Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Konserttiarvio: Jo miltei kaiken saavuttanut Vesala etsii edelleen uutta

Paula Vesalan sooloura on jo usean kiertueen ajan nojannut samoihin kappaleisiin, mutta uudet sovitukset ovat tehneet niistä entistä parempia.

Vesala voitti neljä Emma-palkintoa vuonna 2017. Lahdessa hän esiintyi perjantaina loppuunmyydylle salille. Kuva: Juha Mustonen

Vesala
Sibeliustalon Finlandia-klubi 29.3.

Paula Vesala on artistina hieman erikoisessa tilanteessa. Paikka kansakunnan suurten taiteilijoiden joukossa on lunastettu jo kauan aikaa sitten, mutta koska PMMP on ymmärrettävästi jäänyt menneisyyteen, konserttien sisältö on ammennettava soolodiskografiasta. Se kattaa yhden, Vesala-nimeä kantaneen albumin ja muutaman sen jälkeen julkaistun singlen.

Perjantai-iltainen Finlandia-klubin konsertti oli osa jo kolmatta kiertuetta, joka on järjestetty soolodebyytin jälkeen, joten vaarana on että keikat muuttuvat puuduttaviksi materiaalin tuttuuden tähden. Onneksi näin ei käynyt: Vesala jaksaa edelleen etsiä uusia tulokulmia omaan taiteeseensa, ja uusilla sovituksilla tutuista lauluista on tehty uudenveroisia, entistä parempia.

Koneellisuus ja kokeellisuus

Avainsana on elektronisuus. Koneellinen tanssimusiikki on tietysti ollut jo pitkään suomipopissakin valtavirtaa, mutta siinä missä Anna Puun lähin viitekehys on kasaripop, ja Jannika B ja monet muut nojaavat lähinnä viime vuosikymmenen kone-indieen, on Vesala lähtenyt tutkimaan näitä suuntia huomattavasti pidemmälle. Kyse ei ole vain koneellisuudesta, vaan myös kokeellisuudesta.

Rytmit, loopit, padit ja syntetisaattorit luovat kiehtovia kudelmia, biitit säksähtävät, kirskuvat ja menevät tarvittaessa palasiksi tai kiihtyvät ylinopeuteen. Kaiken kruunaa auto-tune, jota Vesala käyttää nimenomaan instrumenttina, eikä minään äänenkorjaajana. Useassa kappaleessa hän muokkaa lauluäänestään toismaailmalliselta kuulostavan, syntetisaattorimaisen soittimen, jolla esittää melodisia sooloja.

Tällä tyylillä Vesala ei muistuta niinkään peruspoppareita, vaan esimerkiksi Ruusut-yhtyettä tai ruotsalaista The Knife -duoa.

Kohokohdaksi nousi Mul ei oo lapsuudensankarii

Toinen jalka on tietysti edelleen klassisemmassa lauluntekijäperinteessä, ja hyvä niin. Encorena kuultu Sinuun minä jään esitettiin vain koskettimien ja laulun voimin, ja sävellyksenä se voisi hyvin olla laatuiskelmä miltä tahansa vuosikymmeneltä.

Suurimman vaikutuksen teki heti aluksi kuultu Mul ei oo lapsuudensankarii. Yli kuusiminuuttinen kappale yhdistää kaikki Vesalan hallitsemat elementit: se on kokeellinen, koneellinen, kauhea ja kaunis, iskelmällisen tarttuva ja tutuntuntuinen, silti jotenkin uudenlainen.

Tekstissä 1980-luvun nostalgia yhdistyy nykypäivän ajatteluun ja yksityinen yleiseen. Tällaisten teosten myötä tajuaa, että Vesala tulee kirjoittamaan klassikoita jatkossakin.

Petri Poutiainen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi