Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Kirja-arvio: Henriikka Tavin esikoisromaani on eloisa tragikomedia naisen elämästä

Runoilijana tunnettu Henriikka Tavi vakuuttaa myös prosaistina. Kuva: Heini Lehväslaiho

Henriikka Tavi

Tellervo

Teos 2018, 229 s.

Runoilijana tunnettu ja tunnustettu Henriikka Tavi (s. 1978) on julkaissut ensimmäisen romaaninsa. Tellervo on ilottelevasti mutta paikoin hirtehisestikin kirjoitettu, risteilevien ihmissuhteiden ja naiseuden painolastien merkillisyyksillä leikittelevä romaani.

Tellervo opiskelee kolmatta tutkintoaan ja haikailee miestä elämäänsä – tai edes seksipartneriksi. ”Kaikki olivat juhlissa tai jossain missä hänenkin olisi pitänyt olla tapaamassa elämänsä rakkautta.”

Ulkopuolisuuden tunne on syntynyt jo varhain ja lisääntynyt kasvuiän kelpaamis- tai kelpaamattomuusleikeissä. Mikä tekee tytöstä viehättävän ja mikä luotaantyöntävän?

Tellervo ja hänen ystäväkseen nimittämä mutta enemmänkin Tellervon talutusnuorassa rimpuileva Henni ottavat oppia miessuhdeasiantuntija Rori Rayelta, joka on kuin onkin autenttinen henkilö ja löytyy jopa YouTubesta.

Tavi irrottelee

Läheisyyttä ja rakkautta etsitään kaikin keinoin, mutta koskaan se ei saa tyydyttävää muotoa.

”Suurin osa ihmisistä ei kykene läheisyyteen. Suurin osa ihmisistä kykenee. Moni kohtaa jonkun, joka vain päättää ottaa hänestä kiinni. Moni tulee tällä tavalla valituksi. Kukaan ei koskaan valinnut Tellervoa. Kukaan ei kutsunut häntä turvaan.”

Tavi irrottelee kertojan roolilla. Kaikkitietävä kertoja liukuu salamannopeasti minämuotoiseksi, ja myös henkilöhahmojen mielenliikkeet on kuvattu luistavasti. Lakoninen huumori on välillä naivistista tyttöhuumoria Anni Sinnemäen laulutekstien tapaan: ”Barcelona oli kaupunki Pohjois-Espanjassa. Kaupungissa asui ihmisiä.”

Vauhdikkaasti ja eloisasti kirjoitettu Tellervo lupaa paljon myös prosaisti-Tavin suhteen.

Eija Komu
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi