Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Luetaanko peruskouluissa vieläkin "vääränlaisia" kirjoja? Opettaja: kirjoja koskeva rasismikeskustelu jokseenkin turhanpäiväistä

Kirjallisuuden opetus kouluissa on herättänyt aina suuria intohimoja. Lahden kouluissa lukemaan innostamiselle on ilmaantunut viime vuosina uusi, erikoinen este.

Mukkulan 8A-luokalla opiskelevat Joel Salas, Lukas Lankinen, Vilma Himanka, Elina Sahanen, Ada Hiltunen lukevat kirjoja usein myös vapaa-ajallaan. Kuva: Katja Luoma

Neljästä seitsemään kirjaa vuodessa. Niin paljon lukee peruskouluaan päättävä lahtelainen keskimäärin.

Arvio perustuu opettaja Annamari Sauren kollegoilleen toimittamaan pieneen kyselytutkimukseen. Lahdessa Mukkulan koulussa yläkoululaisille äidinkieltä opettava Saure arvioi, että lukumääräisesti koululaiset lukevat hieman vähemmän kuin ennen.

– Se on sikäli paradoksaalista, että laadukkaita nuortenkirjoja tehdään paljon enemmän kuin 1990-luvun alussa, kun minä nämä hommat aloitin, Saure sanoo.

Kaukana takana ovat ne ajat, kun kouluissa tankattiin pakollisina teoksina muutamia klassikoita. Nykyisin nuoret saavat yleensä itse päättää, mitä lukevat. Opettajat ja kirjastojen kirjavinkkarit vihjaavat mieluusti hyvistä kirjoista.

– Yhdeksännellä luokalla on kirjallisuuden historian kurssi, ja silloin luetaan kyllä joku klassikko. Lahtelaiskouluissa se on viime vuosina aika usein ollut Minna Canthin Anna-Liisa. Esimerkiksi Kalevalaa kyllä käsitellään yhä opetuksessa, mutta sitä ei lueta kokonaan, Saure sanoo.

"Olmiksi" muuttuminen uhkasi lukevaa

Lukemisen tuomisesta kouluihin pitää oikeastaan kiittää pappi Uno Cygnaeusta. Cygnaeus teki vuonna 1858 laajan kiertomatkan eri puolille Suomea, tarkoituksenaan selvittää, millä tolalla kansan lukutaito oli.

Havainnot olivat hälyttäviä: monilla paikkakunnilla rahvas osasi lähinnä toistaa ulkomuistista hengellisiä värssyjä. Papisto kaunisteli lukutaitoisten määrää kirkonkirjoissa, sillä lukutaito oli ripille pääsyn ja naimaluvan saamisen edellytys.

Opettaja Annamari Sauren mukaan laadukasta nuortenkirjallisuutta on nykyisin tarjolla enemmän kuin koskaan. Kuva: Katja Luoma

Tarvittiin siis kirkosta riippumaton kansakoululaitos, joka ottaisi lukutaidon kohentamisen asiakseen. Koko kansalle tarkoitettuja kouluja alettiin perustaa vähitellen vuoden 1866 kansakouluasetuksen myötä. Käsitys maallisesta lukemisesta alkoi kuitenkin yleistyä vasta 1800-luvun loppupuolella.

Lähes saman tien alettiin kantaa huolta siitä, että ihmiset lukivat liikaa tai vääränlaisia kirjoja. Suomalaisen arjen historia -teoksen (Weilin+Göös, 2007) mukaan varsinkin ylempien säätyjen keskuudessa tavattiin ”lukukiihkoon” sairastuneita nuoria naisia, joiden pelättiin taantuvan ”vähäverisiksi olmeiksi” liiallisesta viihteellisten romaanien lukemisesta.

Eroon kansallisen agendan painolastista

Kirjallisuuden opetukseen kouluissa liittyi pitkään vahva kansallinen agenda. Luetuttamalla oppilaille esimerkiksi Topeliuksen Maamme-kirjaa opettajat pyrkivät rakentamaan käsitystä Suomen kansasta, jonka menestys oli sidottu ankaraan työntekoon.

Sari Junkkarinen arveli pro gradu -tutkimuksessaan vielä vuonna 2006, että koulukirjallisuuden kaanonilla on otsassaan ”lievä nationalistinen leima”. Jyväskylän yliopiston opinnäytetyön mukaan viralliset lukusuositukset eivät aina kohdanneet nuorten omia intressejä. Siksi lukeminen koettiin usein ikäväksi pakkopullaksi.

Nuoret ovat hyvin valveutuneita lukijoita. Äidinkielenopettaja Annamari Saure

Viime vuosina tästä leimasta on pyritty eroon. Vuonna 2016 käyttöön otettu opetussuunnitelma antaa kouluille varsin vapaat kädet kirjallisuuden opettamisessa. Opsissa ei mainita yhtään kirjaa nimeltä. Oppilaiden pitää "tutustua laajasti eri kirjallisuudenlajeihin ja laajentaa kirjallisuuden tuntemustaan”. Alakouluihin suositellaan lievää tietokirjapainotusta, 7.–9. luokille puolestaan keskittymistä nuortenkirjallisuuteen.

– Tavoitteena on etsiä tapoja, jotka sytyttäisivät lukemisen riemun mahdollisimman monelle. Joskus luetaan yksilöllisesti, toisinaan pienissä ryhmissä tai niin, että koko luokka lukee saman kirjan, Saure summaa.

Yhtenäiskulttuuri ei toimi enää siksikään, että yhä useampi peruskoululainen ei puhu äidinkielenään suomea. Esimerkiksi Mukkulan koulun 803 oppilaasta 126 opiskelee suomea toisena kielenä. Yhä useammalla kantaväestöön kuuluvallakin on erilaisia tehostetun tuen tarpeita.

– Onneksi selkokielistä kirjallisuutta on nykyisin kohtalaisesti saatavilla, Saure kiittelee.

Huckleberry Finnin seikkailuja on vaadittu poistettavaksi koulujen lukusuosituslistoilta siinä ilmenevän rasismin vuoksi. Kuva: Wikimedia commons

Pitäisikö rasistisia teoksia vältellä?

Vaikka koulukirjallisuuden kaanon on siis romutettu, julkisuudessa keskustellaan yhä toisinaan ”vääränlaisten” kirjojen luetuttamisesta. Helsingin Sanomat huomautti tammikuussa, että kouluissa tarjotaan nuorille yhä esimerkiksi Mark Twainin Huckleberry Finniä, jota voi pitää osin rasistisena teoksena.

Annamari Saure huokaa syvään. Hänen mielestään kirjoja koskeva rasismikeskustelu on jokseenkin turhanpäiväistä.

– Nuoret ovat hyvin valveutuneita lukijoita eivätkä taatusti jätä sanomatta, jos jokin asia kirjassa on heidän mielestään sopimatonta, Saure huomauttaa.

Lahdessa lukemisen esteeksi on viime vuosina ilmaantunut paljon konkreettisempi murhe. Koska moni koulu on jouduttu sulkemaan sisäilmaongelmien vuoksi, myös homeitiöiden saastuttamia kirjoja on jouduttu hylkäämään kasapäin.

– Rahaa uusien kirjojen hankkimiseen ei tietenkään juuri ole, Saure sanoo.

Sauren mukaan esimerkiksi Mukkulassa odotetaankin kuin kuuta nousevaa Suomen Kulttuurirahaston Lukuklaani-hankkeen rahoittamaa sadan kirjan pakettia, joka saapuu ensi syksyksi.

– Se on aivan erinomainen asia, Saure ylistää.

Aktiivinen nuori voi tienatakin lukemisella

Samalla kun julkisuudessa on puhuttu nuorten lukutaidon hiipumisesta, on peruskouluissa kehitelty erilaisia kannustimia lukukipinän herättelemiseksi. Moni oppilaista suorittaa alakoulussa lukudiplomin, jonka tarkoituksena on tarjota makupaloja erilaisista kirjallisuusgenreistä. Annamari Saure on kehittänyt omille oppilailleen lukemisen kuntokoulun, jonka tavoitteet ovat samankaltaiset.

Mutta lukeeko kukaan nuorista enää vapaa-ajallaan?

– Aika paljonkin tulee luettua, sanoo Mukkulan koulussa opiskeleva Lukas Lankinen.

Lankinen on 8A-luokalla, jossa on luettu hiljattain Salla Simukan Punainen kuin veri -romaani.

– Simukka valittiin opettajan suosituksesta. Välillä vähän sekava, mutta mielenkiintoinen, Vilma Himanka arvioi.

Elina Sahanen on samoilla linjoilla.

– Joitain kohtia piti lukea kahteen kertaan, ennen kuin ne aukesivat, hän sanoo.

Viime syksynä ilmestynyt Kimi Räikkösen elämäkertateos on saanut monet pojat tarttumaan kirjaan. Kuva: Heikki Saukkomaa

Lankinen on lukijana jo puoliammattilainen, sillä hän kirjoittaa lukemistaan kirjoista kritiikkejä Lukufiilis-nettilehteen.

– Yleensä niistä maksetaan 40 euroa, mutta laajemmista jutuista saattaa saada yli satasen. Sain sen verran esimerkiksi Kimi Räikkösen elämäkerran käsittelystä, Lankinen paljastaa.

Myös Ada Hiltunen määrittelee itsensä aktiivilukijaksi. Hän kertoo etsivänsä uutta luettavaa usein kirjakaupasta lukemalla kirjojen takakansia.

– Viime aikoina olen lukenut paljon fantasiaa. Rick Riordanin Percy Jackson -sarja on yksi suosikeistani.

Sarjamuotoisuus on nuorille tärkeää.

– Se on tosi ärsyttävää, jos hyvän kirjan jälkeen ei ole mitään, mistä jatkaa, Hiltunen vahvistaa.

Elämäkerrat uppoavat poikiin

Nuortenkirjallisuudessa on trendejä, jotka tulevat ja menevät. Joitakin vuosia sitten markkinoille tulvi vampyyrikirjoja, sitten olivat suosiossa erilaiset dystopiat.

– Nyt on paljon fantasiaa ja itsensä etsimisen kirjoja. Tyttöjen ja poikien lukemisessa on sellainen ero, että pojat lukevat usein mielellään elämäkertoja, Annamari Saure kertoo.

Tämä pätee myös Lukas Lankisen tapauksessa.

– Esimerkiksi Teemu Selänteen elämäkerta paljasti hänestä paljon uusia puolia, aiemmin itsekin jääkiekkoa pelannut Lankinen sanoo.

Lukulista

Näitä kirjoja Lahden yläkouluissa luetaan

7.–8. luokilla

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Aleksis Delikouras: Nörtti-kirjat

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

Magdalena Hai: Haiseva käsi

Kari Hotakainen: Näytän hyvältä ilman paitaa

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase

Reija Kaskiaho: Nikottelua

Kreetta Onkeli: Poika joka menetti muistinsa

Jukka-Pekka Palviainen: Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta

Jyri Paretskoi: Shell’s Angles ja K15-sarja

Otfried Preussler: Mustan myllyn mestari

Veronica Roth: Outolintu

J.K. Rowling: Harry Potter -kirjat

Louis Sachar: Paahde

Salla Simukka: Punainen kuin veri

Nadja Sumanen: Rambo

Marja-Leena Tiainen: Rakas Mikael

Kalle Veirto: Leiri, Ohut hauska kirja, Säbätalvi

9. luokilla

Minna Canth: Anna Liisa, Työmiehen vaimo

Väinö Linna: Tuntematon sotilas

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä

Mika Waltari: pienoisromaaneja

Maailma on teonsana -runoantologia

Suzanne Collins: Nälkäpeli-sarja

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja

Lisäksi vapaavalintaisia klassikoita

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi