Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Olli Lindholm on kuollut - katso laulajan haastattelu Emma-gaalassa

Kuva: Mirja Hussain

Yö-yhtyeen solistina tunnettu Olli Lindholm on kuollut. Asiasta kerrotaan yhtyeen Facebook-sivulla ja Twitterissä.

Lindholm menehtyi tiistain vastaisena yönä sairaskohtaukseen. Hän oli kuollessaan 54-vuotias.

– Meillä on teille surullisia uutisia, yhtyeen Facebook-päivityksessä kirjoitetaan.

– Yö-yhtyeen perustajajäsen, keulakuva ja laulaja Olli Lindholm on poissa. Olli menehtyi maanantain ja tiistain 11.–12.2. välisenä yönä sairaskohtaukseen.

Yhtyeen mukaan Lindholm oli sen jäsenille sydänystävä, joka oli aina omiensa puolella.

– Hän jätti meille lukuisia muistoja sekä laulut, jotka elävät aina. Omaisille haluamme esittää osanottomme. Toivomme heille voimia surutyöhön.

Olli Lindholm muistetaan Yö-yhtyeen solistina ja perustajajäsenenä. Viime vuosina hän toimi suositun The Voice of Finland -tv-laulukilpailun tuomarina.

Yö-yhtyeen nettisivut kaatuivat uutisen julkistuksen jälkeen.

Yhtyeen Hyvän yön lauluja -kiertueen piti alkaa perjantaina Valkeakoskelta. Orimattilan Luhtikylän Nuorelassa Yön piti esiintyä loppuunmyydyllä keikalla 29. maaliskuuta.

Osa kotimaan suurta laulukirjaa

Lindholm teki pitkän päivätyön Yön pomona, ja taival johti vaikeuksien kautta menestykseen. Bändin tunnetummista kappaleista on tullut osa kotimaan suurta laulukirjaa: hittejä ovat muun muassa Joutsenlaulu, Likaiset legendat ja Rakkaus on lumivalkoinen.

Yhtyeen läpimurtoalbumi oli Varietee vuonna 1983. Alkujaan rockista ponnistanut Yö liitettiin sittemmin myös osaksi iskelmämusiikin laajempaa kontekstia. Lindholm voitti jopa Iskelmä Finlandia -palkinnon vuonna 2008.

Aikoinaan sanaa iskelmä käytettiin lyömäaseena Yötä vastaan.

– Nykyään Cheek on ehdolla palkittavaksi iskelmäkategoriassa. Joten niiden, jotka aikoinaan lällättivät Iskelmä-Ollista, kannattaisi miettiä, mitä iskelmä oikeastaan on? Lindholm sanoi 50-vuotishaastattelussaan STT:lle vuonna 2014.

Porin kaupunki järjestää tiistaina suruliputuksen porilaissyntyiselle Lindholmille.

ESS
online@ess.fi
STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi