Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Risto Asikainen on luotsannut menestykseen muun muassa Nylon Beatin – "He yrittivät aina parhaansa mukaan vain ärsyttää määräilevää setäväkeä"

Risto Asikainen sanoo, että kenestäkään ei saa muokattua mielenkiintoista artistia, jos hänessä ei ole jo valmiiksi persoonallisuutta. Kuva: Terhi Korhonen

Risto Asikainen on saanut uransa aikana toistasataa kultalevyä. Niistä osa roikkuu hänen studionsa seinällä. Osa on pahvilaatikoissa kellarissa. Osa on kiertuevuosina heitelty pitkin Pohjanmaan peltoja. Osaa hän ei ole jaksanut edes noutaa.

– Onhan niitä tullut. Niitä saa nykyään kaiken maailman latausmääristäkin, hän kommentoi huolettomasti.

1990-luvulla isoimmat hittinsä tehtaillut tuottaja ei pidä aiheesta enää niin tarkkaa lukua.

Internet-aikakausi on muuttanut musiikkikenttää niin, että kultalevykään ei perustu vain myytyjen albumien määrään. Sen kriteereitä on yritetty muuttaa suoratoistomaailmaan sopivammiksi. Sata striimausta vastaa nykyään yhtä myyntiä.

Asikainen on tuottanut tai säveltänyt yhteensä parituhatta julkaistua laulua. Jos häneltä kysyy, minkä bändin tai levyn hän itse haluaa mainita ansioluettelossaan, hän vastaa, ettei mitään.

– Jos kumartaa yhteen suuntaan, pyllistää toiseen. Olen tehnyt niin paljon sekä pidempiä projekteja että yhden sinkun ihmeitä, ettei niitä kannata eritellä.

Eritellään kuitenkin. Artisteihin lukeutuvat esimerkiksi Kari Tapio, Dingo, Nylon Beat, PMMP, Anna Eriksson, Kaija Koo, Mikael Gabriel, Robin

Kun Tampereen Työväen Teatteri alkoi rakentaa syyskuussa ensi-iltansa saavaa suuren näyttämön musikaalia Poikabändi, talossa tiedettiin heti, kenelle pitää soittaa. Lämpimästi irvaileva komedia ammentaa vaikutteita viime aikoina muotiin nousseesta ysärinostalgiasta, jonka ansiosta aito alkuperäinen Backstreet Boyskin on päässyt tekemään comebackin.

Pop-sensaatioiden rakentamisessa Asikainen on kylän poppamies, joten hänet rekrytoitiin heti tekemään kappaleita.

Maine on tehnyt tuottajalle eräällä tavalla karhunpalveluksen. Joskus levy-yhtiöistäkin soitetaan ja pyydetään, että tee hitti.

– Miten siihen reagoidaan? ”Tottahan toki, merkitsenpä tämän kalenteriini; muuten siinä olisi lukenut, että tee jotain tavallista”, hän sanailee.

Poikabändin tapauksessa tilanne on itse asiassa hyvin samantapainen. Jos tarkoituksena on parodioida hittiä, niin silloin kappaleen on kuulostettava hitiltä. On siis tehtävä kappale, joka tunnistetaan hitiksi jo ennen kuin se on edes valmis.

Tätä hämmentävää luomisprosessia Asikainen ei osaa oikein itsekään selittää.

– Koko hitin käsite itsessään on jo parodiaa. En tiedä vielä yhtään, miten olen tässä mahdottomassa yhtälössä onnistunut. Sen kuulee sitten syyskuussa, Asikainen toteaa.

Pop-musiikin tuottaminen ei ole kovin eksaktia tiedettä muutenkaan. Usein Asikaiselta udellaan, kuinka paljon hän on joutunut määräämään artisteja tyylin tai julkisuuskuvan suhteen, kun tuotteita on rakennettu.

Asikainen toteaa, ettei asia toimi niin. Kappaleiden esittäjästä on löydyttävä taiteilija itsestään, jotta homma toimii.

– Paskat tässä mitään määräämään pysty. Kyllä ne tyypit ovat mitä ovat.

Silloin tällöin levy-yhtiöt ovat pyytäneet rakentamaan artistin tyhjästä ilman, että tällä on mitään omaa persoonaa. Asikaisen mukaan parempaa jälkeä tulee kuitenkin aina niistä, jotka ovat jo valmiiksi vahvoja persoonia. Hyvän esimerkin tästä omaleimaisuuden ja omapäisyyden menestysreseptistä antoivat Asikaiselle erityisesti Nylon Beatin Jonna ja Erin.

– He yrittivät aina parhaansa mukaan vain ärsyttää määräilevää setäväkeä. Jos menimme tärkeään neuvottelutapaamiseen, he ilmestyivät sinne sellaisten moottoroitujen tikkareiden kanssa, jotka pyörivät suristen, kun niitä pitää suussa.

Poikabändiin on totta kai päätynyt vaikutteita aidosta musiikkimaailmasta. Asikainen ja musikaalin toinen biisintekijä Kristian Maukonen – jonka ansiolistalle kuuluvat muun muassa XL5 ja Aikakone – ovat antaneet käsikirjoituksen työstäneille Riku Suokkaalle ja Heikki Syrjälle käyttöön oman asiantuntemuksensa pop-maailmasta.

Itseironisesta otteesta huolimatta huumorin ei ole tarkoitus kuitenkaan mennä henkilökohtaisuuksiin. Asikainen ei usko, että yhdenkään hänelle työskennelleen artistin tarvitsisi pelätä löytävänsä näytelmästä omaa elämäntarinaansa.

– Nämä ovat lähinnä sellaisia matkan varrella syntyneitä kliseitä ja väännelmiä, joita olen päässyt nyt vapaasti työntämään biiseihin.

Kuva: Terhi Korhonen

Vaikkei Asikainen ole aiemmin tehnyt suoranaisesti parodiaa, pientä vääräleukaisuutta tekemisessä on ollut aina. Kun hän tuotti Popstars-kilpailua ja teki biisejä kilpailun kautta kootulle Gimmel-bändille, koko ilmiön suosio syntyi täysin tietoisen piruilun avulla.

– Levy-yhtiö halusi Gimmelille tehdystä albumista jotain tyylikästä ja hienoa.

Asikainen päätti toimia aivan toisin. Syntyi single Etsit muijaa seuraavaa, joka kauhistutti konservatiiviset kuulijat ja sai lehdistöltä täystyrmäyksen. Jopa radiokanavat yrittivät ensin boikotoida kappaletta, mistä lööpit vasta alkoivatkin syntyä.

Lopulta huomio teki kappaleesta niin valtavan hitin, etteivät radiokanavatkaan voineet muuta kuin alkaa soittaa sitä. Levy myi kuukaudessa triplaplatinaa. Yksi Gimmelin jäsenistä oli Jenni Vartiainen, josta on sittemmin tullut yksi Suomen kärkiartisteista.

Asikaisen mukaan huumori on tärkeää perinteisenkin popin tekemisessä. Kaikkein konkreettisimmin huumori ja musiikki yhdistyivät hänen urallaan kuitenkin silloin, kun hän teki yhteistyötä Jope Ruonansuun kanssa.

– Jopen kanssa teimme paljon, koska ihastuin hänen tyyliinsä. Oli harvinaista, että meillä oli koomikko, joka uskalsi sillä tavalla sanoa asioita.

Aikakausi ei ehkä tarjonnut musiikillisia riemuvoittoja, mutta levyt menivät kuin kuumille kiville. Lisäksi niiden tekeminen oli yksinkertaisesti hauskaa.

– Teimme albumeita suunnilleen kahdessa tai kolmessa päivässä. Joimme viinaa, nauraa räkätimme ja kirjoitimme tekstejä sananmukaisesti Camel-askin kanteen baarissa. Sitten menimme studioon, teimme biisin valmiiksi parissa tunnissa ja palasimme takaisin baariin, Asikainen muistelee.

Sanomistakin tuli. Asikainen ja Ruonansuu pilkkasivat erityisesti poliitikkoja, ja aina välillä heitä uhkailtiin oikeudellakin.

Työ on sittemmin muuttunut seesteisemmäksi. Asikainen istuu päivänsä tyylikkäässä toimistossa Helsingin Kalasatamassa ja tekee sitä, mitä tekee parhaiten – pop-kappaleita. Enää ei kierretä lavoja ja työskennellä viinahuuruissa.

– Kaikkea aikansa, hän kuittaa.

Lue myös: Makkara maistui ja metallimusiikki soi – Neljättä kertaa järjestetty Sopenkorven metallipiknik sujui rennoissa tunnelmissa
Valtteri Mörttinen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi