Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Toisten huulilla trumpetti soi paremmin - 13-vuotias Kalle Viljakka loistaa Sinfonia Lahden solistina 100-vuotiaan konservatorion juhlakonsertissa

Sinfonia Lahti kumartaa torstain juhlakonsertilla kaupungin satavuotiasta konservatoriota – ja omaa historiaansa.

Erkki Lasonpalo ja 13-vuotias Kalle Viljakka kävivät keskiviikon orkesteriharjoituksen jälkeen läpi Viljakan sooloteoksen yksityiskohtia. Kuva: Mirja Hussain

Trumpetti on sellainen soitin, että toisille se istuu heti ja toisille ei sitten millään. Kun Kalle Viljakka pärisytteli Lahden konservatoriossa ensimmäisen kerran kahdeksanvuotiaana, opettaja Kari Karjalainen näki heti, että Kalle kuuluu ensin mainittuun ryhmään.

Viljakan puolesta puhui Karjalaisen mukaan myös se, että hän oli alusta asti hyvä ottamaan oppia vastaan.

– Kalle tekee niin kuin sanotaan, mikä ei ole aivan itsestään selvää. Lisäksi hänen vanhempansa ovat olleet aina sataprosenttisesti tukemassa harrastusta, Karjalainen tietää.

Karjalaisella ja Viljakalla on yhteistä taivalta takanaan nyt kuutisen vuotta. Torstaina on eräänlaisen juhlahetken aika, kun 13-vuotias Viljakka soittaa Sinfonia Lahden solistina Henry Purcellin sarjan es-duuri. Karjalainen on sovittanut kappaleen nuorelle soittajalle sopivaksi.

Viljakka ei ainakaan myönnä keikkaa jännittävänsä. Hän soitti saman kappaleen Sinfonia Lahden kanssa jo viime keväänä nuorten solistien konsertissa, joten Sibeliustalon suuressa salissa soittaminen on tuttu juttu.

– Olen esiintynyt muutenkin aika paljon esimerkiksi seurakunnan kahvikonserteissa ja konservatorion orkesterin kanssa, Viljakka mainitsee.

Kapellimestari Erkki Lasonpalo kuuluu Lahden konservatorion kasvatteihin. 15-vuotiaana hän tahkosi konsiksella kahdeksan tunnin päiviä. Kuva: Mirja Hussain

Ilman konservatoriota ei olisi mitään

Sinfonia Lahden torstaikonsertin koko ohjelma on rakennettu 100-vuotisjuhliaan viettävää Lahden konservatoriota silmällä pitäen.

Viipurista Lahteen muuttaneen opinahjon ja Lahden kaupunginorkesterin historiat kietoutuvat erottamattomasti toisiinsa. Kunnallista orkesteria olisi Lahdessa tuskin olemassakaan ilman Felix Krohnia, joka johti 1940-luvun lopulla molempia taidelaitoksia. Konservatorio on tietysti ruokkinut orkesteria myöhemminkin kasvattamalla kaupunkiin paitsi lahjakkaita muusikoita myös klassiselle musiikille persoa yleisöä.

Konservatorio oli mulle kuin toinen koti. Kapellimestari Erkki Lasonpalo

Torstain juhlakonsertin avaa konservatorion teorianopettajan Inkeri Jaakkolan säveltämä Concis 100 -fanfaari. Illan pääteoksena kuullaan Sibeliuksen viides sinfonia, jossa kaupunginorkesterin soittajistoa vahvistaa kymmenkunta lahjakasta jousisoittajaa konservatoriolta.

Purcellin ohella illan toisena solistiteoksena on Aram Hatsaturjanin viulukonsertto, jonka tulkitsee orkesterin konserttimestari Maaria Leino. Myös illan kapellimestari Erkki Lasonpalo on Lahden konservatorion kasvatteja.

Lasonpalon (s. 1986) ura on ollut viime vuosina nosteessa. Hän toimii nykyisin esimerkiksi Kemin kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana ja Mikkelin kaupunginorkesterin taiteellisena partnerina. Viime talvena hänet kutsuttiin muutaman päivän varoitusajalla johtamaan Tampere Filharmoniaa. Tulossa on debyytti Suomen Kansallisbaletissa ja RSO:n kanssa.

– Sen jälkeen kaikki merkittävimmät suomalaisorkesterit alkavatkin olla käytynä, Lasonpalo laskee.

15-vuotiaana tuli humahdus

Kun Lasonpalo oli Viljakan ikäinen, elettiin vuotta 1999. Viulun soittaminen ei tahtonut tulevaa kapellimestaria oikein innostaa.

– Olin 13-vuotiaana kiinnostunut ihan muista jutuista. Kaksi vuotta myöhemmin innostuin kuitenkin tosissani. Olin yleensä puoli kahdeksalta aamulla jo konservatorion hississä matkalla ylöspäin. Konservatorio oli mulle kuin toinen koti, Lasonpalo muistelee.

Innostus pursui ennen pitkää yli äyräidensä. Lasonpalo muistelee, että viulua tuli usein soitettua usein kahdeksan tuntia päivässä. Opinnot iltalukiossa alkoivat mennä penkin alle.

– Rasitin itseäni aivan liikaa. Hakkasin päätäni seinään valtavien harjoitusmäärien kanssa vielä Sibelius-Akatemiassakin, kunnes tajusin keskittyä harjoittelun laatuun. Vasta sen jälkeen aloin edistyä, Lasonpalo muistelee.

Jos Lasonpalo saisi nyt antaa vinkkejä nuoremmilleen, hän kehottaisi pitämään huolta myös kouluopinnoista.

– Jokainen on tietysti itse se paras opettajansa, mutta tiellä ammattimuusikoksi voi mennä niin moni asia pieleen, että koulua ei kannata unohtaa, Lasonpalo opastaa.

Ura ammattilaisena kiinnostaa

Kalle Viljakalla tuntuisi olevan tässä mielessä hyvin pullat uunissa. Lahden yhteiskoulussa opiskeleva nuori trumpetisti harrastaa myös jalkapalloa, joten soittaminen ei täytä koko elämää – ainakaan vielä.

– Treenaan trumpettia ehkä tunnin päivässä, ja olen kyllä panostanut koulunkäyntiinkin, Viljakka vakuuttaa.

Kiinnostaako ammattilaisura trumpetistina?

– Kyllä se kieltämättä kiinnostaa. Unelmana olisi päästä johonkin amerikkalaiseen tai keskieurooppalaiseen orkesteriin soittamaan. Mutta se vaatii tietysti tosi paljon treeniä.

Lahden konservatorio 100 vuotta -konsertti Sibeliustalossa 1.11. klo 19.

Mestarien hautomo

Hekin opiskelivat Lahden konservatoriossa

Kalle Kuusava kapellimestari

Lilli Paasikivi Kansallisoopperan taiteellinen johtaja

Mika Pohjonen Tenori, Kansallisoopperan solisti

Santtu-Matias Rouvali Tampere Filharmonian ylikapellimestari

Jukka-Pekka Saraste Kölnin WDR-orkesterin johtaja

Laura Voutilainen Laulaja, viihdetaiteilija

Elina Vähälä Sooloviulisti

Satu Vänskä Sooloviulisti

Sauli Zinovjev Säveltäjä

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi