Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Lahden kansanopiston klassikkonäytelmässä Othello ja Jago ottavat toisistaan mittaa nyrkkeilykehässä

Tiia Lyijynen on yksi näytelmän neljästä Othellosta. Kuva: Sami Kuusivirta

Lahden kansanopiston teatterilinja kokeilee yhteistyötä Teatterikorkeakoulun kanssa. Kansanopiston ykkösvuosikurssi on saanut ohjaajakseen Ona Korpirannan, joka opiskelee neljättä vuotta Teakissa.

Oppimisen välikappaleena on Shakespearen Othello. Korpiranta on kansanopiston kasvatteja, joten komennus vanhaan opinahjoon tuntui mieluisalta.

– Olen myös Shakespeare-fani. Kaksi vuotta sitten teimme koulussa Hamletin päällekirjoituksen, Korpiranta mainitsee.

Kuva tästä ajasta

Korpirannan ohjaus seuraa Othellon alkutekstiä suhteellisen uskollisesti. Tapahtumat sijoittuvat kuitenkin osittain Suomeen ja osittain nyrkkeilykehään, jossa Othello ja tämän arkkivihollinen Jago ottavat toisistaan mittaa.

Othello on yksi Shakespearen tunnetuimmista tragedioista. Näytelmä käsittelee esimerkiksi mustasukkaisuutta, kateutta, petosta ja vallan korruptoivaa vaikutusta.

Korpiranta toivoo tavoittavansa dystooppisella sovituksellaan jotain suomalaisesta asenneilmapiiristä. Hänen havaintonsa mukaan elämme kovenevien arvojen maailmassa, jossa vahvin vie voiton.

– Pinnalla olevista teemoista esimerkiksi uusnationalismin nousu tulee tässä esiin. Uusnationalistien itsevarmuus on usein vain toimintaa, joka peittää pelon alleen, Korpiranta tulkitsee.

Puhdistava vaikutus

Nuorille opiskelijoille Shakespeare asettaa haasteen jo runollisella kielellään. Näytelmän harjoitukset aloitettiinkin kahden viikon analysointijaksolla.

– Ihmiset ovat kuitenkin ihan samanlaisia kuin nykyisinkin, huomauttaa näytelmässä Biancaa esittävä Ida Riikonen.

Toteutuksessa on neljä Othelloa ja neljä Jagoa. Opiskelijoiden mukaan kumpikaan hahmoista ei ole varsinaisesti paha. Jago on kuitenkin mestari oikeuttamaan pahoja tekojaan.

– Omasta mielestään häntä on kohdeltu väärin, Valtteri Juvonen muistuttaa.

Vaikka Othello ei ole niitä hilpeimpiä näytelmiä ja kansanopiston versio kestää lähes kolme tuntia, Korpiranta uskoo, että esityksellä on puhdistava vaikutus.

– Ainakin itse koen sen vapauttavana, kun näen näyttämöllä asioita, jotka itseäni pelottavat.

Othellon ensi-ilta 22.3. klo 19 kansanopiston teatterissa (Aleksanterinkatu 4). Esityksiä 17.4. asti.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi