Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Elokuva-arvio: "Hölmö nuori sydän" on herkkä tarina eksyksissä olevista nuorista ja aikuisista

Kiira (Rosa Honkanen) ja Lenni (Jere Ristseppä) tekevät herkkävireisen hienoa näyttelijäntyötä. Kuva: Uwa Iduozee

Hölmö nuori sydän

Tähtiä 5/5

Tapio Suomisen 38 vuotta sitten valmistunut Täältä tullaan elämä oli aikoinaan tärkeä ja uraauurtava teos; se osasi puhua energisen tuoreesti nuorten elämästä, olosta ja ahdistuksesta. Toki aika on jo kuluttanut elokuvan särmää, mutta ei vanhempien vastuuttomuus ja lasten turvattomuus ole mihinkään kadonnut.

Eksynyt nuori tekee edelleen epätoivoisia tekoja purkaakseen omaa pahaa oloaan ja hankkiutuu hämäriin porukoihin hakeakseen puuttuvaa isän mallia tai kaveruutta.

33-vuotias äiti sanoo 15-vuotiaalle raskaana olevalle tyttärelleen: ”Tee abortti, älä tee samaa virhettä kuin minä.” ”Niinkö sä ajattelet minusta?”, sanoo tytär.

Selma Vilhusen ohjaama ja Kirsikka Saaren käsikirjoittama Hölmö nuori sydän on äärimmäisen tärkeä ja puhutteleva elokuva nykynuorille nykynuorista. Se on harvinaisen luontevaa ja aitoa elokuvaa nuorten murroksesta maailmassa, jossa aikuiset ovat enemmän tai vähemmän eksyksissä yrittäessään näyttää jälkikasvulle oikean elämän mallia.

Epätoivon kautta valoon

Elokuvan keskiössä ovat Kiira (Rosa Honkonen) ja Lenni (Jere Ristseppä). Elämää on jo nähty 15 vuoden ajan ja ensiaskelia seurustelun tasolla otetaan. Periaatteessahan nämä nuoret ovat tunnetasolla vielä lapsia, mutta sen verran aktiivista on seukkaaminen ollut, että Kiira huomaa odottavansa Jeren lasta.

– Kyllä kai me se lapsi pidetään ja muutetaan yhteen, tuumaavat nämä nuoret, joilla koulu on kesken ja toimeentulokin nollassa.

Julmaan todellisuuteen on pakko havahtua, vaikka mieli tekee bilettämään ja ryppyä rakkaudessa syntyy jo vauvasängyn harsokankaasta.

– Siihen menis mun viikon säästöt, tuumaa poika ja riita on heti valmis.

Tämä kaikki tapahtuu tänään jossain tälläkin hetkellä.

Nuoret joutuvat kohtaamaan yllättäviä elämäntilanteita ja tekemään ratkaisuja vailla vanhempien apua. Jonkinlainen valo kuitenkin kajastelee tunnelin päässä, vaikka useita epätoivon hetkiä eletäänkin. Kaikkeen tähän liittyy myös huumoria, elämäntilanteista kumpuavaa sydämellistä hymyä.

Kirsikka Saaren käsikirjoitus on erinomainen, monisyinen ja puhutteleva. Se luotaa hienolla tyylitajulla nuorten sisäistä maailmaa aikuistumisen kynnyksellä, tuo esiin lähiöiden ongelmat, rasismin ja ääriliikkeet sekä vanhempien vastuuttomuuden. Dialogi kulkee ja tarina etenee jäntevästi.

Iäti ajankohtainen aihe

Ohjaaja Selma Vilhunen on saanut luotua elokuvaan ilmeisen hyvän ilmapiirin, jossa on ollut vapauttavaa työskennellä. Hölmössä nuoressa sydämessä näytellään hyvin, suorastaan kuin elettäisiin oikeaa elämää.

Rosa Honkonen ja Jere Ristseppä päärooleissa tekevät komeaa ja syvälle sieluun menevää työtä. Jokainen sivurooli on kohdallaan ja jokainen repliikki nasahtaa niin aidosti, että hattua nostan ohjaajalle ammattitaitoisen hyvästä työstä.

Kuvaaja Lisabi Fridell on saanut taltioitua hienosti lähiö-Helsingin ilmapiirin tummiin sävyihin, ja käsivarakuvaus luo aitoa katujen rosoa. Kuvissa on ilmaa ja komeasti taltioitua elämää.

Hölmö nuori sydän puhuttelee katsojaa ajankohtaisuudellaan, koska tämä kaikki tapahtuu tänään jossain tälläkin hetkellä. Siinä on lasivillan herkkyyttä ja kosketuspintaa, joka koskettaa katsojaa syvälle sielun sopukoihin saakka.

Hieno elokuva, joka pitää tiukasti otteessaan.

Tyylilaji: draama, K-12

Olli-Matti Oinonen
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X