Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Poliisi pamputti ensi kertaa Lahdessa – Eppu Normaali keikkailee perjantaina mastokaupungissa, jossa äänitettiin bändin eka sinkku

"Kuin vanhat sirkushevoset olisivat haistaneet maneesin", kuvailee kitaristi Juha Torvinen keikkatauon jälkeen kiertueelle lähtevää kokoonpanoa.

-Keikoilla soittaminen on ihan yhtä mahtavaa kuin ennenkin, Juha Torvinen sanoo. Kuva: Harri Hinkka

Keikkalavoille paluun tehnyt Eppu Normaali esiintyy Lahdessa Iskelmäkesä-tapahtumassa tänään perjantaina. Noin puolentoista vuoden hiljaiselon jälkeen yhtye aikoo takoa noin 40 keikkaa kesän aikana. Vuonna 1976 perustettu poprock-yhtye on julkaissut yhteensä 15 studioalbumia. Perustajajäseniin kuuluva kitaristi Juha Torvinen vastasi kysymyksiin.

Millaisissa tunnelmissa olette tulossa Lahteen?

Ihan helvetin hyvällä fiiliksellä. Keikkatauon jälkeen kesän keikat ovat tuntuneet siltä kuin vanhat sirkushevoset olisivat haistaneet maneesin. Intoa ei todellakaan tarvitse näytellä.

Minussa elää edelleen pikkupoikamainen haave soittaa rokkibändissä ja se täyttyy lavalla joka kerta. Keikkailemme nykyään kausiluontoisemmin ja ehkä senkin takia paluu tauon jälkeen tuntuu aina mahtavalta.

Miten keikat, festarit ja fanit ovat muuttuneet vuosien aikana?

Festarit ovat koko ajan muuttuneet helpommiksi ja hienommiksi. Festareilla viihtyy paremmin ja äänentoistolaitteiden kehittymisen ansiosta musiikki kuulostaa paremmalta. Tarjolla on ihan oikeaa ruokaakin, eikä pelkkiä makkaraperunoita. Festareilla viihtyy hyvin selvin päin kun olosuhteet ovat inhimillisemmät. Ero entiseen on huima.

Fanit ovat pitkälti niitä, jotka ovat innostuneet meistä jo alkuaikoina. On hämmentävää, että keikoilla käy myös nuoria. Vanhojen setien touhu puhuttelee heitäkin.

Eppu Normaali heitti keikan Lahden Sibeliustalolla 2017. Kuvassa keskellä laulaja Martti Syrjä, oikealla Juha Torvinen. Kuva: Mirja Hussain

Onko Lahden keikoilla yleensä ollut hyvin yleisöä?

Kyllä. Ymmärtääkseni emme ole Lahdessa mitenkään erityisen epäsuosittuja. Sitä paitsi, ensimmäinen levymme Aknepop (1978) on äänitetty Lahdessa Pekka Nurmikallion Microvox-studiolla samoin kuin ensimmäinen singlemme Poliisi pamputtaa taas.

Syksyllä julkaistaan Aika normaalia -kirja, joka on koottu Harri Hinkan ottamista Eppu Normaali -kuvista. Olet kirjoittanut kirjaan tarinoita kuvien takaa. Liittyykö joku niistä Lahteen?

Ei kyllä taida liittyä. Kirjan tekeminen on loppusuoralla, mutta juttuja on vielä kirjoittamatta. Ehkä joukkoon päätyy vielä Lahteen liittyvä tarina.

Elokuva, kirjoja ja kalenteri. Onko musiikki koskaan meinannut jäädä jalkoihin?

Ei. Sellaisia juttuja on hemmetin mukava tehdä, se on omalla tavallaan bändin leikkimistä. Meillä on bändissä edelleen semmoinen tee se itse -henki, mistä kaikki on alkanutkin.

Musiikki on kuitenkin kaikista tärkein ja tulee aina olemaan. Ilman sitä ei olisi mitään muutakaan. Muun sälän tekeminen on hauskaa, eikä sitä tarvitse ottaa vakavasti.

Aikooko Eppu Normaali tehdä vielä uutta musiikkia?

Katsotaan, vielä sitä ei voi tietää. Tällä hetkellä emme tee uutta musiikkia.

Aiotteko jatkaa soittamista ja esiintymistä niin kauan kuin kuntoa riittää?

Emme ole puhuneet siitä, koska sille ei ole ollut tarvetta. Harvemmin osaamme sanoa edes sitä, mitä teemme vuoden päästä.

Eppu-riehaa Lahden Cumuluksessa vuonna 1996. Kuva: Jaakko Luumäki

Mikä on oma suosikkisi Eppu Normaalin kappaleista?

Linnunradan laidalla. Yleensä kiinnitän huomiota kappaleiden sävellykseen ennemmin kuin tekstiin, mutta tässä laulussa nimenomaan teksti on se, mikä kolahtaa.

Entä minkä uskot olevan suosituin karaokeveto tuotannostanne?

Faneilta en ole kuullut, mitä meidän biiseistämme he laulavat karaokessa. Sivistynyt arvaukseni on Baarikärpänen. Sen teksti on sellainen, joka voisi parhaiten sopia ympäristöön, jossa karaokea lauletaan.

Mitä muuta kesään kuuluu kuin keikkoja?

Kauheasti muuta ei mahdu. Kaikki meistä ovat aika tiiviisti kotona silloin kun ei olla keikalla. Kotona vietetään aivan tavallista arkea, itse aion leikata nurmikkoa.

Rauhallisen kotielämän ja festarihulinan yhdistelmä on hauska. Nuorempana näiden kahden välinen raja oli häilyvämpi, mutta se ei ollut terveellistä.

Eppu Normaali Lahden vanhalla linja-autoasemalla perjantaina 14.6. klo 22.30.

Henrika Havumäki
henrika.havumaki@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi