Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Kiinnostaisiko laittaa 14 000 eurolla taidenäyttely kuukaudeksi Lahden ydinkeskustaan?

Juhani Honkasen perhekunta aloittaa uuden pop up -vaiheen Lahden entisen taidemuseon historiassa. Jatkossa tila on kenen tahansa vuokrattavissa mutta ei aivan ilmaiseksi.

Manja Biela löysi maalaamisen riemun jälleen viime kesänä monen vuoden tauon jälkeen. Kuva: Katja Luoma

Museokauppa on mennyttä, samoin narikka. Muuten Lahden entisessä taidemuseossa näyttää melkein siltä kuin taide ei olisi sieltä koskaan poistunutkaan.

Taidemuseon viimeinen näyttely Vesijärvenkadulla päättyi jo joulukuussa, mutta viimeiset tavaransa museo muutti tiloista pois vasta pääsiäisenä. Lähes saman tien avaimet luovutettiin uusille vuokralaisille: ensimmäisen näyttelyn pop up -galleriaksi muuttuneessa tilassa pitävät hollolalainen Juhani Honkanen lastensa Manja Bielan ja Jere Honkasen kanssa.

Mistä Honkasen klaani keksi tänne tulla?

Pasi Tinnilä soitti ja kysyi, pystytkö täyttämään tällaisen tilan. Minä sanoin, että kyllä pystyn, Honkanen kertoo.

Kotka on siis jättänyt pesänsä eli Hollolan Honkalinnan, jossa taidetoiminta on ollut jo pitkään tauolla. Juhani Honkasen mukaan tauko saattaa kuitenkin olla kohta historiaa.

– Syksyllä on tarkoitus pystyttää Honkalinnaan retrospektiivi minun töistäni. Tai siis jos lapset vielä kelpuuttavat minut sinne, Honkanen täsmentää.

Honkasen oma taidetoiminta on keskittynyt viimeiset kuusi vuotta enenevässä määrin Kuusamoon, jonne hollolalainen on kunnostanut itselleen uutta ateljee-galleriaa 1800-luvun hirsitaloon.

– Syksyllä on tarkoitus järjestää siellä ensimmäinen näyttely. Mahdollisesti pidän siellä jatkossa myös maalauskursseja, Honkanen visioi.

Juhani Honkasen mäkihyppääjäveistos ei kelvannut Lahden urheilukeskukseen. Kuva: Katja Luoma

Maalaamisen ilo löytyi jälleen

Vanhan taidemuseon Isä, poika ja tytär -näyttelyssä yläkerta on varattu lapsille. Tytär Manja Biela kertoo pitäneensä pitkään taukoa pensseleistä mutta innostuneensa maalaamaan jälleen viime kesänä.

Bielan uusissa töissä värimaailma on muuttunut kirkkaampaan ja iloisempaan suuntaan. Myös hänen lapsensa ovat päässeet tavallaan mukaan näyttelyyn.

– Lapseni repivät taannoin vanhan perintö-Raamatun. Päätin ympätä sitä silppua osaksi yhtä maalaustani, Biela avaa Pioni-teostaan.

Nykyisin Villähteellä omaa ateljeetaan pyörittävä Jere Honkanen esittäytyy hieman siskoaan suppeammalla kattauksella, josta valtaosan muodostavat maisemamaalaukset.

Juhani Honkanen esittelee Valamossa maalattuja teoksiaan. Taiteilijan sylissä maalaus, joka syntyi dramaattisena päivänä 11. syyskuuta 2001. Honkanen oli uutisvirralta pimennossa, mutta kertoo tunteneensa olonsa käsittämättömän voimattomaksi. Kuva: Katja Luoma

Honkanen ei ota kantaa evakkoveistokseen

Juhani Honkanen (s. 1947) kertoo maalaavansa yhä uutta tuotantoa, jotta ”väri säilyy, käsi toimii ja pysyn järjissäni”.

– Viime aikoina olen palannut tavallaan nuoruuteeni ja tehnyt romanttisempia töitä, Honkanen sanoo.

Vanhassa taidemuseossa uusia töitä ei kuitenkaan nähdä. Esillä on edustava otos hänen vanhasta tuotannostaan viiden vuosikymmenen ajalta. Suurin tila on varattu maisemamaalauksille, joista lähes kaikki ovat syntyneet ulkosalla ja ulkomailla. Niiden lisäksi yhteen huoneeseen on koottu muotokuvia ja toiseen asetelmia.

– Taiteilijaksi synnytään, mutta taiteilija ei tule valmiiksi koskaan. Pitkään aikaan ei ole kuitenkaan enää tarvinnut rikkoa teoksia telineisiin, vuonna 1972 vapaaksi taiteilijaksi ryhtynyt Honkanen luotaa uransa vaiheita.

Pitkään aikaan ei ole enää tarvinnut rikkoa teoksia telineisiin. Kuvataiteilija Juhani Honkanen

Esittävien maalausten joukkoon on tarkoitus sijoittaa myös veistoksia. Honkanen ei halua ottaa suoraan kantaa Lahden karjalaisyhteisöä parhaillaan repivään evakkopatsaskiistaan, vaikka hän on veistänyt aiemmin itsekin evakkoaiheisen työn Helsinkiin.

– Sen verran haluan sanoa, että luonnos ei ole sama asia kuin valmis työ. Minulla on siitäkin kokemusta, huomauttaa Honkanen, jonka luonnos mäkihyppääjäpatsaaksi tyrmättiin aikoinaan Lahden urheilukeskuksen veistosta tehtäessä.

Honkasen tuorein julkinen veistos on Sulo Karjalaista ja Juuso-karhua kuvaava liki nelimetrinen pronssipatsas, joka paljastettiin Kuusamossa viime syksynä. Hän on veistänyt myös useita hiihtäjäaiheisia teoksia.

– Olin minä mukana Juha Miedonkin patsaan suunnittelukilpailussa. Siinä voiton vei kuitenkin Pekka Jylhä, Honkanen kertoo.

Jylhän Legenda-veistos paljastetaan Kurikassa keväällä 2020.

Tyhjätaskut älkööt vaivaantuko

Taidemuseon tilat nykyisin omistavan kiinteistöosakeyhtiö Lahden Vanhan Tevin hallituksen puheenjohtaja Pasi Tinnilä vahvistaa, että entinen museo on jatkossa kenen tahansa vuokrattavissa.

Lahden taidemuseo maksoi tiloistaan aikoinaan noin 8 000 euroa kuussa. Tinnilä lupaa tilan kuukaudeksi käyttöön 14 000 eurolla. Hän kuitenkin huomauttaa, että lyhytaikaisten vuokralaisten kanssa hinta neuvotellaan aina erikseen.

– Kuukausivuokra on 14 euroa per neliö. Ei ole kuitenkaan pakko vuokrata koko tuhannen neliön tilaa koko kuukaudeksi. Siitä voi ottaa osan vaikka vain pariksi päiväksi, Tinnilä korostaa.

Tinnilän mukaan tiloihin on tulossa Juhani Honkasen perheen jälkeen pari muutakin taidenäyttelyä. Vanhaa taidemuseota ovat kyselleet vuokralle myös monenlaiset muut toimijat mattokauppiaista orkestereihin.

Pitkällä aikavälillä talo on tarkoitus saneerata asumiskäyttöön.

– Käyttötarkoituksen muutoshakemus on vireillä, mutta luulisin, että siinä menee vielä ainakin pari vuotta, Tinnilä arvioi.

Isä, poika ja tytär -näyttely Lahden entisessä taidemuseossa (Vesijärvenkatu 11 A) 26.5. asti.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi