Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Levyarvio: Rap-sukupolven poikabändi Gasellit vie 1990-luvun riisimuroaikaan

Gasellien kaltaiselle bändille olennaista on samaistuttavuus. Gasellit räppää etenkin suurkaupungin nuorisolle. Kuva: Tero Ahonen

Gasellit

Jano

Johanna Kustannus

2/5 tähteä

Terve 90-luku!

“No terve.”

Mitkäs fiilikset?

“Älkää koko ajan tulko kysymään, koittakaa välillä pysyä omassa ajassanne.”

Mutta ei se ole yhtä kivaa.

Viime viikolla Yle alkoi esittää uutta nuoriso-ohjelmaa Fomo Live. Ohjelma on eräänlainen uudelleentulkinta 1990-luvun ikonisesta Jyrkistä. Onhan tätä yritetty aiemminkin.

Kuvataan vapaalla kädellä, ja liikaa piristeitä nauttinut juontaja pyörii Helsingin keskustassa sijaitsevassa rennossa studiossa yleisön kanssa. Bändi esiintyy. Kaikilla on hauskaa.

Jyrki marssitti studioonsa 1990-luvulle leimallisia poika- ja tyttöbändejä. Siksi ei ole mikään ihme, että ensimmäisessä Fomo Livessä esiintyi vastikään uuden albumin julkaissut Gasellit. Yhtyeestä puhutaan modernina, rap-sukupolven poikabändinä. Hätä-Miikka, Päkä, Thube Hefner ja Musajusa (miksi räppäreillä onkin niin hassut artistinimet) muodostavat oikein karismaattisen poppoon, jolle ei ole tällä hetkellä suoraa haastajaa. Yhtye on kuin jo kuopattu Ruger Hauer, mutta enemmän jääkiekkoyleisölle.

Tällaiselle bändille olennaista on samaistuttavuus. Gasellit räppää etenkin suurkaupungin nuorisolle: “Kämppä on pieni / mut vuokra on suuri.”

Kalliossa huokaistaan syvään: niin totta!

Mutta vielä tärkeämpiä ovat ihmissuhteista kertovat kappaleet, joihin sekoitetaan 1990-lukua ja modernia nuorisoslangia: “Sun murot sanoo riks raks poks kun mä kusen niihin / kaikkiin sun unelmiisi.”

Riks raks poks on hyvin sympaattinen popkappale, jonka koukku nojaa 1990-luvun sukupolvikokemukseen eli paukkuviin riisimuroihin. Siitä saadaan tarttuva ja helposti omaksuttava kehys hyvin tavanomaiselle parisuhdekappaleelle.

Harmi, ettei levyllä ole muita yhtä hauskoja kappaleita. Eniten hittipotentiaalia on JVG:n tähdittämässä Mitä mä Malagas? -kappaleessa, joka on kuin tehty äijäkomedian avainbiisiksi. Ehkä juuri siksi siinä ei ole mitään hauskaa. Kappale on kuitenkin kerännyt jo kiitettävästi striimejä.

T-paitaan sopivaa slogania mukaileva Nuku, syö, tottele, toista kritisoi kuluttavaa elämäntapaa ja normatiivisia diskursseja. Gasellien viesti on: et ole arkesi kanssa yksin.

Anna Puun tähdittämä Lumi tähtää suoraan radioon ja crossover-yleisöön. Se on 1990-luvun ydintä: banaalia lyriikkaa, kun pimeyden tullessa ero koittaa ja parista jää vain askeleita ensilumeen.

Gasellit ei vielä tällä levyllä kasva nykyistä kokoaan suuremmaksi, eli sinne JVG-luokkaan. Yritystä ja potentiaalia on kuitenkin paljon.

Lue myös: Antti Tuisku, Cheek ja nyt Jenni Vartiainen! Lahtelaistanssijoilla riittää kysyntää
Arttu Seppänen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi