Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Ooppera-arvio: Hoffmannin matka vangitsee Kansallisoopperassa

Dresdenistä lainattu tuotanto on virkistävä lisä talon tarjontaan.

Dominik Sutowicz ja Jenny Carlstedt olivat ensi-illassa Hoffmann ja Muusa. Kuva: Heikki Tuuli

Kansallisooppera

Hoffmannin kertomukset

Jacques Offenbach, musiikki

Patrick Fournillier, kapellimestari

Johannes Erath, ohjaaja

Ensi-ilta päänäyttämöllä 19.10.

Hoffmannin kertomukset on operettisäveltäjänä tunnetun Jacques Offenbachin ainut vakava ooppera. Vaikka se on operettien lailla täynnä tarttuvia melodioita, viinin ylistystä ja ja mielikuvituksekkaita hahmoja, sen pohjavire ja loppupäätelmä on pessimistinen.

Oopperassa runoilija Hoffmann kertoo kapakassa kolme epäonnista rakkaustarinaansa. Kolme vastakohtaista naishahmoa kuvaavat samalla runoilijan omaa kehitystä: alussa hän ihastuu naiivisti mekaaniseen nukkeen Olympiaan ja sitten syvemmin sairaaseen laulajatyttöön Antoniaan, kunnes lopussa hän vajoaa narsismiin ja haluaa kurtisaani Giuliettalta vain tyydytystä halulleen.

Tarinassa kulkevat koko ajan mukana runoilijaa tukeva muusa ja jokaisen vastoinkäymisen takapiruna oleva demonihahmo, jotka ilmentävät vastakohtaisia suhtautumisia taiteeseen: sitä rakastavaa ja toisaalta kyynisesti hyväksikäyttävää.

Loppu on alistunut: vanha runoilija huomaa liian myöhään, että ihastusten piirteet yhdistyvät laulajatar Stellassa, jota hän jo on ollut odottamassa mutta ei huomaa tätä. Stella häviää demonihahmon kanssa, ja Hoffmann jää pelin menettäneenä kapakkaansa.

Hyvin saksalaistyylinen

Suomen Kansallisooppera on lainannut teoksesta Dresdenin Semper-oopperan tuotannon ja esittää sitä kahdeksan kertaa. Se on virkistävä lisä talon tarjontaan.

Johannes Erathin ohjaus on hyvin saksalaistyylinen. Se tarjoaa monitasoisen, paikoin psykoanalyyttisesti valottavan matkan runoilijan pään sisään.

Alussa se on hieman sekava mutta tiivistyy loppua kohden. Teatterin magiaa ja visuaalista runsautta riittää.

Heike Scheelen suunnittelema lavastus peilaa katsojan eteen Kansallisoopperan auditorion, eli yleisö sulautuu osaksi esitystä. Näyttämökuva vilisee optisia peilailuja, harhoja ja perspektiivivaihdoksia, ja projektioita. Myös aitioiden päädyt otetaan toimintaan mukaan, ja paikoin kuoro laulaa myös orkesterimontusta.

Muusa uhrautuu

Ohjaaja kehittelee kolmesta naisesta samanlaisen valkoiseen hää- tai balettipukuun pukeutuneen ideaaliolennon. Olympiasta tulee balettitanssija, Antoniasta säihkyvä diiva ja Giuliettasta Las Vegasin baarityttö.

Lopussa flyygeli saakin toimittaa ruumisarkun virkaa, ja Hoffmann kirjoittaa hieroglyfinsä muusan paljaaseen selkään. Muusa onkin tässä se, joka joutuu uhrautumaan.

Dominik Sutowicz tulkitsee Hoffmannin unelmia hienoin ohentein, ja toisaalla hän ilmaisee roisisti ryvettyvää taiteilijaparkaa. Jenny Carlstedt on empaattisesti läsnä muusana. Rocío Pérez on normaalia elävämpi Olympia-nukke, ei niin mekaaninen kuin usein näkee. Helena Juntunen on koskettava Antonia ja Measha Brueggergosman glamouria henkivä Giulietta.

Franco Pomponi saa mustanpuhuvuutta neljään Mefisto-hahmoonsa, ja Dan Karlström muuntautuu taidokkaasti niinikään neljään palvelijarooliin. Kapellimestari Patrick Fournillier sai musiikkiin oikeaa keveyden ja romantiikan yhdistelmää.

Lue myös: Balettiarvio: Kansallisbaletti avasi kauden Carolyn Carlsonin runollisella ja tyylikkäällä Pneumalla
Harri Kuusisaari
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi