Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Lahtelaiset Ideaali ja Jay Who julkaisevat albumin – edellisestä levystä lähes 10 vuotta

Lahtelaiset muusikkoveljekset Janne ja Jussi Jokela, eli Ideaali ja Jay Who piipahtivat Radio Voiman studiossa lauantaina. Kuva: Eeva Ristkari

Lahtelaiset veljekset Janne ja Jussi  Jokela eli Ideaali ja Jay Who julkaisevat 28. kesäkuuta uuden albumin Kaikki tippuu aikanaan.

Edellisestä albumin julkaisusta on lähes 10 vuotta. Ensimmäinen yhteinen albumi ilmestyi 2009 ja vuonna 2011 edellinen, Pidä se hengissä. Musiikkia kaksikko on kuitenkin julkaissut edellisen albumin jälkeen tasaisesti. Vanhin biisi parin viikon päästä ilmestyvällä albumilla on vuodelta 2014.

– Levyn julkaisukeikkaa ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta tavoitteena olisi päästä vetämään keikka Lahdessa, Ideaali kertoo Radio Voiman haastattelussa.

Vierailijoina tulevalla albumilla kuullaan muiden muassa Brädiä ja Katri Ylanderia.

Uusin sinkkujulkaisu ennen koko albumin julkaisua ilmestyi 7. kesäkuuta. Lacoste-kappaleessa vierailee Jouni Aslak.

Kuuntele podcastista, mitä merkityksiä tuorein biisijulkaisu pitää sisällään.

Lacoste-biisin voit kuunnella esimerkiksi Spotifyssa.

Eeva Ristkari
eeva.ristkari@radiovoima.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi