisestakaan ilmaisusta. Tunnelma on tärkein, sen kautta ihminen samaistuu työhön.

Liimulta nähdään Taarastissa 13 öljy- ja akryylityötä, joista esimerkiksi Kitaransoittaja on syntynyt tänä vuonna. Hämyisä työ tavoittaa hyvin pienen yökerhon tunnelman.

– Maalasin sen mallin ja mielikuvien perusteella. Tarkistin myös eräältä tutulta muusikolta, että kuvan soittajalla menee sointu oikein.

Vaihtoehtoisia totuuksia taidekeskus Taarastissa 30.8. asti.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi