Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

NRJ:n Veronica Verho on yleisön suosikki Suomen radiojuontajista

Veronica Verho katkaisi Radio Suomipopin Jaajo Linnonmaan voittoputken. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Radio NRJ:n Veronica Verho valittiin Vuoden radiojuontajaksi Radiogaalan yleisöäänestyksessä perjantaina. 23-vuotias Verho Show'n juontaja tunnetaan radion lisäksi myös tubettajana.

Verho katkaisi Radio Suomipopin Jaajo Linnonmaan voittosarjan. Tänäkin vuonna ehdolla ollut Linnonmaa on tähän asti voittanut palkinnon aina ollessaan ehdolla, eli yhteensä kahdeksan kertaa. Viimeksi palkinnon pokkasi muu kuin Linnonmaa vuonna 2013.

Vuoden radio-ohjelman yleisöäänestyksen voitti Suomipopin Aamulypsy. Vuoden radiobiisiksi yleisö valitsi Jättiläisen, jonka esittävät Pyhimys ja Akseli Kankaanranta.

Ammattituomaristo nimesi Vuoden radioksi Radio Novan ja Vuoden paikallisradioksi raahelaisen Radio Pookin.

Radiogaalan järjestää kaupallisten radioiden kattojärjestö Radiomedia.

--

Korjattu aiempaa uutista kello 23.02: Linnonmaa ei ole voittanut palkintoa kahdeksaa kertaa peräkkäin vaan kahdeksan kertaa yhteensä.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi