Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Kirja-arvio: Hannu Mäkelän Varjo on värikäs tarina pyhimyksen elämästä ja kuolemasta

Ansiokkainta Varjossa on varjomotiivin, laajemmin kaksoisolentomotiivin, taitava käsittely.

Hannu Mäkelän kerronta on värikästä ja vetävää. Kuva: Heli Kurimo

Hannu Mäkelä

Varjo. Jeanne d´Arcin lyhyt, toiveikas elämä

Aviador 2019. 460 s.

Hannu Mäkelän Valo (2018) kertoi hänen venäläisestä vaimostaan ja tämän äkillisestä kuolemasta. Varjo ei ole Valon sisarteos, vaan se on faktio Jeanne d´Arcin (1412–1431) elämästä ja kuolemasta.

Miten lukutaidoton maalaistyttö alkoi kuulla salaperäisiä Ääniään, neuvoa kuningasta ja ohjata sotajoukkoja Ranskan ja Englannin satavuotisessa sodassa? Miten hän päätyi roviolla poltettavaksi noitana ja kerettiläisenä, joskin jälkimaailma on julistanut hänet pyhimykseksi? Hänen ennustuksensa toteutuivat – sattumaa vai johdatusta?

Lähteinä pöytäkirjoja ja dokumentteja

Varjo käyttää lähteinään muun muassa inkvisition kuulustelupöytäkirjoja ja muita säilyneitä dokumentteja. Teoksen liitteessä on tietoa sen hitaahkosta kirjoittamisprosessista ja tiukkoja faktoja Jeanne d´Arcin elämästä.

”Lorrainen neitsyen” vaiheet ovat tuttuja runsaasta aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta ja elokuvista. Osaan näistä lähteistä Mäkelä suhtautuu kriittisesti.

Varjon minäkertojana on Jean, joka on kotoisin samasta kylästä kuin Jeannekin. Hänestä, luku- ja kirjoitustaitoisesta nuorukaisesta, tulee Jeannen kirjuri ja tämän samastumiseen asti uskollinen varjo. Lyhyeksi jäävää elämäänsä lapsuudesta lähimenneisyyteen hän muistelee myöhemmin vankisellissä, jossa hän pohtii myös muistamisen ja kertomisen monenkirjavana näyttäytyvää luonnetta: minäkertoja on ennakoiva, kommentoiva ja itsekriittinen.

Mäkelän tyyli vakuuttaa

Mäkelän tyyli on hänelle tyypilliseen tapaan selkeää ja hioutunutta. Kerronta on värikästä, vetävää ja havainnollista. Ansiokkainta teoksessa on kuitenkin varjomotiivin, laajemmin kaksoisolentomotiivin, taitava käsittely.

Lähes identtiset Jean ja Jeanne oppivat vaihtamaan vaatteita ja asemiaan. Päteekö tämä myös oikeudenkäynnissä ja polttorovion uhatessa? Mäkelä kieputtelee varjomotiivia vauhdikkaasti, sen suoman jännityksen ja arvoituksellisuuden säilyttäen.

Jeanne tuntuu näyttäytyvän jonkinlaisena parempana minänä, puhtaana ja vahvana, joskin myös haavoittuvana, kun taas Jean ei ole vapaa lihan houkutuksista. Tämä johtaa syyllisyydentunteeseen ja katumukseen.

Ihmiskunnan yhteiskärsimykseksi muuttuva sijaiskärsimys tuntuu ainoalta tieltä: ”Ihminen elää ja kuolee, katoaa siksi, että toiset voisivat elää.”

Jutun otsikkoa korjattu 5.7.: otsikossa luki aiemmin "Hannu Mäkelän Jeanne", korjattu muotoon "Hannu Mäkelän Varjo".

Eija Komu
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi