Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Teatteriarvio: Vanhan puukirkon tarinan juju perustuu muisteluun

Yksi hauskimmista kohtauksista oli lasten vainaamisleikki. Kuva: Hanna Kaitila

Ainopuiston teatteri
Vanhan puukirkon tarina
Ensi-ilta 18.7.

Ainopuiston teatterin Lahti-trilogia on edennyt toiseen osaan. Timo Taulon kirjoittama ja ohjaama Vanhan puukirkon tarina palaa 1800-luvun loppuun, jolloin Lahden kauppalaan päätettiin rakentaa oma saarnahuone.

Näytelmässä aikajana ulottuu rakentamispäätöksestä valmiin kirkon avajaisiin, joita vietettiin joulukuussa 1890.

Ulkokohtausten tunnelma ei riittänyt toiselle puoliajalle

Vanhan puukirkon tarinaa esitetään Ristinkirkon kupeessa Kirkkopuistossa. Miljöö on siis mitä kaunein, ja viimeistellyt puvustukset ja musiikki luovat mukavan tunnelman, ja siitä esityksessä on pitkälti kyse: tunnelmoinnista. Herrasväen kokoontumista, lasten vainaamisleikkejä ja rullatehtaan naiskuoroa esittelevät kohtaukset liimataan yhteen lauluilla.

Toisella puoliajalla konsepti muuttuu. Tunnelma käy hartaaksi ja jopa tunnustukselliseksi, kun puistosta siirrytäänkin sisätiloihin. Teatteriyleisö istutetaan Ristinkirkon penkkiin seuraamaan puukirkon avajaisia, papin puhetta ja musiikkiesityksiä. Tavoitteena on herättää mennyt aika eloon, mutta lopputulos on kuitenkin sellainen kuin luterilaisissa kirkonmenoissa tuppaa olemaan: aika iloton.

Lopuksi yleisölle oli tarjolla kahvit, puukirkon vanhoihin kuppeihin kaadettuna.

Historiatietoa saa siis matkaansa kosolti, ja se on varmaankin ollut yksi tavoitteista. Draamallisesti toteutus on ohuenlainen: kokonaisuus pysyttelee hyvin yleisellä tasolla, historiallisten henkilöiden ja historiadetaljien varassa. Esitys tuntuu koko ajan hakevan muotoaan.

Kuvaus kaupungin muutoksesta

Juju löytyykin kenties muistelusta ja osallistamisesta. Aihevalinta on omiaan herättämään katsojissa muistoja, ja samalla teatteri tarjoaa mahdollisuuden kerääntyä yhteen jakamaan kokemuksia ajasta, jolloin kirkko vielä oli pystyssä. Esityksestä saavat varmasti eniten irti ne, jotka viettivät kirkossa perhejuhlia ja muistavat omakohtaisesti purkamistaistelun.

Vanhan puukirkon tarina johdattaa myös pohtimaan kaupungin muutosta: mikä tekee kaupungista kaupungin, mitä sinne halutaan ja millaisen vaikuttajan roolin tavalliset kaupunkilaiset voivat ottaa. Kaupunki on risteävien tarpeiden ja intohimojen kenttä, eikä asukkaan äänen kuuluminen ole itsestäänselvyys.

Tarinan eetos on kohottava: Lahti nousee Hollolan varjosta ja luo itse omaa edistystään ja identiteettiään. Kirkkohanke yhdistää ihmisiä ja antaa mahdollisuuden toimia ja osallistua.

Tarinaan sisällytetty ilo välittyy – varsinkin, kun ensi-iltaan liittyvä jännitys karisee pois.

Millamari Uotila
millamari.uotila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi