Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Konserttiarvio: Norjalainen huippusellisti toi juhlan tunnun mukanaan Sibeliustaloon

Norjalainen Truls Mørk osoitti olevansa maineensa väärti Sinfonia Lahden itsenäisyyspäivän konsertissa. Kuva: Mirja Hussain

Sinfonia Lahti
Dima Slobodeniouk, kapellimestari
Truls Mørk, sello
Sibeliustalo 6.12.

Dima Slobodeniouk oli suunnitellut Sinfonia Lahden tämänvuotiseen itsenäisyyspäivän juhlakonserttiin kauniin ja omintakeisen ohjelmakokonaisuuden, jota sitoivat yhteen kaipauksen ja seestymisen tunnelmat. Einojuhani Rautavaaran toisessa sellokonsertossa purjehditaan kohti rauhallista horisonttia, ja Sibeliuksen yksiosainen seitsemäs sinfonia luo maailmankaikkeudesta harrasta synteesiä.

Hyvänä vastavärinä pitkälinjaiselle laulavuudelle ja tyyneydelle oli Lotta Wennäkosken räväkkä fanfaari Flounce, jonka kantaesitys runsas vuosi sitten BBC:n Proms-festivaalilla nosti suomalaissäveltäjän hetkeksi koko musiikkimaailman valokeilaan.

Kimaltelevan runsas Flounce on orkestraation taidonnäyte, jossa pieneen tilaan on yksityiskohtaisesti pakattu niin huumoria, dramaattisuutta kuin mystiikkaakin.

Läpi kosmisten maisemien

Konsertin nosti uudelle juhlavuuden tasolle solistivieras, norjalainen Truls Mørk, jolle Rautavaaran toinen sellokonsertto, Towards the Horizon (2010) on omistettu. Hän ei ole ainoastaan juuri oikea henkilö esittämään tätä teosta, vaan ylipäätään maailman parhaita sellistejä tällä hetkellä, ellei jopa paras.

Rautavaaran konsertossa solisti matkaa sinnikkäästi läpi kosmisten maisemien kantaen laulunsa lopulta kirkkaalle taivaalle. Rautavaaran myöhäistyylille ominaisessa pakahduttavassa melodialinjassa ja intiimissä pohdiskelussa Mørkin harvinaislaatuisen jalo sointi lepäsi kuin tarjottimella.

Kaikki tuntui kumpuavan kuin itsestään sellistin omasta kropasta.

Saattoi vain äimistellä hänen soittonsa ilmeikkäitä liikahteluja ja sydämellistä laulavuutta. Kaikki tuntui kumpuavan kuin itsestään sellistin omasta kropasta, aivan kuin hän itse olisi laulanut eikä instrumentti. Tulkinnoissa ei ollut mitään itsekorostavaa tai keinotekoista, raskasta tai kireää.

Herkkää, samettista melodiavirtaa sykkivät myös Sibeliuksen kaksi rukouksen kaltaista pikkukappaletta sellolle ja orkesterille, Cantique ja Devotion. Jos Rautavaaran konsertossa orkesterin ja solistin yhteissoitto oli aavistuksen epätasapainossa, nyt sellon hehku upposi pehmeästi orkesterin pilvimassaan.

Rautavaaran sellokonserttoon Sinfonia Lahti loi ylikapellimestarinsa Slobodenioukin johdolla kiihkeän ja värikylläisen taustakankaan.

Jylhää alkuvoimaa

Sibeliuksen seitsemännen sinfonian Slobodeniouk aloitti sen sijaan puhuttelevan kevennetysti, ilmavan hiljaisessa sävyssä, josta jousten saumaton sointivuo kumpusi hellänä voimistuen pikku hiljaa vastustamattoman täyteläiseksi.

Orkesteri keri sinfonian yhtenä lauseena etenevää muotoa auki vaistonvaraisen pakottomasti. Jylhä painokkuus ja elämänjano olivat tasapainossa majesteettisen pyhyyden kanssa.

Vaikka seitsemäs sinfonia on lyhyt, se on rakenteeltaan yksi koko sinfoniakirjallisuuden erityisimpiä, alkuvoimainen mutta harmoninen pienoismaailma, jossa vastakohdat sulautuvat yhteen. Sinfonian eri tekstuurit muistuttavatkin luonnon peruselementtejä: keveästi kaareutuvia pilviä, vellovia aaltoja, kipinöiviä lieskoja ja maaperän lämpöä. Yhä uudelleen ilmestyvä pasuunoiden soolo on kuin vuori, matkan pää, joka häämöttää aina eri kuvakulmasta.

Entä voiko Sibeliuksen Finlandia olla ajankohtainen, kiihkeä kutsu oikeudenmukaisuuteen? Tämänkertaisessa esityksessä todella tuli sellainen olo.

Auli Särkiö-Pitkänen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi