Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Galleria Kipinän näyttelyt kuljettavat katsojaa unen ja valveen välisellä ei-kenenkään-maalla

Uusi neljän näyttelyn kokonaisuus esittelee aggressiivisia pelimaalauksia, arkisia valokuvia, abstraktin käsityksen pyhästä ja mystisen kokemuksen kuoleman rajalta.

Hannu Leimun pelimaailmaan sijoittuvissa öljyvärimaalauksissa esiintyy taiteilijan oma perhe. Kuvassa Against the wall -teos vuodelta 2013. Kuva: Hannu Leimu

Vuosia meni niin, että Hannu Leimu ei pelannut lainkaan. Kun hän sitten antoi Doom-pelille pikkusormen, se vei koko käden.

– Pelasin tuntikausia päivittäin ehkä kolmen vuoden ajan. Näin pelaamisesta uniakin, Leimu kertoo.

Doom on 1990-luvun räiskintäpeli, jossa pelaaja etenee helvettiä muistuttavassa maailmassa ja ampuu kaikkea eteen tulevaa. Leimu hurahti peliin vasta kolmikymppisenä.

Tämän vuosikymmenen alussa Leimu keksi alkaa käsitellä pelimaailmaa maalauksissaan. Nyt hän ei ole enää koukussa peliin vaan pelimaailman maalaamiseen.

– En osaa enää oikein muuta maalatakaan. Tuntuu, että se pelaamisen intensiteetti on siirtynyt maalaamiseen, galleria Kipinässä esittäytyvä Leimu miettii.

Leimun öljyvärimaalauksissa tuhon ja kuoleman kuvaston keskellä seikkailee hänen oma perheensä. Leimu sanoo käsittelevänsä näin ihmisen haavoittuvuutta ja tarvetta puolustaa läheisiään.

Vaikka monet tietokonepelit ovat nykyisin yhteisöllisiä, Leimu sanoo olevansa hieman huolissaan siitä, mitä pelaaminen tekee ihmisen empatiakyvylle.

– Omatkin lapseni pelaavat, mutta eivät aamusta iltaan. Pelaamisen vastapainoksi he käyvät soittotunneilla, neljän lapsen isä huomauttaa.

Iitta Pietin installaatiossa seurataan mystistä kettua kohti toista todellisuutta. Kuva: Iitta Pieti

Isän henki otti ketun muodon

Kuvitellun ja todellisen maailman rajalla liikutaan myös Iitta Pietin Post-installaatiossa, joka on valloittanut Kipinän peräkammarin kokonaisuudessaan.

Pimennettyyn huoneeseen astuessa ei näy ensin kuin puoliläpinäkyvä valkoinen verho. Hiljalleen sen takaa alkaa hahmottua eläimen hahmo: kettuhan se siinä.

Post palauttaa Pietin mystiseen kokemukseen parin vuoden taakse.

– Isäni oli kuolemaisillaan, ja lähdin ajamaan ollakseni hänen luonaan. Pari kilometriä ennen määränpäätä sumuisella pellolla auton edestä juoksi kettu. Tuli hyvin voimakas tunne, että myöhästyin, että isäni oli jo ehtinyt kuolla, Pieti muistelee.

Isä eli vielä jonkin aikaa, mutta kokemus ei jättänyt Pietiä rauhaan. Mutta entä jos katsoja ei tunne taustatarinaa?

– Luulisin, että tästä välittyy silti se melankolian kokemus, Pieti sanoo.

Leena Halonen: Ihmeteltyäni, 2018. Kuva: Leena Halonen

Pyhä vaatii pysähtymistä

Matkan pyhän ja arjen rajamailla jatkuu viereisessä huoneessa, jossa Leena Halonen käsittelee teemaa abstraktien maalaustensa kautta.

Halosen työt vaativat pysähtymistä, sillä läsnä on vain orgaanisia muotoja ja värejä, jotka eivät pikaisella vilkaisulla merkitse mitään. Se on toisaalta tarkoituskin, sillä pyhän tunne syntyy vasta pysähtymisestä.

– Taiteessa pyhä syntyy, kun teos on valmis, Halonen sanoo.

Halosen mukaan yhteiskunnassa on yhä vähemmän tilaa näille pysähtymisille, mikä näkyy yleisenä levottomuutena. Pitkän linjan taidemaalari pakenee tohinaa ulkomaisiin residensseihin.

– Siellä asiat näkee ihan eri valossa. Osa näistä töistä on syntynyt esimerkiksi Italian Grassinassa ja osa Kanadassa, jossa tyttäreni asuu, Halonen kertoo.

Antti Sepposen valokuvissa suomalaisella onnella on usein rosoiset reunat. Kuva: Antti Sepponen

"Olemmeko kaikki unessa?"

Kipinän neljännessä näyttelyssä esittäytyvät Lahden Valokuvataide -yhdistyksen uudet tulokkaat Jonne Heinonen ja Antti Sepponen.

Sepponen on tehnyt itselleen nimeä rouheiden Lahti-kuvien miehenä, Heinonen taas teki hiljattain paluumuuton vanhaan kotikaupunkiinsa Lahteen.

Joskus nukuin -yhteisnäyttelyssään parivaljakko on pyrkinyt irti tekijyyden kahleista, sillä kuvat ja kuvauskohteet ovat nimeämättömiä. Kuvista välittyvä tunnelma on arkisen harmaa, vaikka välillä ollaan häissäkin.

– Toivottavasti katsojalle heräisi tunteita laidasta laitaan. Että tällaistako elämä nyt on, vai olemmeko me kaikki unessa, Sepponen luonnehtii.

Arkinen elämä ottaa monia muotoja Jonne Heinosen mustavalkoisissa kuvissa. Kuva: JONNE HEINONEN

Näyttelyt esillä 25.11. asti.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi