Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Näyttelyarvio: Tuore maali heijastaa aikaansa – Taidemaalariliiton näyttely Lahdessa jää vaivamaan mieltä hyvällä tavalla

Taidemaalariliiton juhlanäyttely on Lahden taidemuseon viimeinen näyttely Vesijärvenkadun tiloissa. Kuva: Sami Lettojärvi

Lahden taidemuseo

Tuoretta maalia Lahdessa

Taidemaalariliiton 90-vuotisjuhlanäyttely

Avoinna 2.12. asti

Ensin herää hämmennys, sitten kiinnostus. Ovatko nämä maalauksia yhteiskunnan nykytilasta? Henkisestä lamaannuksesta, tulevaisuuden pelosta, näköalattomuudesta tai näköalojen tulvasta, tarpeesta piiloutua?

Tuoretta maalia Lahdessa -näyttelyn taiteilijoista moni on maalannut ihmisiä, mutta katsojana minun on vaikea kohdata heitä. Vastassa on usein peitetty tai tyhjä katse. Eeva Peuran hirviötkin näyttävät lähinnä naamioiden taakse piiloutuneilta. Vetäytyneisyys tarttuu.

Hilkka Marjatta Uusikylän teoksissa vanhukset ovat kokoontuneet yhteen, mutta tunnelma on hiljainen. Hiipuvaa tahtia korostavat kalpeat värit ja lehdettömät puut. Teosten nimet, kuten Sanattomat, kuvaavat osuvasti vaiennutta joukkoa.

Näyttelyssä on muutenkin seisahtunut tunnelma. Jos teoksissa on suunta, se on pikemmin sisään kuin ulos tai sivuille.

Aina on tietenkin poikkeuksia. Sami Korkiakosken kookkaat maalaukset ryöppyävät tekstinkaltaista viivaa. Surkuhupaisaa on kuitenkin se, ettei viivaa pysty lukemaan muutamaa kirjainta lukuun ottamatta. Nämä ekspressiiviset purkaukset jäävät siis yhtä sanattomiksi kuin Uusikylän vanhukset.

Juha Sääsken teoksissa ihmiset tuijottavat ruutua, jonka sisältö tai ympäristö on väkivallan virittämä. Kuva: Sami Lettojärvi

Maalaustaiteen perinnettä jatkavaa suorakaiteen muotoa ei ole juurikaan rikottu. Tuija Markonsalon veistosmaiset teokset työntyvät kyllä seiniltä tilaan, mutta niitäkin hillitsee taustalla tuo säntillinen muoto. Jopa Timo Tähkäsen installaatio sisältää ruutuun rajattuja osia.

Näyttelyn pysähtyneisyys ei ole kuitenkaan seurausta pelkästään vakautta lisäävistä suorakaiteista, teosten enimmäkseen suuresta koosta tai ripustuksen väljyydestä. Myös sisäinen muotokieli ja aiheisto viestivät joko seesteisyydestä tai lamaannuksesta.

Markku Laakson maalauksessa jäykät kaksostytöt ovat kloonautuneet postikorttimaisemaan kuin päälle liimatut paperinuket. Heli Huotalan maisemissa kuolleet puut ja oudosti sävyttynyt taivas enteilevät rappiota, ellei täydellistä tuhoa. Juha Sääsken teoksissa ihmiset tuijottavat ruutua, jonka sisältö tai ympäristö on väkivallan virittämä. Näyttää siltä, että pinnan alla kytee.

Rose-Mari Torpo on käyttänyt teoksissaan läpikuultavia harsoja. Kuva: Sami Lettojärvi

Ei siis pidä ymmärtää väärin. Näyttely on kiehtova, jännitteinen, arvoituksellinen. Se jää hyvällä tavalla vaivaamaan.

Ja löytyyhän niitä värejäkin, vaikka melko maltillisella valikoimalla. Rose-Mari Torpon teokset koostuvat päällekkäisistä muoviharsoista, joiden kuultavuus ja kiilto tekevät materiaalista heleiden silkkikankaiden kaltaista. Simo Manteren maalaukset ovat niin suurikokoisia, että väreihin voi uppoutua.

Ensi vuoden puolella näyttelylle seuraa jatkoa Lappeenrannan taidemuseossa, jonne tulee uusi kattaus tuoretta maalia. Uteliaana menen katsomaan, nousevatko tuolloin esiin täysin toisenlaiset teemat.

Outi Finni
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi