Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Sirkusarvio: Riitänkö minä? kysyy Milla Järvisen ja Sonja Pällin Filter

Sonja Pällin ja Milla Järvisen Filter-esityksessä yhdistyvät tanssin ja sirkuksen keinot. Kuva: Teemu Heljo

Milla Järvinen, Sonja Pälli

Filter

Vieressä oleva kaveri ottaa päähän, mutta ilmankaan ei voi olla. Lähellä kulkevan ystävän kanssa on sittenkin turvallista kasvaa ja kypsyä, maailmassa ja taiteilijana.

Ystävyydestä ja aikuistumisesta on kyse Milla Järvisen ja Sonja Pällin esityksessä Filter. Riitänkö tällaisena? Se on omanarvon kysymys monelle, ja yksilöllisen taiteilijan identiteetin löytäminen on usein erityisen vaikeaa.

Kysymys ei ratkea yhdessä teoksessa, mutta tämä on hyvä alku. Pari testaa uskallusta ja rajojaan näyttämöllä. Yrittämistä on välillä tarpeettomankin paljon, esiintyjät olisivat kiinnostavia hiukan vähemmälläkin.

Sirkustaiteilija Milla Järvinen turhautuu välineeseensä, ilma-akrobaatin vanteeseen. Elo kun ei aina ole romanttista kuunsirpillä istumista. Varsinkin harmittamaan jää, kun ystävä, tanssija Sonja Pälli vie ilmassa keikkuvan välineen ja tuntuu vieläpä nauttivan siitä. Pienimuotoinen tyttöjen sota on käynnissä. Kumpi saa paikan auringossa?

Toisessa kohtauksessa he pohtivat oman kehon riittävyyttä. Välillä juostaan hakemaan jääpussia, mutta tarkempaan syyniin pääsevät silti vain ulkonäölliset seikat. Taskulampun valossa kehonosat näyttävät puhtailta ja viattomilta.

Yhteinen liike löytyy

Näyttämöllä seistään paljon paikallaan, syystä tai toisesta. Kaatuilu tuntuu kuuluvan asiaan, jonkinlaisen heikkouden ilmentymänä tai sielun lentona.

Yhteinen tilassa liikkuva tanssi löytyy lopulta. Liikemateriaali sisältää varioituja balettiasentoja, joihin ylävartalon heilahdukset tuovat modernia otetta. Toisto on tanssiopin äiti, joten liikesarja tulee tutuksi. Liikkeen pyörittää takaisin esityksen tarkastelun kohteeseen omaan napaan tarkentuva spiraali.

Kiinnostava on Eliel Tammiharjun renessanssihahmo, joka piipahtaa näyttämöllä pariin otteeseen. Ujonoloinen, hiukan vinksahtanut maailmantarkkailu vetää puoleensa. Kädessään Tammiharju kantaa piuhaa, kuin etsien virtaa elämäänsä.

Tammiharju on käsiohjelmassa nimetty ääniassemblaattoriksi. Se tarkoittanee ainakin katsomon takaa aika ajoin kuuluvien kaatuilevien kattiloiden kolinoita. Välillä salin täyttää rytmikäs pörinä, joka keskustelee näyttämöllä esiintyvien taiteilijoiden kanssa.

Hauska kohtaus on imaginäärisen pallon heitto sivuverhoihin synkassa tempoaan vaihtelevan tietokonesirinän kanssa. Teoksen teemaa miiminen kohtaus ei kuljeta oikein mihinkään suuntaan, mutta kaverusten iloista leikkiä se kyllä kuvaa.

Rytmitys ontuu

Lyhyessä esityksessä on paljon kiinnostavia aihioita, joita voisi kehittää edelleen. Rytmityksessä ja dramaturgiassa olisi hiomisen varaa. Toivottavasti mahdollisuudet jatkuvat, ja nuoret tekijät saavat kehittyä esiintyvinä taiteilijoina.

Sara Nyberg
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi