Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Elokuva-arvio: Maailman vahvin nalle hukkaa voimahunajansa

Suloiset ja opettavaiset Bamse-elokuvat toimivat vastapainona imelille Disney-animaatioille. Kuva: Nordisk Film

Bamse ja jymykello

Tähtiä 3/5

Muutaman vuoden välein länsinaapurista pullautetaan valkoiselle kankaalle uusi Bamse-elokuva. Kaikkiaan maailman vahvin nallukka on seikkaillut televisiossa ja elokuvissa jo vuodesta 1966 saakka, mutta kiltin otson uusi tuleminen alkoi vuonna 2014 elokuvalla Bamse ja rosvokaupunki, joka sai jatkoa vuonna 2016 Bamse ja noita-akan tytär -filmillä.

Eikä kahta ilman kolmatta. Ohjaaja Christian Ryltenius jatkaa työtään Bamsen parissa ja tuloksena on erinomaisen vanhanaikainen, rauhallinen sekä turvallinen animaatio perheen pienempien makuun.

Tällä kertaa maailman vahvimman nallen isoäiti Augusta menettää voimahunajan valmistamiseen tarvittavat jymykellokukan siemenet ja samaan aikaan rikollisuus alkaa rehottaa kaupungissa. Kuinka käykään voimattoman nallen?

Opettavainen tarina

Kertomus on harmiton ja sen arvo on ennen kaikkea luonnon arvojen korostamisessa. Pieni katsoja saattaa ymmärtää näkemänsä perusteella, ettei vanhoja puita saa kaataa, sillä ne ovat jo itsessään arvokkaita ja tarjoavat myös elinsijan monille pienille luontokappaleille. Ympäristökasvatuksellisestikin Bamse on siis antoisa ja arvokas kokemus.

Moraalisesti Bamse jatkaa alkuperäisen luojansa sarjakuvapiirtäjä Rune Andréassonin tiivistämillä teemoilla. Kiltti pitää olla, sorrettuja pitää tukea, kiusata ei saa, rasismi ja väkivalta ovat äärityperää ja ennen kaikkea – pienille ei saa olla paha. Nämä vuonna 1961 alkunsa saaneet arvot taitavat olla näinä aikoina tärkeimmät ikinä.

Bamse toimii antoisana vastapainona Disneyn imellyttäville animaatioille. Voisi hyvin kuvitella, että tämäkin elokuva jättää pienille katsojille oivallisia ajatusituja, joista saattaa tulevina päivinä kasvaa kovin elintärkeitä valintoja ja tekoja.

Tyylilaji: animaatio. S.

Jussi Virratvuori
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi