Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde
Ilkka
Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi

Kommentti: Korkealla tähtitarhoissa soi kaikkien yhteinen kuoro

On kuin sielun läpi menisi humahdus tai jonkinlainen ilon myrsky. Osapuilleen siltä tuntuu seistä Sibeliustalon kuoroparvella, kuunnella allaan pauhaavaa orkesteria ja laulaa Beethovenin yhdeksättä sinfoniaa loppuunmyydylle salille.

Melko tasan kolme vuotta sitten kirjoitin näille sivuille kommentin. Sibeliustalossa oli kuultu juuri Okko Kamun läksiäiskonsertti ja Beethovenin yhdeksäs sinfonia – turkulaiskuorolla. Tulin arvelleeksi, että ”olisihan tuo meiltäkin onnistunut”.

Jouduin vastuuseen sanoistani viime syksynä, kun Sinfonia Lahti ilmoitti kasaavansa Lahdesta eräänlaisen pop up -kuoron tukemaan espoolaista Dominantea Beethovenin ysissä. Ratkaisu purki vanhat "läänitykset" ja avasi oven kaikille klassisesta kuorolaulusta kiinnostuneille. Samalla tulisi koeponnistettua lahtelaisen kuorolaulun nykytila.

Pitkän talven ja harjoitusperiodin jälkeen koittivat lopulta ensimmäiset orkesteriharjoitukset Sibeliustalon kuoroparvella. Meitä lahtelaisia oli siinä kolmisenkymmentä, nuoria dominantelaisia vierellä melkein tuplasti. Podiumille astuikin yllättäen Jószef Hárs, sillä ylikapellimestari Dima Slobodeniouk oli lähtenyt synnytyslaitokselle. Oodi ilolle soisi tällä kerralla uuden elämän kunniaksi.

Hárs osoittautui sympaattiseksi ja ilmaisuvoimaiseksi johtajaksi, jonka isku on ainakin kuorolaisen näkökulmasta ihanteellisen selkeä. Siinä on helppo kurotella kohti Schillerin runon tähtitarhoja.

Samalla tulen miettineeksi ammattilaisuuden ja amatööriyden eroja. Amatöörin kantasana on amare, rakastaa. Me hullaannumme, juovumme pelkästä laulamisen ilosta – Feuer trunken, kuten Schiller kirjoittaa. En tiedä, mitä ammattilaiset ajattelevat. Voiko ammatikseen rakastaa? Ehkä he saavat kiksinsä jostain muualta kuin Beethovenin ysistä.

Itse konsertissa kuoron varttitunti parrasvaloissa menee lopulta ohi kuin sumussa. Annamme kaikkemme ja sitten vielä vähän enemmän. Mieli tahtoo karata tähtitarhoihin, mutta silti yritän: pyöristä tuota e:tä ö:ksi, täräytä Brüder oikein kunnolla, muista Sepon toivoma "swellari", tee tuohon pieni kiila Jukalle, katso viimeisessä Tochterissa tiukasti kapua.

Rakastaminen on ohi aivan liian nopeasti, mutta tietysti toivon, että tällaisia mahdollisuuksia tulee vielä jatkossakin.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi