Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Mikä on kirjailijan metsä ja voiko Eedeniin palata? – Lahden kansainvälinen kirjailijakokous starttasi puheella kirjailijan luonnosta

Keijiro Suga aloitti kirjoittamisen jo nuorena miehenä 1970-luvulla, mutta siirtyi pian kääntäjäksi ja kriitikoksi. Viisikymppisenä runous tuli uudelleen. Vieressä runoilija Rachel Rose. Kuva: Mirja Hussain

Runoilija Keijiro Suga on tutkiskellut suomi-japani-sanakirjaa ja tehnyt oivallisia löytöjä. Suomen kielen sana uni tarkoittaa japanin kielessä merisiiltä, tuota sushi-ravintolan suurta herkkua.

Jos suomalainen puolestaan lausuu sanan kutsu, japanilaiselle se merkitsee kenkiä.

– Jos saa kutsun jonnekin, sehän tarkoittaa, että pitää hankkia uudet kengät, Keijiro sanaili perjantaina Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen keskustelussa.

Alustuksissa oltiin hyvin perustavanlaatuisten asioiden, kuten kielen rikkauden, äärellä. Keskustelun teemana oli kirjailijan luonto ja alustajina olivat Keijiron lisäksi kirjailijat Anni Kytömäki, Rachel Rose Kanadasta ja Arian Leka Albaniasta.

 Festivaalin päänäyttämönä on vanha kansanopiston juhlasali Harjukadulla. Aiempina vuosina kirjailijat ovat kokoontuneet ulkosalle, muun muassa Mukkulaan.

– Olemme olleet luonnon armoilla, mutta nyt olemme sisätiloissa, missä kirjailijan luonto pääsee mellastamaan sellaisena kuin se ilmenee, kuvasi keskustelua vetänyt kirjailija JP Pulkkinen.

Runoja tulesta, vedestä, maasta ja ilmasta

Kirjailijakokouksessa ja Lahden Runomaratonilla vieraileva Keijiro Suga on japanilainen kirjailija, kääntäjä ja professori, joka teki läpimurtonsa runoilijana viisikymppisenä. Hänen runoutensa ytimessä ovat luonnon neljä elementtiä: maa, ilma, tuli ja vesi. Hänelle luonnon elementit ovat perustavanlaatuisia. Ne muodostavat maailman ja muokkaavat meitä, kuten tunteitamme, hän sanoo.

Keijiro kuuluu kirjailijoihin, jotka ruokkivat luovuuttaan kävelemällä luonnossa.

Hankkiuduin alun perin metsään, koska se antoi tilaa ajatuksille. Kirjailija Anni Kytömäki

– Oikeastaan kun ihminen alkaa kävellä, hänen elämänsä tässä maailmassa alkaa, Keijiro sanoo.

– Kävellessä lähes kaikki arviointi tapahtuu alitajuisesti. Kuitenkin joka hetki kävelijä tekee myös valintoja, jotka voivat olla ratkaisevia tai kohtalokkaita. Se on hyvä metafora elämälle.

Käveleminen ja runous eivät ole kaukana toisistaan myöskään kielellisesti, yleisöstä muistutetaan. Englanninkielinen kirjallisuudentutkija selvittelisi runon rytmiä metre-termin avulla, suomenkielinen taas erottelisi runojalkoja.

"Metsä antaa tilaa ajatella"

Keijirolle luonnossa käveleminen on keino tarkkailla ympäristöä kaikilla aisteilla, koko keholla.

Anni Kytömäki puolestaan oppi kuuntelemaan mielikuvitustaan metsässä. Lapsena metsä oli hänelle vyöhyke todellisen ja kuvitellun välissä.

– Hankkiuduin alun perin metsään, koska se antoi tilaa ajatuksille.

– Metsä oli antanut minulle tarinankertojan mielen, ja kun aloin kirjoittaa, aloin kirjoittaa metsien puolesta, Kytömäki sanoo.

Hänen romaaneissaan Kultarinta ja Kivitasku päähenkilöiden kokemukset ja tapahtumat peilautuvat metsään. Metsä on turvapaikka ja portti toiseen todellisuuteen.

Kytömäki uskoo, että myös miljoonakaupunki voi olla kirjailijan metsä. Kaupungissa voi tuntea olevansa hyvällä tavalla mitätön.

– Metsä tai kaupunki, kumpikin antaa meille mitättömyyden vapauden.

Lahden kirjailijakokouksen yleisölle avoin paneelikeskustelu pidettiin vanhassa kansanopistossa. Kuva: Mirja Hussain

Osaammeko kuunnella?

Kanadalainen runoilija Rachel Rose arvelee, että elämme aikaa, jolloin kaikki haluavat kirjoittaa, mutta harva kuuntelee. Pitäisi siis opettaa kuuntelemista ja opettamista, eikä luovaa kirjoittamista, hän veisteli.

Rose vei luontoteemaa kohti ihmisten välistä kohtaamista, oppimista ja yhteen liittymistä: halusimme tai emme, koemme ilmastonmuutoksen ja muut ylikansalliset ongelmat yhdessä.

– En kuitenkaan halua puhua yhteen palaamisesta, en paluusta Eedeniin. En usko, että Eedeniä, jonne voisimme palata, on koskaan ollut olemassa, Rose kuvaa.

Hän herätteli pohtimaan, millainen ihmisen luontosuhteen tulisi tulevaisuudessa olla ja mitä voisimme oppia esimerkiksi alkuperäiskansoilta.

– Kirjailijan velvollisuus on kuunnella ja kuvitella, tehdä havaintoja, muistaa ja kirjoittaa totuus, Rose kuvasi.

Kirjailijoiden alustuksia 15.6. kello 10 ja 14 Kansanopistossa Harjukadulla. Kansainvälinen runoilta Konserttitalossa kello 18.

Arian Leka muistutti Balkanin aluetta esimerkkinä käyttäen, mitä kaikkea kieli kantaa mukanaan: kulttuurien kohtaamista, vaikutteita ja toisaalta poliittisia tarkoitusperiä. Kuva: Mirja Hussain
Millamari Uotila
millamari.uotila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi