Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Lahden Wilhelminpuistoon taidekilpailuun lähetettiin 75 teosehdotusta – haetaan teosta, joka tuo iloa arjen keskelle

Wilhelminpuiston pitkänomainen viheralue näkyy havainnekuvassa keskellä.

Lahden Ruoriniemeen suunnitteilla olevan Wilhelminpuiston taidekilpailuun on lähetetty 75 teosehdotusta.

Taidekilpailulla haetaan teosideaa, joka tiedotteen mukaan luo tulevalle puistolle identiteettiä ja avaa siellä liikkuville uusia näkökulmia sekä tuo iloa arjen keskelle. Puistosta halutaan luoda taiteen avulla viihtyisä liikkujille ja asukkaille.

Kilpailun järjestävät Lahden kaupunki ja YIT. Taidekilpailun tuomarointi on käynnistynyt. Yleisö voi tutustua kilpailuehdotuksiin ja äänestää omaa suosikkiaan 29. maaliskuuta saakka kilpailun nettisivuilla.

Ehdotukset ovat myös nähtävillä viikonloppuna Lahden kaupungin osastolla Raksa-messuilla. Raksa-messut järjestetään Lahden Messukeskuksessa 16.–17. maaliskuuta.

Kilpailussa jaetaan kolme palkintoa, jotka ovat arvoiltaan 7 000, 5 000 ja 3 000 euroa. Lisäksi eniten yleisön ääniä saanut kilpailuehdotus palkitaan 1 000 eurolla.

Kilpailun voittajat julkistetaan torstaina 11. huhtikuuta. Samalla avataan kilpailusta koostettu näyttely Museokioskissa Lahdessa (Aleksanterinkatu 10). Näyttely on esillä perjantaihin 26. huhtikuuta asti.

Wilhelminpuistoa suunnitellaan Vesijärven rantamaisemiin Ruoriniemen asuinalueella. Se on jatkoa Lahden satamasta alkavalle Vesijärven rantaa myötäilevälle puistoverkostolle. Ruoriniemen alue täydentyy tulevina vuosina kymmenen asuintalon kokonaisuudella, johon mahtuu noin 600 asukasta. Alueen ensimmäinen asuinkerrostalo on valmistunut tämän vuoden tammikuussa.

Anne Honkanen
anne.honkanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi