Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Kirja-arvio: Katja Ketun uusi romaani on turhankin monitasoinen kuvaus intiaanikulttuureista

Katja Ketun romaani suomalaisten ja intiaanien jälkeläisistä lepää vankan tietoaineiston varassa. Kuva: Ofer Amir

Katja Kettu
Rose on poissa
WSOY 2018. 284 s.

USA:ssa ja Kanadan alueella asuvista suomalaissukuisista intiaaneista kertova tietokirja Fintiaanien mailla julkaistiin kaksi vuotta sitten. Meeri Koutaniemen kuvista sekä toimittaja Maria Seppälän ja kirjailija Katja Ketun koostamista haastatteluteksteistä, historiakatsauksista ja myyttisistä kertomuksista koottu opus teki suomensukuisista intiaaneista näkyviä myös Suomessa.

Kertomus fintiaaneista jatkuu Katja Ketun uudessa romaanissa Rose on poissa. Reservaattielämän raadollisuus konkretisoituu pala palalta todeksi, kun puoliksi suomalainen ja puoliksi intiaani Lempi palaa pakon sanelemana vanhoille synnyinmailleen ja selvittää vuosikymmeniä sitten kadonneen äitinsä Rosen mysteerin.

Romaani piirtää kuvaa intiaanien sorrosta ja naisten alistetusta asemasta sekä kahden kansallisen identiteetin väliin jääneestä, vähitellen totuuden ehjäämästä yksilöstä. Aiheet ja teemat ovat tärkeitä ja esille nostamisen arvoisia, mutta niiden kaunokirjallinen käsittely on horjuvaa.

Tasot sekaisit

Romaani rakentuu kahden aikatason varaan, Lempin nykyhetkeen ja hänen äitinsä vuosikymmeniä sitten kirjoittamiin kirjemäisiin kuvauksiin. Käytännössä kertomus liikkuu useilla aikatasoilla ja sekoittelee kuvauksessaan unen, todellisuuden, luonnon, muistojen, tunteiden ja tarinoiden tasoja.

Romaanin kieli mukailee metaforisuudessaan ja kenties sanajärjestyksessäänkin intiaanikulttuurien tarinoiden kertomistapaa. Mukana on myös liuta murresanoja ja suomen kielelle epätyypillistä rytmittelyä.

Dekkarimaisia ja maagisrealistisia piirteitäkin sisältävän romaanin aiheet ja teemat lepäävät vankan faktapohjaisen aineiston varassa, jota Kettu romaanin lopussa esittelee.

Vaikeasti sanottua on liikaa

Teos on turhankin monitasoinen ja runsas. Vastaavasti juoni taas noudattelee melko tavanomaista kaavaa. Teoksen maagisrealistiseen todellisuuteen sommiteltu ihmissusimyyttikään ei liiemmin juonellista syvyyttä synnytä.

Epätavallisen suomen kielen rytmittämisen ja metaforisen tunteiden, luonnon ja ihmiselon yhteenkietomisen kyllä ymmärtää kumpuavaksi tarpeesta saattaa intiaanikulttuurien kuvallisuus, sanallisuus ja historiallisuus kaikessa runsaudessaan kansien väliin. Hetkittäin reservaattien pysähtyneen ja painostavan mutta samalla mystisen kauniin ja unenomaisen todellisuuden teoksen sivuilta tavoittaakin.

Silti tuntuu, että kaunokirjallisena tekstinä kulttuuri ei tule lähelle lukijaa kovinkaan helposti. Vaikeasti sanottua ja hitaasti sisäistettävää kuvastoa on liikaa.

Sanna Jääskeläinen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi