Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Puuta heinää -kesänäyttely Nahilankulman Navettagalleriassa Urajärvellä tarjoaa hullutuksia ja herkkyyttä

Tiina ja Jussi Saarijärvi eivät halunneet kesänäyttelystä liian tiukkapipoista.

Entinen ruotsin lehtori, nykyinen Kaukokallion tilan emäntä, Tiina Saarijärvi kutsuu teoksiaan hullutuksiksi.

– Heittelin matonkudetta ristiin rastiin ja ajattelin, että ehkä ambulanssi hakee minut pois.

Liaanit ja parasiitit -teos on tehty vanhoista juuttisäkeistä ja matonkuteista. Juuttisäkeistä tehdyt suuret tupsut roikkuvat tilan pihalla sikin sokin puusta toiseen kulkevista matonkuteista.

Asikkalan Urajärvellä olevan Nahilankulman Navettagallerian Puuta heinää -kesänäyttelyn teemana on kasvikunta. Näyttely on Tiina ja Jussi Saarijärven seitsemäs kesänäyttely omalla tilalla. Aiempina vuosina näyttelyt ovat käsitelleet muun muassa miehisyyttä ja eläimiä. Saarijärvien teosten lisäksi mukana on Rose Savovaaran, Kirsti Lindhin, Rauni Mäkisen, Hannele Porkan ja Eeni Kokon eli Tiina Saarijärven edesmenneen äidin töitä. Mukana on myös yksi maalaus isoisältä Erik Kokolta.

Yleisö on kommentoinut Tiina Saarijärven Liaanit ja parasiitit -teoksen juuttisäkkien muistuttavan hirtettyjä. Kuva: Sami Kuusivirta
Rose Savovaaran selluloosasta valmistettu paperityö on esillä entisissä lehmän juomakupeissa. Kuva: Sami Kuusivirta

Sonnin pää, eläimen takapuoli ja surrealistisia kuvioita

Taiteilija Rose Savovaara on kotoisin Varkaudesta, mutta asuu nyt Hollolassa. Horoskooppi-teos kuvaa vuoden kiertoa. Kuva: Sami Kuusivirta

Pihalla seisoo heinäseipäistä tehty värikäs Kylähullun juhannussalko, jonka kärjessä on iso pallo heinää. Kun teos puretaan näyttelyn jälkeen, päätyvät seipäät ratsastuspuomeiksi tilan tallille. Jussi Saarijärven tekemä työ kuvastaa hyvin kesänäyttelyn ajatusta.

– Tarkoitus oli, ettei näyttely ole liian tiukkapipoinen. Yleensä taidenäyttelyt ovat juhlallisia ja vakavia, Jussi Saarijärvi sanoo.

Navetan edustalla on heinäpaalitaidetta. Jussi Saarijärven Heinäpaali à la Mirón keskiössä on sonnin pää, eläimen takapuoli ja surrealistisia kuvioita. Teokseen inspiroi taiteilija Joan Miró ja naapurin tapa piirtää maalitauluja heinäpaaleihin ratsastusjousiammuntaa varten.

Jussi Saarijärvi on entinen kuvaamataidon opettaja, ja hän on myös opiskellut taidetta. Tiina Saarijärvelle taiteen tekeminen on ”sukuvika”. Äiti Eeni Kokko oli vapaa-ajallaan tuottelias taiteilija. Navettagallerian sisällä on Tiina Saarijärven 17-vuotiaana tekemä maalaus Hartolan kesäpaikalla kasvaneesta kukkivasta omenapuusta. Työn vieressä on äidin näkemys samasta aiheesta.

– Huomasin kuinka kauniita puut olivat, kun vein niiden alle hevosenlantaa. Ajattelin, että minun on pakko maalata kuva puusta.

Navettagalleriassa on Tiina Saarijärven edesmenneen äidin Eeni Kokon tekemiä töitä. Kuva: Sami Kuusivirta

Mitä horoskoopiltaan härkä sanoisi?

Maalaustaiteen lisäksi galleriassa on installaatioita, lasitaidetta, taidevalokuvia ja paperitaidetta.

– Käännä toinen lamppu tuohon, koska tuo työ on tärkeä, Tiina Saarijärvi sanoo miehelleen.

Työ on paperitaiteilija Rose Savovaaran Horoskooppi. Se on tehty haavaheinästä ja koiranputkesta. Savovaara kiinnostui paperitaiteesta 1990-luvulla, kun hän opiskeli taidetta Varkauden käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa. Myöhemmin hän opetti siellä paperin valmistusta.

– Halusin tehdä sellaisen teoksen, jossa näkyy vuodenkierto. Ihan niin kuin kasveissakin, Savovaara sanoo.

Horoskooppeihin hän kertoo uskovansa ”jonkin verran”.

Heittelin matonkudetta ristiin rastiin ja ajattelin, että ehkä ambulanssi hakee minut pois. Tiina Saarijärvi

Jussi Saarijärvi seisoo epäröivän näköisenä kädet lanteillaan.

– Kuka niihin nyt uskoo? Nehän ovat niin ympäripyöreästi kirjoitettuja, että kai niihin voi uskoa sen takia.

Tiina Saarijärvi napauttaa takaisin, kuinka kommentti on juuri sellainen, mitä härkä sanoisi. Savovaara kertoo sen sijaan olevansa horoskoopiltaan neitsyt.

– Neitsyet ovat pikkunipoja. Allekirjoitan sen.

Yksi pikkujuttu on kuitenkin jäänyt teoksesta huomaamatta. Vaa’an symboli roikkuu teoksessa väärinpäin. Se korjataan vielä.

Puuta heinää avoinna Avoimet puutarhat -päivänä 7.7., Kuvataiteen päivänä 10.7., Suomen luonnon päivänä 31.8. ja sopimuksen mukaan.

Jussi ja Tiina Saarijärvi muuttivat tilalle seitsemän vuotta sitten. Jussi Saarijärven Huuhkaja-teos ei poistu tilalta näyttelyn jälkeen. Kuva: Sami Kuusivirta
Eveliina Mäntylä
eveliina.mantyla@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi