Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Coldplay-yhtyeestä kertova elokuva tulee elokuvateattereihin keskiviikkona – ja vain silloin

Coldplayn ura alkoi 1990-luvun lopulla Lontoossa. Nelikko on pysynyt samana: yhtyeeseen kuuluvat kitaristi Jon Buckland, basisti Guy Berryman, laulaja-pianisti Chris Martin ja rumpali Will Champion.

Brittiläisestä Coldplay-yhtyeestä on kuvattu dokumenttielokuva, joka esitetään yleisölle yhtenä päivänä maailmanlaajuisesti. A Head Full of Dreams -musiikkidokumentti juhlistaa Chris Martinin luotsaaman Coldplayn 20-vuotista uraa.

Dokumentti nähdään elokuvateattereissa 14. marraskuuta. Lahdessa elokuvan esittää Finnkinon Kuvapalatsi.

Dokumentti kertoo bändin matkan vaatimattomista lähtökohdista supersuosioon, ja bändin jäsenten välisistä veljellisistä suhteista.

Ohjaajana on Mat Whitecross, joka on tavannut yhtyeen jäsenet jo opiskeluaikoina ja on päässyt seuraaman bändiä lähietäisyydeltä niistä ajoista asti.

Coldplayn ura on ollut menestyksekäs. Albumeja on myyty maailmanlaajuisesti yli 75 miljoonaa kappaletta. Yhtyeen suuria hittejä ovat muun muassa Yellow, Speed of Sound, Fix You, Viva la Vida.

Millamari Uotila
millamari.uotila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi