Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Egotrippi soittaa Sinfonia Lahden kanssa – "Junalla on menty bändin kanssa joskus keikoillekin"

Egotripin laulaja ja kosketinsoittaja Mikki Kauste lähti mukaan politiikkaan, kun tunsi ilmastoahdistusta.

Egotrippi on: Knipi, Anssi Maasalo, Mikki Kauste, Skele ja Risto Niinikoski. Kuva: Tero Ahonen

Sinfonia Lahti saa tällä viikolla tavanomaisesta poikkeavan vieraan, kun suomalainen popyhtye Egotrippi esiintyy sen kanssa Sibeliustalossa. Konsertin järjestävät yhteistyössä Sibeliustalo ja Sinfonia Lahti.

Egotrippi on esiintynyt viime syksyn jälkeen usean kaupunginorkesterin kanssa, kertoo yhtyeen laulaja ja kosketinsoittaja Mikki Kauste. Alkusysäyksen yhteistyö isojen klassisen musiikin orkestereiden kanssa sai, kun yhtye esiintyi ensin Helsingin Juhlaviikoilla Tapiola Sinfoniettan kanssa.

25-vuotista uraansa viime vuonna juhlistanutta Egotrippiä ei välttämättä nähdä esiintymässä tänä vuonna sinfoniaorkesterikeikkojen lisäksi, sillä yhtye on Kausteen mukaan keikkatauolla.

– Tämä vuosi on hiljaiseloa. Yhtyeen jäsenet tekevät omia projektejaan tai muita töitä. Lopettamista emme ole suunnitelleet, Kauste sanoo.

Kausteen lisäksi yhtyeessä soittavat Knipi, laulu ja kitara, Skele, kitara, Anssi Maasalo, basso ja laulu sekä Risto Niinikoski, rummut ja laulu.

Sovittajille vapaat kädet

Torstaina Sibeliustalossa järjestettävässä konsertissa kuullaan noin 20 laulua Egotripin tuotannosta orkesterisovituksina. Kauste ei paljasta, mitä lauluja ohjelmassa on, mutta toteaa tunnettujen laulujen lisäksi tässä konsertissa kuultavan keikoilla vähemmän soitettuja kappaleita. Yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Älä koskaan ikinä, Matkustaja ja Unihiekkaa.

Yhtye käytti orkesterisovitusten tekemisessä ulkopuolisia sovittajia, joille se antoi vapaat kädet. Konserttikokonaisuuden taiteellisen johtajan Pessi Levannon lisäksi sovituksia tekivät Marzi Nyman, Lasse Enersen, Arttu Takalo, Anssi Växby ja Sami Pitkämö.

Politiikkaa ei tuoda esille musiikissa. Muusikko Mikki Kauste

Kauste sanoo, ettei ole helpointa yhdistää populaaria klassiseen musiikkiin.

– Olemme poikenneet popmusiikin ja sinfoniaorkestereiden sovituksista, joissa normaalisti käytetään päälle liimattua jousimattoa. Halusimme sen sijaan upottaa sovitukset osaksi laulujamme, Kauste kertoo.

Se on tarkoittanut sitä, että esimerkiksi laulujen rakennetta on muokattu. Kauste sanoo, että sovitukset kuitenkin kunnioittavat yhtyeen lauluja, mutta muokkausten jälkeen niissä on riittävästi sekä kuulijoita että orkestereiden soittajia kiinnostavaa soitettavaa.

Konsertin johtaa kapellimestari Antti Rissanen.

Oli ehdolla eduskuntavaaleissa

Egotrippiä enemmän Kaustetta ovat alkuvuonna työllistäneet eduskuntavaalit. Hän oli ehdolla eduskuntaan Uudeltamaalta vihreiden listalla. Espoossa asuva Kauste sai 1356 ääntä, mutta ei tullut valituksi eduskuntaan. Eduskuntavaaleissa hän oli ehdokkaana ensimmäistä kertaa.

Kauste istuu ensimmäistä kauttaan Espoon kunnanvaltuustossa vihreiden valtuutettuna. Hän sanoo olleensa aina kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, mutta politiikkaan hänet sai lähtemään ahdistus, jota hän koki ilmastonmuutoksen takia. Ahdistusta lisäsi, että Kauste on kolmen lapsen isä.

– Yritin itse vaikuttaa valinnoillani asioihin, mutta havaitsin, että tehokkaammin vaikuttamaan pääsee, jos on mukana politiikassa. Helpottaa myös omaa ahdistusta, jos yrittää tehdä asioille jotakin.

Kauste ei esimerkiksi omista autoa.

– Junalla on menty bändin kanssa joskus keikoillekin.

Kauste sanoo, että bändin kesken on sovittu, ettei politiikkaa tuoda musiikissa esille. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että kulttuuriväki voisi yrittää vaikuttaa asioihin nykyistä aktiivisemmin.

– Etenkin muusikot ovat olleet aika varovaisia ottamaan kantaa. He varmaan ajattelevat, että jos on jotakin puolta, niin on samalla jotakin vastaan.

Egotrippi ja Sinfonia Lahti Sibeliustalossa Lahdessa 25.4. kello 19.

Anne Honkanen
anne.honkanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi