Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Hittisarja Breaking Bad on saamassa elokuvaversion

Breaking Bad -tähdet Aaron Paul, Anna Gunn ja Bryan Cranston esittelivät Emmy-patsaitaan vuonna 2014. Lehtikuva / AFP

Yhtenä kaikkien aikojen arvostetuimmasta tv-sarjasta Breaking Badista on tekeillä elokuva. Sarjan päätähti Bryan Cranston vahvisti keskiviikkona, että elokuva on tulossa, mutta ei kertonut, onko hän itse mukana siinä.

Vuosina 2008–2013 esitetty Breaking Bad voitti 16 Emmy-palkintoa ja kaksi Golden Globea ja sai paljon suitsutusta kriitikoilta. Sarjan päähenkilö on Cranstonin näyttelemä keski-ikäinen kemianopettaja Walter White, joka saa kuulla sairastavansa parantumatonta syöpää ja alkaa valmistaa huumeita turvatakseen perheensä elatuksen.

– Breaking Badista näyttäisi olevan elokuvaversio, mutta en suoraan sanottuna ole edes lukenut käsikirjoitusta. Emme siis edes tiedä, näemmekö Walter Whitea tässä elokuvassa, Cranston kertoi The Dan Patrick Show -radio-ohjelmassa.

Cranston kertoi olevansa ehdottomasti kiinnostunut näyttelemään Whitea uudelleen, jos sarjan luoja Vince Gilligan pyytää häntä mukaan.

– Hän on nero. Olen innostunut siitä, koska se on Breaking Bad. Se oli ammatillisen urani hienointa aikaa. En malta odottaa niiden ihmisten näkemistä, vaikka vain kävisin vierailulla kuvauksissa, Cranston kertoi.

Elokuva kuvataan sarjan tapaan New Mexicossa ja se julkaistaan tiettävästi ensi vuonna.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi