Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Wigwamin miehet ovat taas tien päällä: "Nyt tullaan paljon paikkakunnille, joissa ei syksyllä käyty eikä meitä ole vielä kuultu"

Rekku Rechardtin kitaraa kuullaan, kun hän kiertää Suomea Wigwam Experiencen kanssa. Kiertue pysähtyy myös Lahdessa.

Wigwam Experience vuosimallia 2018. Vasemmalta kosketinsoittaja Esa Kotilainen, basisti Pave Maijanen, jonka korvaa tänä vuonna Janne Brunberg, kitaristi Rekku Rechardt, rumpali Jan Noponen ja laulaja-kosketinsoittaja Jukka Gustavson.

Suomalaisen progressiivisen rockin viime aikojen ilonaiheita oli Wigwamin 50-vuotisjuhlakiertue viime syksynä. Kiertue toi pitkästä aikaa yhteen Wigwamin voimahahmot ja laulunkirjoittajat, laulaja-kosketinsoittajat Jim Pembroken ja Jukka Gustavsonin ja kitaristi Pekka ”Rekku” Rechardtin.

Nyt Wigwam on lähtenyt Suomen kevätkiertueelle Wigwam Experience -otsakkeella, ilman Pembrokea, joka on asunut vuosia Yhdysvaltojen Kansas Cityssä. Tavoitimme Rekku Rechardtin käsipuhelimeen Helsingistä.

Minkälaiset tunnelmat jäivät, kun pääsit syksyllä soittamaan pitkästä aikaa Pembroken, Gustavsonin ja kumppaneiden kanssa?

– Se oli mahtava kokemus. Minulla oli Gustavsonin ensimmäisen yhteydenoton jälkeen häilyvät tunnelmat, riittävätkö energiatasot enää. Kun hommaan lähti ja se rupesi lämpenemään, se roihahti kunnolla. Keikat olivat euforisia, palkitsevia kokemuksia.

Yleisössäkin aisti, että te muusikot olitte vanhan magian äärellä.

– Se oli parhaiten soiva kokoonpano, mitä Wigwamin historiassa on ollut.

Wigwamin aktiivisuuskausia on tavannut sinulla seurata muutaman vuoden hiljaisempi jakso. Viekö yhtye energiat nolliin?

 

Rekku Rechardt poseeraa tavaramerkkimäisine Hoyer-kitaroineen. Arkistokuva on vuodelta 2000. Kuva: Marko Puumalainen

– Yleensä on tuntunut, että on nähty, mihin tässä vaiheessa päästään. On ehkä jouduttu umpikujaan. Jos on tuntunut, että edessä olisi aikamoinen savotta, on tullut ajateltua että antaapa nyt olla, pistetään homma lepäämään, otetaan etäisyyttä ilman sitoutumista. Meidän historia on aika erikoinen tässä suhteessa – useampia roihahtamisia ja lopahtamisia.

– Tämä kuuluu Wigwam-musassakin. Koen, että Wigwam on introverttiä musiikkia, jossa haetaan ekstaattisiakin tasoja. Se on soittajalle henkisesti vaativaa. Tietyn periodin jälkeen eväät on syöty, paukut on loppu. Sitten katsotaan, latautuvatko akut vielä.

Vieläkö sinusta löytyisi uusia Wigwam-sävellyksiä?

– En uskaltaisi luvata. Tiedän minkälaisia prosesseja levynteot ovat, kun ne lähtevät kunnolla vauhtiin. Kokemusta on, siksi tunnelmat ovat epäilevät – kannattaisiko enää? Tässä aletaan olla ikääntyneitäkin, ja meillä käytössä olleet työtavat ovat varmasti vanhanaikaisia.

Wigwamin myöhemmät paluulevyt ovat kuitenkin sisältäneet hienoa musiikkia, ja on ollut hienoa huomata, ettei yhtyeen juhlakeikoilla ole tarvinnut nojata vain 1960- ja 1970-luvun materiaaliin.

– Olen samaa mieltä. Uuden ja vanhan matskun raja häipyy keikoilla. Meillä on oma musiikillinen maailma, jossa on luonteva jatkuvuus.

Kuullaanko nyt käynnissä olevalla kiertueella uusia nostoja menneisyydestänne?

– Mennään syksyn setin konseptilla. Nyt tullaan paljon paikkakunnille, joissa ei syksyllä käyty eikä meitä ole vielä kuultu. Vähän karsitummassa ja kompaktimmassa muodossa mennään – kun syksyllä soitettiin yli kolmen tunnin keikkoja, nyt riittää päälle kaksi.

Olit välillä monta vuotta pois julkisuudesta. Millä tavalla pysyt kitaransoittokunnossa?

– En ole missään vaiheessa lopettanut soittamista. Olen ahkera kotiharjoittelija. Hammasta purren tutkin kitaransoiton teknisiä perusasioita ja yritän edelleen kehittää itseäni. Tampereen suunnalla olen käynyt jazzsoittajien kanssa soittamassa vapaata improvisointia.

Olet kitaristeja, jotka tunnistaa muutaman tahdin perusteella. On alakuloinen, murtosointuihin ja phaser-efektiin perustuva komppityyli, ja purevasoundiset, lentoonlähtevät soolot. Kuinka saavutit tyylisi?

– Mitä sanoisin? Luonto ajaa tikanpojan puuhun. Tai minne tuuli on vienyt, sinne on menty. Analyyttistä tutkiskelua, systemaattista laskelmointia en ole koskaan harrastanut. Sisäisten tuntojen viemää ja tuottamaa soittamista se on ollut.

Kielentaivutuksistasi kuulee, että olet kuunnellut paljon blueskitaristeja, joiden vaikutteita yhdistelit persoonallisesti progressiiviseen rocksäveltämiseen.

– Koko kitaransoittoni alkoi bluesin kolahtamisesta. Olin 16–17-vuotias. Kuulin bluesia ja olin kananlihalla, ”wau, mitä juttua”. Blues oli vapauttava maailma, kun taustani oli klassisessa ja sellonsoittotunneilla käynnissä.

Tuntuu, että 1960–70-luvuilla saatiin vaikutteita laajalla rintamalla. Blues ja klassinen on mielenkiintoinen pohja ruveta luomaan jotain omaa. Nykyään hevimuusikko ilmoittaa inspiraatiokseen hevin.

– Se on noin. Allekirjoitan.

Lue myös: Onko LP-levyjesi seassa aarre? Omakustanteena julkaistu punklevy saattaa olla arvokas
 

Seuraatko vielä, mitä pop- ja rockmaailmassa tapahtuu?

– En aktiivisesti trendien aallonharjoja tai Spotifyn soitetuimpia. Mutta lähipiirissä on ollut teknoentusiasmia, ja esimerkiksi erilaista trancea on tullut kuunneltua. Trance kolahti minulle jossain vaiheessa oikeasti. Se oli erilaista, mihin olin tottunut, mutta opin kuulemaan, mitä siinä musiikissa haetaan. Tuli taas se wau-olo. Tekno vaatii oman kuuntelemistekniikan. Se hallitseva bassorumpu häipyy kuuntelukokemuksesta, kun antaa äänten viedä.

Et ole sikäli yksin, että kitaristi Petri Walli löysi trancen ja otti ne vaikutteet Kingston Wallin kolmannelle levylle.

– Tranceakin on hyvää ja huonoa, kuten kaikkea musaa. Kun kuuntelee mitä tahansa monotonista keskivertojumputusta, eihän se sytytä. Korvat auki, ihmiset, joka suuntaan!

Kuullaanko Jim Pembrokea vielä Wigwamissa? Jotkut odottivat teiltä festivaalikeikkoja täksi kesäksi.

– Festivaalikeikkoja ei ole sovittu, ei ole saatu kiinnostavia aloitteita. Jim ei ole tulossa Suomeen, hänen kuskaamisensa Kansas Citystä tänne on kallis operaatio. Nyt mennään Gustavson vokalistina, ja siksi ollaan korrektisti Wigwam Experience, ei Wigwam.

Wigwam Experience Finlandia-klubilla Lahdessa lauantaina 27. huhtikuuta kello 21.

Yhtye

Wigwam

Vuonna 1968 perustettu yhtye, joka Tasavallan Presidentin ohella pääsi kansainvälisesti pisimmälle progressiivisen rockin 1970-luvun kultakauden suomalaisista yhtyeistä.

Toiminta jakautunut viiteen periodiin: Jukka Gustavsonin ja Pekka Pohjolan sisältäneeseen vanhaan Wigwamiin 1968–1975, Jim Pembroken ja Rekku Rechardtin yhteistyölle rakentuneeseen deep pop -kauteen 1975–1978, comebackeihin vuosina 1991–1993, 2000–2006 ja 2018–2019.

Suonna Kononen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi