Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Näkökulma: Miten Märta Tikkasen kohukirja puhuttelee #metoo-ajassa?

Märta Tikkasen kirja sai ilmestyessään Suomessa nihkeän vastaanoton. Ruotsissa palaute oli huomattavasti parempaa.

Märta Tikkasen (s. 1935) Miestä ei voi raiskata (Män kan inte våldtas 1974, suom. Kyllikki Villa 1975) on julkaistu uudelleen. Sitä ei ole ollut saatavissa kahteenkymmeneen vuoteen, mutta ehkä #metoo on aiheuttanut sille sosiaalisen tilauksen.

Teoksen päähenkilö on Tova Randers, kahden lapsen eronnut yksinhuoltaja, joka juhlii nelikymppissynttäreitään ja raiskataan: ”Sängynlaitaan se hänet sitoi. Ja katsoi katsomistaan.”

Hän ei tee rikosilmoitusta poliisille vaan kuvittelee kauhuissaan kuulustelun kulkua, jossa sanottaisiin: ”Saisi olla kiitollinen sen sijaan että valittaa.” Naisen syyllistäminen on sitkeässä: ”Hän on lukenut jostain, ettei raiskattuja naisia ole. On vain naisia, jotka pukeutuvat yllyttävästi, luovat yllyttäviä silmäyksiä, ajattelevat yllyttäviä ajatuksia.”

Tova alkaa suunnitella kostoa: leipäveitsi? Pistooli? Hän päätyy vastaraiskauksen suunnitteluun ja toteuttaa sen miestä aseella uhaten: ”Hän vain selittää että häntä on häväisty ja ainoa tapa saada hyvitystä oli häväistä häpäisijää. Ja että hän uskoo sen olevan ainoan tavan estää miestä jatkamasta muiden häpäisemistä.”

Kostonsa jälkeen Tova ilmoittautuu poliisille, mutta poliisit eivät ota häntä vakavasti vaan pitävät tapahtunutta harmittomana seksileikkinä. 1970-luvulla laki ei tuntenut miehen raiskaamista toisin kuin nykyään.

Oikeus ei siis taaskaan tapahdu, eikä kosto auta Tovaa: ”On yhtä väärin alistua vääryyksiin, on väärin hyväksyä väkivalta ja nöyryyttyä siitä, on väärin esittää uhrin osaa. Pyövelit tarvitsevat uhreja. Vasta kun ei enää ole uhreja ei ole pyöveleitäkään.”

Avasi portit Ruotsiin

Miestä ei voi raiskata ilmestyi alun perin vuonna 1974. Kuva: Jusa Hämäläinen

Suomessa teos sai ilmestyessään enimmäkseen penseän vastaanoton, eikä se ollut sukupuolittunutta. Helsingin Sanomien Suvi Ahola runnoi teoksen, mutta Borgbladetin Gustav Widén kehui sitä. Hufvudstadsbladetissa Greta Brotherus haukkui tätä ”monomaanista, vainoharhaista, yksisilmäistä pamflettia”, mutta tunnusti myöhemmin, ettei ollut lukenut koko kirjaa. Silti teos avasi keskustelun seksuaalirikoksista ja lainsäädännön puutteista.

Ruotsissa vastaanotto oli positiivinen, ja se aukaisi Tikkaselle portit Skandinaviaan. Teos myös käännettiin monille kielille. Jörn Donnerin teoksen pohjalta ohjaama elokuva (1978) sai kansainvälisen levityksen ja paljon kehuja.

Omaelämäkerrallisessa teoksessaan Kaksin. Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta (suom. Liisa Ryömä, 2004) Tikkanen kertoo, että tuntematon nainen tuli läimimään häntä Helsingissä kadulla: ”Hyi häpeä, miten kamalia kirjoja sinä kirjoitat, hyi häpeä!”

Suomalaisen naiskirjallisuuden linjauksessa ”Sain roolin johon en mahdu” (1989) sen toimittaja Maria-Liisa Nevala kirjoittaa Toven oppivan, että koston sijaan ”on murrettava häpeän, syyllisyyden, salailun, pelon ja väärinkäsitysten luomat tabut”.

Varis: metoo on muuttunut kostokampanjaksi

Tikkanen käyttää teoksessaan pääasiassa eläytymisesitystä, ja sen tyyli on raskaista asioista ja aggressiosta huolimatta leikittelevän kepeää mutta myös melko yksitasoista.

Rohkea #metoo-kampanja on muuttunut kostohenkiseksi ”päät vadille” -jahdiksi sosiaalisen median aina auliilla myötävaikutuksella. Kirjailija Tuula-Liina Varis

Tuula-Liina Varis (s. 1942) suhteutti pyynnöstäni teoksen ilmestymisajankohtaansa ja nykyhetkeen sähköpostitse:

"Märta Tikkasen romaani Miestä ei voi raiskata ilmestyi ajankohtaan, jolloin sukupuolten välisiä suhteita ja vallankäyttöä alettiin avoimesti käsitellä julkisuudessa. 1960-luvulla perustettiin sukupuolten tasa-arvoa ajamaan Yhdistys 9, jonka jäseniksi kelpasivat sekä miehet että naiset. Mutta 70-luvulla tuli Euroopasta ja Amerikasta feminismi ääriajatteluineen ja alettiin puhua sovinistisioista ja telaketjufeministeistä.

Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata on ilmestynyt tänä keväänä uudelleen Tammen kustantamana. Kuva: Tammi

Miestä ei voi raiskata sai silti murskakritiikin ja kirjailija runsaasti henkilökohtaisia vihanpurkauksia. Samaan aikaan Märtan aviomiehen Henrik Tikkasen muistelmallinen osoitesarja sai ylistävän vastaanoton, vaikka siinä ruodittiin sangen rajusti ja paljastavasti oman lapsuudenperheen ja suvun jäseniä heidän monipuolisia paheitaan sivuuttamatta”, Varis aloittaa ja jatkaa.

”Miten Märta Tikkasen tuotanto sopii nykyisen vihapuheen ja kostohengen ilmapiiriin? Huonosti. Rohkea #metoo-kampanja on muuttunut kostohenkiseksi ”päät vadille” -jahdiksi sosiaalisen median aina auliilla myötävaikutuksella. Naisista ja tytöistä on tullut viattomia ja tietämättömiä uhreja, joita mieshäiriköt metsästävät. Paradoksaalisesti juuri aikana, jolloin naisten asema työ- ja talouselämässä, politiikassa ja kulttuurissa vahvistumistaan vahvistuu.

Tunnettu julkkis tapasi öisellä kadulla kaksi 17-vuotiasta tyttöä. He menivät yhdessä julkkiksen asuntoon. Vierailun seurauksena näyttelijä sai syytteen seksuaalisesta häirinnästä. Ihmettelen. Eikö 17-vuotiaitten tyttöjen pitäisi jo tietää seksistä ja öisistä asuntoihin menoista se, mikä minun sukupolvelleni selväsanaisesti opetettiin, kun ensimmäiset kuukautiset tulivat?” kysyy Tuula-Liina Varis.

Tärkeintä on ihmisyys

Minunkin mielestäni #metoo tuntuu välillä ylimitoitetulta, sillä seksuaalinen väkivalta ja häirintä voi koskea ketä tahansa sukupuolesta riippumatta. Humaani paavi Franciscus on tuominnut katolisen kirkon pappien harjoittaman pedofilian ja pyytänyt sitä anteeksi, mutta se onkin vähintä, mitä hän voi tehdä. Mitä se raiskattuja poikia enää auttaa?

Minulla on sekä nais- että miespuolisia hyviä ystäviä. Heille yhteinen ihmisyytemme on kaikkein tärkeintä. Eräs naispuolinen ystäväni on raiskattu hänen nuoruudessaan, eikä hän toivu siitä koskaan. Myös seksuaalinen pakottaminen jättää ikuiset haavat. Toisaalta eräs miespuolinen ystäväni on joutunut sairauslomalle naisen häneen kohdistaman ahdistelun vuoksi.

En ole kokenut seksuaalista alistamista ja nöyryyttämistä 1970-luvun nuoruuteni jälkeen. Empatia tai sen puute ei ole sidottu sukupuoleen. En toivo kummankaan sukupuolen ylivaltaa enkä ylivaltaa ensinkään.

Eija Komu
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi