Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Teatteriarvio: Kansallisteatteri teki vaalinäytelmän, joka todistaa väkevästi nykyisen hallituksen talouspolitiikan mädännäisyydestä

Kasvottomat lobbarit (Timo Tuominen, Jani Karvinen, Markku Maalismaa) juhlivat, kun hallitus päättää, ettei yritystukia leikata. Kuva: Mitro Härkönen

Kansallisteatteri
Yhdestoista hetki
Kantaesitys suurella näyttämöllä 6.3.

Ajoitus ei nyt vain voi olla sattumaa. Kuukausi ennen eduskuntavaaleja Kansallisteatteri pystyttää päänäyttämölleen poliittisen teatterin, joka pyrkii osoittamaan, kuinka turmiollista talouspolitiikkaa tässä maassa on tehty viimeiset neljä vuotta.

Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän kirjoittama Yhdestoista hetki muistuttaakin enemmän talouspolitiikan luentoa kuin perinteistä suuren näyttämön draamaa. Se on puhdaspiirteistä dokumenttiteatteria: näytelmän jokainen repliikki on poimittu poliitikkojen, virkamiesten ja taloustieteilijöiden sanomisista.

Äärimmäistä autenttisuutta osoittaakseen tekijät marssittavat näyttämölle jopa ranskalaisen talousgurun Thomas Pikettyn, joka pitää näyttelijä Timo Tuomisen suulla pitkän palopuheen – ranskaksi. Pikavauhtia kulkevaa suomenkielistä tekstitystä tavatessa tulee mieleen, että vähempikin olisi kyllä riittänyt.

Vakuuttavaa jälkeä

Yhdestoista hetki alkaa vuoden 2008 suuresta romahduksesta ja tulee tämän vuoden helmikuuhun. Toteutus menee tiukasti asia edellä. Sipilän hallituksen poliitikot saavat toki osansa, mutta kunnon karikatyyrit tehdään vain Timo Soinista (Sari Mällinen) ja Björn Wahlroosista (Vesa Vierikko).

Esityksellä on kiistatta todistusvoimaa: ainakin talousuutisia vain pintatasolla seuraavaa katsojaa viedään kuin pässiä narussa. Plakkarissa pitäisi olla akateeminen loppututkinto kansantaloustieteestä, jotta näyttämöllä vyörytettäviä faktoja, teorioita ja tulkintoja pystyisi kunnolla suhteuttamaan toisiinsa.

Leskinen ja Keski-Vähälä huomauttavat asiantuntijalausuntoihin ja osin nimettömänä pysytteleviin virkamiehiin nojaten, että vaikka olemme kansakuntana rikkaampia kuin koskaan, meillä ei tunnu olevan varaa enää mihinkään.

Koulutuksesta ja hyvinvointipalveluista on leikattu viimeiset viisi vuotta niin ankarasti, että perustuslailliset oikeudet ja ihmisarvo ovat jo uhattuina. Samaan aikaan rahaa on kuitenkin riittänyt esimerkiksi yritystukiin entiseen malliin, eikä isokenkäisten verokikkailua saada millään kuriin.

Wagneriaaninen loppu ampuu yli

Esa Leskisen ohjaus sisältää uskomattoman määrän projisoituja tekstiplansseja ja videotekniikkaa mutta hyvin vähän varsinaista näyttämötoimintaa – lähinnä kasvottomia virkamiehiä näpyttämässä läppäreitään ja kuljeskelemassa edestakaisin ylös ja alas vievällä liukuhihnalla. Välillä puhjetaan kuitenkin laulamaan. Esimerkiksi valtiovarainministeriön aina ennen vaaleja putkahtavia ennusteita (=miljardileikkausvaateita) sävytetään hirtehisesti CCR:n Bad Moon Rising -klassikolla.

Väliajan jälkeen sukelletaan jo todella syviin vesiin, kun esitys alkaa hahmotella nykyisin talousajattelun filosofista perustaa. Ekologisesti turmiollinen jatkuvan kasvun ihanne perustuu Leskisen mukaan lopulta ihmisen pohjattomaan ahneuteen ja öljyyn eikä siis ole kestävällä pohjalla.

Wagneriaanisia maailmanlopun näkymiä hakeva loppu tuntuu kuitenkin jo vähän turhankin maalailevalta.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi