Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Kirja-arvio: Lahtelaiskirjailijan runokokoelma Kerros n on harvinaisen vaikuttava teos

Tuula Hämäläinen kertoo vähäisin keinoin kokonaisia tarinoita. Kuva: Mirja Hussain

Tuula Hämäläinen
Kerros n
Kulttuurivihkot 2018, 63 s.

Tuula Hämäläisen toinen kustannettu runoteos Kerros n alkaa säkeillä "katselen itseäni makaamassa vuoteella / kohdallani on pimeää". Ne ovat avain koko teoksen maailmaan.

Teos ei ole pamfletti tai mielipidekirja siitä, miten ihmisiä pitäisi hoitaa.

Kokoelman nimikin viittaa sairaalaan tai vastaavaan rakennukseen, jonka tuntemattomassa kerroksessa makaavien kertojien päässä syntyy mielleyhtymiä, kuvia, tunteita ja oikeita ja harha-aistimuksia.

"tästä ei näe miten moni on pudonnut/ lattian mustasta luukusta kellariin// tai alempaan kerrokseen (jos tämä on kerrostalo)/ tai kivunnut katonrajaan missä avautuu toinen luukku"

Tuntee sairaalamaailmaa

Lahtelainen Tuula Hämäläinen tuntee sairaalamaailman, sillä hän teki työuransa erikoissairaanhoitajana. Jo viime vuoden puolella ilmestynyt teos ei silti ole pamfletti tai mielipidekirja siitä, miten ihmisiä pitäisi hoitaa.

Harvoin olen lukenut näin vaikuttavia kuvia ihmisen avuttomuudesta, kivusta, luopumisesta ja halusta olla jossain muualla. Eivät nämä ihmiset silti ole vain kasveja vuodeosaston perimmäisessä nurkassa.

Heillä on muistot, unet ja harhat, joissa he lentävät, kulkevat louhikossa, katsovat kuuta ja surevat liikenteessä kuolleita eläimiä.

Yksi kokee aavesärkyä jaloissa, joita ei olekaan amputoitu, toinen näkee kauniin äitinsä sairaalan suojatakki päällä, silmät itkusta turvoksissa. Kolmas kuulee, kun helikopteri laskeutuu katolle ja kadulla kulkee ambulanssi.

Tiiviitä tekstejä

Sanojen luomista kuvista tulevat juuri nyt mieleen taidemaalari Rafael Wardin maalaukset hoivakodista, jossa hän vieraili Alzheimerin tautia sairastavan vaimonsa luona. Niissäkin ihmiset ovat kaikkine tunteineen ja haluineen, vaikka iso osa kyvyistä on jo hävinnyt.

Hämäläisen runot ovat tiiviitä, usein vain muutaman rivin pituisia. Kirjoittaja ei käytä isoja kirjaimia eikä pisteitä, muitakin välimerkkejä säästeliäästi.

Ratkaisu antaa lukijalle tunteen mahdollisuudesta hypätä runon sisälle juuri sillä hetkellä, kun sen ajatus on kirkkaimmillaan. Ulos astuessa ihmettelee, kuinka vähällä kirjoittaja kertoo kokonaisen tarinan.

"kun varjoni unohtaa seurata minua/ ja aurinko pysähtyy/ (juuri pään yläpuolelle)/ muutun valoksi, en tarvitse varjoa enää/ kun kumarrun koskettamaan sitä, sitä ei ole"

Ina Ruokolainen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi