Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Teatteriarvio: Historian merkkihenkilöt puhuvat suunsa puhtaiksi Mauri Kunnaksen kirjasta tehdyssä lennokkaassa näytelmässä

Marja Salo ja Hannu-Pekka Björkman eläytyvät hienosti eläimiksi Koiramäen Suomen historiassa. Kuva: Tuomo Manninen

Kansallisteatteri

Koiramäen Suomen historia

Kantaesitys pienellä näyttämöllä 7.3.

Mauri Kunnaksen kirjojen aukeamilla voi viipyä pitkään. Kurkkivien silmien ja muiden yksityiskohtien bongaaminen on aikaa vievää puuhaa. Kunnaksen tarinoissa on maanläheisyyttä ja lämmintä huumoria, joka pitää pintansa myös aikana, jolloin lapsille suunnattu viihde on usein räiskyvää ja äänekästä.

Koiramäen Suomen historian teatterillistus lähtee mukaan nopeiden leikkausten trendiin ja aiheuttaa siksi ainakin aikuiskatsojassa pientä hämmennystä.

Näytelmä kertoo suurten ja pienten tarinoiden kautta maamme historiasta 1500-luvulta 1800-luvulle saakka. Opettaja (Hannu-Pekka Björkman) antaa historiaa tylsänä pitävälle oppilaalleen Alixille (Aksa Korttila) tiiliskiven paksuisen kirjan ja täkyn: historiaan on kätketty aarre, mene ja etsi se. Alix jää yksin kirjajärkäleen kanssa, mutta eipä aikaakaan, kun sen tapahtumat heräävät eloon.

Björkman on parasta

Esitys on varsin näyttävä, ja tästä on kiittäminen erityisesti pukusuunnittelija Merja Levoa, lavastaja Annukka Pykäläistä sekä naamioinneista ja peruukeista vastaavia Petra Kuntsia ja Minttu Minkkistä.

Näyttelijät ovat valppaita ja terhakkaita, yrittäväthän he sentään olla koiria. Kelpo näyttelijäntyöstä huolimatta on yllättävän paljon vaikeampaa ostaa ihmiskoirat esittämässä Suomen historiaa teatterissa kuin piirroskoirat kirjan sivuilla. Kyse voi olla myös Kunnaksen ainutlaatuisesta piirrosjäljestä ja siitä, että näytelmässä on mahdotonta viipyillä samalla tavalla kuin kirjassa. Versioinnille on kuitenkin aina annettava lupa ja mahdollisuus.

Taas kerran tekee mieli julistaa Hannu-Pekka Björkman Suomen parhaaksi näyttelijäksi. Björkman ottaa roolin kuin roolin omakseen jäljittelemättömällä, pienieleisyyttä ja heittäytymistä yhdistelevällä tyylillään. Hulvattomin hänen monista hahmoistaan on valistuksen ajan kasvitieteilijä Pehr Kalm, joka purjon, porkkanoiden ynnä muiden vihannesten avulla selventää Alixille, mitä olivat isoviha(nnes) ja pikkuviha(nnes).

Mieleenpainuvat roolit tekevät myös Marja Salo kirkuvana tyttökuningas Kristiinana ja Heikki Pitkänen kultturellina ja ilomielisenä Kustaa III:na.

Historiaa harppomalla

Episodimaisuus on luonteva valinta tälle esitykselle, mutta paikoin kokonaisuus uhkaa muuttua sekavaksi harppomiseksi. Lapsikatsoja ei tällä välttämättä päätään vaivaa vaan poimii parhaat palat ja nauttii niistä.

Kuuntelutaitoa esitys kysyy kaikenikäisiltä katsojilta. Menneisyyden suurmiehet – ja naiset – nimittäin puhuvat puhumasta päästyään. Vaikka Irene Ahon toteutuksessa on pyritty kepeyteen, asiaa on paljon. Mutta se mikä tietopuolelta menee ohi korvien, korvaantunee visuaalisilla elämyksillä.

Anu Puska
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi