Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Räppäriveljesten uudella singlellä yhdistyy paljon lahtelaista osaamista

Janne ja Jussi Jokela muodostavat Ideaali & Jay Who? -rapduon. Kuva: Mirja Hussain

Lahtelaiset räppäriveljekset Ideaali ja Jay Who? ovat julkaisseet uuden singlen. Biisissä yhdistyy paljon lahtelaista osaamista, sillä veljesten lisäksi mukana on lahtelaisräppäri Brädi. Single on nauhoitettu niin ikään lahtelaisen huipputuottajan MGI:n studiossa.

Veljesten Laskuvarjo-niminen single julkaistiin alkuviikosta. Laulusta on lisäksi tehty musiikkivideo, jonka kerrotaan julkaistavan ensi viikolla.

Tiedotteessa Laskuvarjo-kappaletta kuvaillaan hyvän fiiliksen nostattajaksi, jonka tarkoituksena on valaa toivoa ja uskoa parisuhteisiin, joissa on sekä ylä- että alamäkiä.

– Uskoa siihen, että oikean ihmisen kanssa mikään pudotus ei ole liian suuri eikä yksikään este ole liian korkea ylitettäväksi, räppärit kertovat.

Kappaleen on tuottanut Kalle Mäkipelto ja kertosäkeistöä on ollut mukana tekemässä Ollie. Singlen julkaisee Suomen Musiikki.

Ideaali ja Jay Who? aikovat julkaista myös albumin ensi vuonna. Kaksikko on aiemmin julkaissut kaksi albumia.

Ideaalia, Jay Who?:ta ja Brädiä yhdistää uuden singlen ja lahtelaisuuden lisäksi myös se, että he vaikuttavat useiden muiden lahtelaisräppäreiden kanssa Lahti United -kokoonpanossa.

Anne Honkanen
anne.honkanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi