Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Kirja-arvio: Minna Canthin ajatukset paremmasta maailmasta pätevät edelleen

Minna Canthin mukaan naisten "emansipatsiooni" lähtee siitä, mitä käsitetään naisellisuudella. Minna Maijala ja Suvi Ahola tarkastelevat Canthin näkemyksiä nykyaikaa vasten. Kuva: Kuopion kulttuurihistoriallinen museo

Suvi Ahola
Mitä Minna Canth todella sanoi?
WSOY 2019. 271 s.

Minna Maijala
Punaiset kengät
Otava 2019. 223 s.

Minna Canthin (1844–1897) syntymästä tulee 19. maaliskuuta kuluneeksi tasan 175 vuotta. Toimittaja-kriitikko Suvi Aholan toimittama kirjoituskokoelma Mitä Minna Canth todella sanoi? esittelee Canthia mielipidevaikuttajana. Teos jäsentää Canthille keskeisiä elämänkysymyksiä ja yhdistelee otteita Canthin lehtikirjoituksista, näytelmistä, proosasta ja kirjeistä.

Minna Maijala on tutkinut Canthia parikymmentä vuotta. Maijalan Canth-väitöskirja (2014) esittää kokonaiskuvan kirjailijan elämästä ja teoksista. Punaiset kengät on esseeteos, jossa Canthin oivallukset inspiroivat Maijalaa samojen teemojen tarkasteluun omassa elämässään ja nykyajassa.

Canth aloitti lehtikirjoittajana Jyväskylässä, kun Tyttäriemme kasvatuksesta julkaistiin 1874. Aviopuolison Ferdinand Canthin kuoleman jälkeen seitsemättä lastaan odottanut Minna muutti Kuopioon ja otti vastuun vanhempiensa lankakaupasta. Hänestä tuli monialainen aktiivinen toimija, jollaiseksi hän oli suuntautunut Jyväskylässä Ferdinandin rinnalla.

Canthille oli selvää, että ihminen ei halua olla toisen vanki minkään ominaisuuden tai sidossuhteen tekosyyllä.

Yhteiskunnallinen tilanne teki Canthista naisasianaisen. Hän eli aikakaudella, jolloin naisilla ei ollut äänioikeutta eikä pääsyä yliopistoon. Canthin kirjailijanlaatu oli keskusteleva. Hän halusi vaikuttaa. Hieno esimerkki tästä on vuonna 1885 kantaesitetty näytelmä Työmiehen vaimo. Sen myötä tehtiin lainmuutos, ettei aviomiehillä ollut enää oikeutta viedä vaimojen työtuloja.

Minna Maijala on tutkinut Minna Canthia parikymmentä vuotta. Kuva: Sampo Korhonen

Vapaus on tarkoitus itsessään

Ahola ja Maijala tarkastelevat Canthia osallistujana, jonka sanataiteella oli sekä esteettistä että eettistä merkitystä. 1800-luvun loppupuoli oli länsimaissa aatteellisen liikehdinnän aikaa. Kielitaitoinen Canth luki sanataidetta ja filosofiaa laajalla rintamalla. Hän oli valistusajan perillinen. Hänelle se tarkoitti realistista kirjallisuuskäsitystä.

Uutuuskirjoissa korostetaan, ettei Canthia tule pitää vain asia edellä menevänä tendenssikirjailijana. Hän eläytyi luontevasti erilaisten ihmisten psykologiaan ja taisi viiltävän ironian.

Ahola ja Maijala vertaavat Canthin näkemyksiä #metoo-kampanjaan ja feminismiin. ”Emansipatsioonin” käsittäminen, kirjoitti Canth, lähtee siitä, ”mitä ’naisellisuudella’ ymmärretään. Onko se tuo kainous, joka istuu sohvassa ja virkkaa, joka sääntöjen mukaan nostaa ja laskee silmäluomiaan eikä pidä sopivana julkilausua ainoatakaan järkevää ajatusta”.

Canthille oli selvää, että ihminen ei halua olla toisen vanki minkään ominaisuuden tai sidossuhteen tekosyyllä. Aholan ja Maijalan mukaan hänen elämänteemansa ydinsana oli vapaus. ”Vapaus ei ole minkään tarkoituksen välikappale; se on tarkoitus itsessään. (...) Vapautta naisille! Toiminnan vapautta, ajatuksen vapautta!”, huudahti Canth.

Hän toivoi kaikille koulunkäynnin ja työnteon mahdollisuuksia. Hän vastusti yhteiskunnan kahtiajakautumista taloudellisen eriarvoisuuden perusteella. Hän oli sorrettujen ja köyhyyteen nitistettyjen puolella. Ahola ja Maijala näkevät tässä tuskallisen tarkasti nykyajan, kun kaiken edelle on menossa ahneusperustainen voitontavoittelu, joka tukahduttaa inhimillisyyttä.

Suvi Aholan kirjoituskokoelma jäsentelee Canthille keskeisiä elämänkysymyksiä. Kuva: Laura Arvela

Canth ymmärsi myös masennuksen

Kuten Maijala tuo esiin, maailman tila on tällä hetkellä järkyttävä. Toisen maailmansodan jälkeen pidettiin länsimaissa hetken aikaa itsestään selvänä, ettei seuraavaa sotaa tule koskaan. Voin kuvitella, miten Canth olisi iloinnut YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisesta julistuksesta 1948.

Jokin hulluus on viemässä maapalloa katastrofiin. Hulluus sinänsä, moraalisena tai mentaalisena häiriötilana, oli Canthille tuttu ilmiö. Innostuneet ja lannistuneet mielentilat hän koki itse.

Maijala kirjoittaa medikalisaatiosta ja diagnostiikasta määrittelyvaltana. Psykiatrian mukaan minkä tahansa menetyksen jälkeen suruaika on kaksi viikkoa, sen jälkeen kyse on lääkitystä vaativasta depressiosta. Ajatus on järjetön ja sydämetön. Taloutta palveleva tehokkuusvimma lienee taustalla, pohtii Maijala.

Canth ymmärsi, että masennukseen liittyy sekä aivoperäisiä että olosuhdeperäisiä syitä. Masennuksen hän kuvasi mustaksi syvyydeksi, jonne vaipuva muuttuu konemaiseksi vailla eloisuutta, kun ajatuksenjuoksu jähmettyy.

Lopulta koittaa aamu

Canth oli harras kristitty, mutta ei käsittänyt kärsimyksen tarkoitusta. Kuopion kuvernööri nimesi hänet mädänneeksi toukaksi, koska hän toi julki hengellisen kirkasjärkisyytensä: ”Silloin tulee Kristus, julistaa kaikki ihmiset yhdenvertaisiksi, selittää ulkonaisten tapojen arvon ja uskonnolliset menot mitättömiksi. Vaatii vaan sydäntä.”

Canthin Kristus-käsitys oli moderni ja radikaali. Siinä on yhtymäkohtia niin sanottuun vapautuksen teologiaan.

Maijala tuo ilmi huolensa aikamme tuholuonteesta. Silti hän lopettaa kirjansa canthilaiseen toiveikkuuteen, koska elämä on taistelua, ihanaa taistelua: ”Eikä yö ole niin pitkä, ettei aamu vihdoin koita.”

Minna Canthin päivää vietetään 19. maaliskuuta.

Helena Miettinen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi