Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Kolumni: Tunkkaiseksi tilahirmuksi tuomittu kirjahylly tekee omalaatuista paluuta – iso kirjasto on kuin Troijan hevonen, joka voi muuttaa elämän suunnan

Kirjoittajan olohuoneessa seinänkokoinen kirjahylly pitää pintansa. Hyllystä löytyy myös telkkari, joka sekin on menettänyt suosiotaan. Kuva: Markku Koski

Viitisen vuotta sitten lehdissä käytiin epätavallista kirjallisuuskeskustelua. Sen aloitti Kouvolan Sanomissa sisustussuunnittelija Teuvo Loman, joka asetti kyseenalaiseksi kirjahyllyjen aseman suomalaisissa kodeissa. "En ymmärrä, miksi kirjoja palvotaan”, Loman tokaisi. ”Nuori sukupolvi ei enää halua kirjahyllyjä, ne ovat tunkkaisia ja vievät paljon tilaa. Näyttävätkin usein esihistoriallisilta.”

Siitä seurasi melkoinen mielipidemyrsky. Kirjailija Kalle Veirto kiinnitti Etelä-Suomen Sanomissa huomiota siihen, ettei Loman ole edes sisustussuunnittelija vaan kampaaja. Hehän kylläkin tietävät, miten maailmassa mennään.

”Minä ainakin tykkään kirjahyllyistä kuin lahna Vesijärvestä ja loukkaannuin Lomanille verisesti niiden puolesta”, Veirto puuskahti, mutta kertoi havainneensa itsekin, etteivät nuoremmat sukupolvet kirjahyllyistä pahemmin perusta. Lasten kotibileissäkään ei kadonnut yhtäkään kirjaa.

Teuvo Lomanin tokaisu sai myös tukea

Totta, asuntomessujen uusissa asunnoissa ja elämäntapalehtien sisustusjutuissa ei ole näkynyt enää sen enempää kirjahyllyjä kuin kirjojakaan. Sisustusarkkitehti Tommi Mäkisen mukaan koko seinän kokoisia säilytyskokonaisuuksia hankitaan aikaisempaa harvemmin, vitriinikaapit sen sijaan menevät kaupaksi.

Loman sai kuitenkin myös tukea, ja kiinnostavaa kyllä, myös muilta kuin kaltaisiltaan. Toimittaja Ilkka Malmberg kertoi kodissaan olevan 372 senttiä korkea kirjahylly, muttei ollut koskenut kolmeentoista vuoteen ylimpiin kirjoihin.

”Hyllyt ovat täynnä, ja suunnittelin toisen rakentamista, mutta sitten se ei tuntunutkaan enää hyvältä ajatukselta. Koko hylly alkoi tuntua korskealta. Mitä oikeastaan halusin sillä viestiä? Että meillä on luettu paljon kirjoja, jopa vierailla kielillä. Vaikka oikeasti kirjahyllyssä on lähinnä kirjoja, joita en ole lukenut, mutta jotka aion lukea.”

Samaa mieltä oli Helsingin Sanomien Annamari Sipilä. Hän kutsui kirjastonsa aulista esittelijää ”kirjahyllypaljastelijaksi”. ”Kirjahyllyn koko eli kodin kirjojen määrä on perusvaatimattomassa Suomessa ainoa sallittu snobbailun muoto”, Sipilä kirjoitti. ”On tyylitöntä yrittää erottautua varallisuudella, kaukomatkoilla, uramenestyksellä ja jälkipolven saavutuksilla, mutta kotikirjaston koolla saa rehvastella vapaasti.”

Luovuuden ja sivistyksen ydin

Ennen pitkää keskustelu kuitenkin ehtyi, mutta niin kiivas on ajan riento, että nyt on ilmassa muutakin. Kirjailija Nassim Talebin mielestä kirjahyllyjä notkuttavissa lukemattomissa kirjoissa piilee juuri luovuuden ja sivistyksen ydin. Kotikirjastot muistuttavat siinä julkisia kirjastoja.

Itse kahlasin aikoinaan läpi kaikki Lahden Mariankadun kirjaston elokuvakirjat, mutta ne muut teokset jäivät huomattavasti vähemmälle. Mitään aukkoja sivistyksessä ne eivät silti vieläkään edusta, eikä niiden lukemattomuus tuota minulle huonoa omaatuntoa, vaan ne päinvastoin odottavat kärsivällisesti mahdollista kohtaamista. Ne ovat myös työkaluja, ja täsmälleen sama pätee seinän kokoisen kotikirjastoni kohdalla.

Kirja tuo kaivattua rauhaa ja yksityisyyttä

Talebin mielestä me ylipäänsä korostamme elämässä liikaa sitä, minkä me jo tiedämme ja aliarvioimme kaikkea uutta ja yllätyksellistä. Iso kirjasto on kuin Troijan hevonen, joka voi muuttaa elämän suunnan.

Siinä mielessä Teuvo Loman ja nuo kulttuurista snobbailua intomielisesti tölvivät kulttuuri-ihmiset ovat oikeassa, että suomalaisten kotien olohuoneiden sisustus on muuttunut. Sohva on yhä ja pysyy, mutta 1960-luvulla sisustusjärjestystä mullistaneen television asema voi olla jo vaakalaudalla. Jotkut jopa nykyään kekkailevat sen poissaololla ja ahmivat sen sijaan televisiosarjat netistä.

Mutta kas, kirjat ja sen myötä kirjahyllyt ovat nyt tekemässä omalaatuista paluuta. Yhdysvalloissa painettujen kirjojen myynti on jo kasvanut erityisesti nuorten keskuudessa. He ovat kyllästyneet alituiseen sähköiseen läsnäoloon ja kaipaavat kirjan tuomaa esineellisyyttä, rauhaa ja yksityisyyttä.

Kirjahylly näkyy myös Instagramissa

Hieman samoinhan on käynyt vinyylilevyjen kohdalla. Yhtäkkiä vanha tuntuu uudelta, ja myös muodikkaalta, sillä myös siitä tässä on eittämättä kyse. Instagramissa leviää peräti villitys, jossa nuoret kuvaavat muille katsottavaksi pikku kirjahyllyjään ja niiden erilaisia asetelmia, joissa kirjat ovat joko vaaka- tai pystysuorassa muiden pikku esineiden lomassa, jotka eivät suin surminkaan ole enää niitä matkamuistoja. Kuvia kutsutaan ”shelfieiksi”.

Kirjahyllyjä notkuttavissa lukemattomissa kirjoissa piilee juuri luovuuden ja sivistyksen ydin.

Pikku kirjastoja on niin ikään putkahtanut tyylistään tietoisiin ravintoloihin. ”Olohuoneiksi” niitä kutsutaankin. Laajin lahtelainen raflakirjasto on kuitenkin Vesijärvenkadun Baari 36:ssa. Se on silti vain valokuva, mutta sopinee hyvin paikan kansanomaiseen luonteeseen.

Olen viettänyt useamman yön Peter von Baghin muhkean kirjaston keskellä. Siellä olen ehkä unessa täydentänyt elokuvatietouttani.

Petteri joskus vitsailikin jäävänsä lopulta niiden vyöryn alle, mutta kuten tiedämme, toisin kävi. Jo ennen kuolemaansa hän kuitenkin ehti lahjoittaa kirjansa Kansalliskirjastolle. Siellä ne nyt odottavat omaa saliaan ja kirjahyllyrivistöä, jonka rinnalla Oodin hyllystö tulee näyttämään entistä enemmän piskuiselta kyläkirjastolta.

Markku Koski
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi