Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Pelottelulla kääritään isot rahat – Elokuvateattereihin saapuu kauhua melkein joka viikko, ja Hohtokin saa jatko-osan

Kulttuuri- ja vapaa-ajan keskus Tennispalatsi Kampissa Helsingissä. LEHTIKUVA / JARNO MELA

Kesä on kauhuelokuvien sesonkia. Tällä viikolla ympäri maailmaa ensi-iltaan tulee Annabelle Comes Home. Nimi ei ehkä sano paljoa, mutta kyseessä on uusin osa yliluonnolliseen elokuvasarjaan, jolla on vuosikymmenen huikein tuottosuhde.

Annabelle Comes Home on kuudes jatko elokuvalle Conjuring, jonka James Wan ohjasi vuonna 2013. Conjuring-sarjan elokuvat ovat tehneet pelkästään elokuvateattereissa jo puolentoista miljardin euron liikevaihdon. Summa kalpenisi supersankareiden rinnalla, mutta valmistuneiden kuuden elokuvan tuotantokustannukset ovat olleet yhteensä alle sata miljoonaa euroa.

Vertailun vuoksi yksin uusimman Avengersin hintalappu oli yli 300 miljoonaa euroa. Pienen draaman budjetilla tuotettu kauhuelokuva voi onnistuessaan kilpailla tasavertaisesti pari sataa miljoonaa euroa maksaneen efektispektaakkelin, kuten supersankarielokuvan kanssa.

Toki kyse on myös markkinoinnista ja ilmiön luomisesta. Kauhujutussa tulee olla jotain erityistä. Esimerkiksi Annabelle on posliininukke ja Stephen Kingin Se-romaaniin ja filmatisointeihin liittyy karmea klovni. Hurjimpana näytteenä ovelan konseptin menestyksestä käytetään usein vuoden 1999 Blair Witch Projectia, jonka alkuperäinen budjetti oli 50 000 euroa. Tositapahtumien taltioinniksi väitetyn videokauhun maailmanlaajuinen elokuvateatteriliikevaihto ylitti 200 miljoonaa euroa.

Kubrickin Hohdon tarina jatkuu

Suosituimmista kauhuelokuvista ei välttämättä kirjoiteta lehtien kulttuurisivuilla. Jatko-osat ja uusintafilmatisoinnit näyttävät liukuhihnatuotannolta, jota se usein onkin. Hollywoodin rakkaus kauhuun liittyy etenkin brändeihin ja monistettavuuteen.

Paras tili tehdään, kun kauhuelokuvasarja lähtee rullaamaan. Ei ole ihme, että nelisenkymmentä vuotta alkuperäisen jälkeen ilmestyvä jatko Stanley Kubrickin mestariteokselle Hohto herättää epäilyksiä. Sellainen on valmistumassa marraskuuksi. Tohtori Uni perustuu samannimiseen romaaniin, jonka Stephen King itse kirjoitti. Ewan McGregor näyttelee Dan Torrancea, joka oli Kubrickin vuoden 1980 elokuvassa vasta pikkupoika. Toisenlaiset odotukset kohdistuvat syyskuussa valmistuvaan elokuvaan Se: toinen luku. Kyseessä on jatko toissavuotiselle elokuvalle Se, joka oli valtava hitti.

Kansanperinnekauhua Ruotsissa

Kauhun piiriin on aina lukeutunut uraauurtavia elokuvia, kuten alkuperäinen Hohto. Tämän hetken arvostetuimpia ohjaajatulokkaita Hollywoodissa ovat nimenomaan kauhuun erikoistuneet Jordan Peele ja Ari Aster. Heidän elokuviensa kriitikkovastaanotto on ollut haltioitunut. Peelen kauhufantasia Get Out sai neljä Oscar-ehdokkuutta ja menestyi erinomaisesti. Se on koominen ja väkivaltainen tarina afroamerikkalaisista eräänlaisina keskiluokan orjina.

Ohjaajan uusin Us tuli huhtikuussa elokuvateattereihin. Sen suurta menestystä voi pitää hämmästyttävänä, sillä Us on abstrakti teos täynnä outoja yhteiskunnallisia vertauskuvia ja unimaisia juonenkäänteitä. Viime kesänä Hereditary-elokuvallaan huomiota herättäneen Asterin uusi Midsommar tulee valkokankaille Suomessa 12. heinäkuuta. Luvassa on ruotsalaiselle saarelle juhannuksena sijoittuva, hyvin omalaatuiseksi kuvailtu kansanperinteestä ammentava kauhudraama. Takana on kuitenkin Hollywood-raha – ja elokuva on kuvattu Unkarissa amerikkalaisvoimin.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi